Viattomuuden loppu?

innocent.jpgKaikki tarut päättyvät aikanaan. innocentkin – kavereiden kesken viaton, ja siis se, joka tekee ne veikeät Stockalle ja Wayne’s Coffeehen rantautuneet täysmehutuotteet – jättää tämänaamuisella Cokiksen ostouutisella yhden ajanjakson taakseen.

innocentin johtoajatus on, että olisi kerrankin tuote ja sen imago täysin samat. Siis että ostaja todella saa sen mitä kuvittelee ostavansa: terveellisen, hyvän makuisen, eettisesti kestävällä tavalla tuotetun täyshedelmäjuoman. Tämä on osoittautunut kultakimpaleeksi; Innocentin liikevaihto on noussut kymmenessä vuodesta nollasta yli sataan miljoonaan euroon, ja markkinaosuus Englannin smoothie-sektorilla järisyttävään 80 %:in.

innocent on aiemminkin ollut Cokiksen kosinnan kohteena, mutta rukkaset on tullut käsittääkseni juuri siksi, että tuo liikeidea on toiminut kuin hiililauhdevoimala.

Minun maailmani muuttui uutisesta ratkaisevasti, jälleen kerran.

Ymmärretään me kaikki, että eihän minkään noista arvoista tarvitse taipua Cokiksen astuessa mukaan kuvioon. Mutta imago muuttuu. Jos Coca-Cola Company on omistajana yrityksessä, siihen on pakko suhtautua toisella tavalla kuin alkuperäiseen innocentiin, joka halusi olla “world’s favourite little juice company”.

J.K. Coken ja innocentin hiilijalanjälkien vertailu täällä ja täällä. Ja kuten ilmi käy, kyse on muustakin. Sokerin hiilijalanjälki on minimaalinen, mutta se onkin täysin tarpeeton ihmisen ravitsemukselle.

12 vastausta kohteessa Viattomuuden loppu?

  1. Jari sanoo:

    Eikös hedelmät kannattaisi syödä ihan hedelminä? Mehuista on kantautunut ikäviä tutkimustuloksia.

  2. Saska sanoo:

    Huonot uutiset mehuissa ovat liittyneet “mehuihin”, ts. sokeriliemiin, joissa on nimeksi aitoa asiaa. Itse arvelisin, että liiallinen sokeriliemien juominen on terveydelle pahaksi, tuli mukana sitten marjaa tai ei.

    Smoothieiden “paremmuus” tulee kahdesta erosta:
    - mukana on enemmän marjaa
    - tuotetta ei ole tarkoitettu litkittäväksi litroittain, vaan nautittavaksi muutama desi päivässä

    Tässä mielessä minusta olisi erittäin hyvä, jos sokeriliemien hevijuuresereista osa vaihtaisi edes yhden virvoitusjuomapullon päivässä smoothieen. Siinä tulisi kuitenkin edes vähän sitä hedelmää ja marjaa. Ja vähän ruokakulttuuriakin – onhan se ihan eri luokkaa tuommoinen monesta marjasta ja hedelmästä tehdyn koktailin aromi.

  3. Juuso sanoo:

    Näinpä siinä käy, että nämä kaksi juomajättiä popsivat suihinsa merkittävät globaalit juomainnovaatiot, ellei markkinoiden logiikka sitten toimi kuten Kiinan kurin ja nuhteen alla. :D

    Kilpavarustelu lienee kuumimmillaan juuri eettisen ja ekologisen tuotearsenaalin saralla. Eräänä viimeisimmästä vastaavista tuo PepsiCo:n syömä , luomumehuja valmistava The Naked Juice.

    Kyllähän tuo tieto etenkin sokeroitujen virvoitusjuomien ongelmallisuudesta kasaantuu eri näkökulmista. Voisiko näihin pienemmissä kerta-annoksissa (?) myytäviin, runsashedelmäisempiin vaihtoehtoihin liittyä kuitenkin hieman erilainen kulutuskulttuuri, vähän, hyvää ja nauttien jopa?

    Aivan oma asianhaaransahan on sitten näiden juomajättien brändiportfolioiden hallinta. Aika monihan näistä ”kaapatuista” juomista on jatkanut kukoistustaan ”sellaisenaan”, kun taas mm. Pepsi Raw:ta ja muita samoilla teemoilla ratsastavia ”luonnollisia”, isojen talojen brändituotteita on parjattu epäpyhiksi. Kuinka laajasti tuo imago tosiaan kaappauksessa muuttuu, vai muuttuuko? Valistuneimpien kuluttajien silmissä, varmasti. Entäpä keskimääräisessä ostoskorissa? Hmm.. Entäpä tuotteen ja brändin arvojen taipuminen? Yrittääkö PepsiCo pitää kynsin ja hampain alkuperäisestä pläänistä kiinni? U bet!

    Niin tai näin, eiköhän tämä juomajättien aktiivinen rooli mahdollista pian myös sen, että näitä luonnollisuuden ja puhtauden aallonharjan tuotteita saa pian myös sieltä Peimarista. ;-)

  4. Juuso sanoo:

    Niin, sitä kuria ja nuhdetta jälkeenpäin, kun onnistuin koodaamaan linkin väärin :)

    China, Coca-Cola Deal Blocked Under Chinese Monopoly Law
    http://www.huffingtonpost.com/2009/03/18/china-cocacola-deal-block_n_176271.html

  5. Saska sanoo:

    Positiivistakin tässä tosiaan on. Jakelu ulottuu jatkossa kehä kolmosen tai Turun torin ulkopuolelle, se on varmaa.

    Pidin innocenttia erityistapauksena. Se oli harvinaisen toimiva paketti; sanoisin, että ensimmäinen *uusi* tuote pitkään aikaan, joka loi omat markkinansa *maulla*. innocentin menestyksessä oli oleellisena tekijänä se “ei ikinä tiivisteestä”, joka rikkoi mehuteollisuuden pyhää sääntöä “älä kuskaa vettä”. Mutta kun innocent lopetti tiivisteiden käytön, kuluttaja sai ekaa kertaa maistettavakseen jotain todella hyvän makuista. Kun tämä sitten *yhdistyi* eettisyyteen, toimiva pakkaus oli kasassa. Eettisyydestä vielä: sitä ei suinkaan viety äärimmilleen – esim. luomu on innocentin herkkä kohta. Luomu on ymmärtääkseni heille liian kallis. Ei hyvää hyvän päälle.

    Olen samaa mieltä, että brändi muuttuu vain tietyn kuluttajaryhmän silmissä. innocentillakin näitä ostajia on toki vain prosentteja tai korkeintaan kymmenys tai kaksi. He ovat kuitenkin äänekkäitä, ja niitä “osallistuvia kuluttajia”, jotka innocent on taitavasti kytkenyt tuotemerkkinsä rakentamiseen. Jos he kaikkoavat, innocent ei ole entisensä.

  6. Aleksi Perälä sanoo:

    Olipa harmillinen uutinen. Oli niin hienosti rakennettu brändi kaikin puolin, copy (-t) aivan briljantteja. Tottakai omistajalla on merkitystä. Tämän tyyppisten brändien ydin on totuudellisuus ja aika fakiiri saa cokis olla jos se aikoo samaa linjaa jatkaa siinä onnistuen.

    Vaikka tämän samaisen kohtalon jakavat niin monet pienestä ponnistaneet, niin toisaalta on se mukava kun kaverit sai hyvästä työstä kunnon korvauksen – kunnon niisto.

    Hitto kun on hankalaa olla 2000-luvun kuluttaja – omistussuhteet on niin kompleksiset ;)

    Ps.Lontoossa käydessäni huomasin luomu Innocentia olevan ainakin muutaman tuotteen verran tarjolla ja hintakin oli minusta varsin kohtuullinen – about +20%

  7. Saska sanoo:

    Luomu-i kuulostaa hyvältä.

    Kokiksen suhteen on sen verran toivoa, että niistä tuli nyt vähemmistöosakas (20 %), ja saadut rahat menivät firmalle investointeihin. Sinänsä siis kuvio voisi jatkua entisellään. Paha vain, että kun myyntilinjalle lähtee niin yleensä se saa jatkoa.

  8. jams sanoo:

    Tämä on melko ikävä juttu, mahtaako tuon länsinaapurimme smothietarjonta olla yhtä eettisesti hyvää (maussahan ei juuri eroja ole).

  9. Saska sanoo:

    Tarkoitatko Frooshia? Maussa on mielestäni vissi ero. En tosin ole maistanut Suomessa myytävää innocenttia, vaan vertaan siihen alkuperäiseen englantilaiseen. innocentin menestyksen salaisuus on (mielestäni) maussa. Moni eettinen firma *väittää* tuotteensa maistuvan paremmalta kuin tavanomainen, perusteetta. innocentillakin parempi maku syntyy – ei etiikasta – vaan siitä, että ne eivät koskaan käytä tiivisteitä. Tämä on mullistanut mehuteollisuuden.

    Mieluusti näkisin, että nämä halpaa mutta heikomman makuista ruokaa tuottavat teknologiat kyseenalaistettaisiin laajemminkin. Lihan säilyttävä pakkauksessaan kolme 15 päivää? Miten leipä voi pysyä homeetta 3 viikkoa? Tuleeko meillekin pian korkeapastöroitu maito, joka “maistuu samalta kuin tuore”?

    Jos syynä olisikin joku muu kuin hinta…


    Frooshista vielä: minusta on hieman… säälittävää se, miten Froosh pyrkii kopioimaan innocentin tarinan sana sanalta. Ei toimi kuten alkuperäinen, jos sen tuntee. Innocentin perusidea: tuote = imago.

  10. jams sanoo:

    Saska, Ruotsista tulee Frooshin lisäksi mySmoothieta, täydellisen varma en ole, mutta mun mielestä Ekströmsin smoothiet tulee Ruotsista ja Brämhultsin smoothiet tullee Ruotsista myös. Mä en Frooshin ja Innocentin välillä ole makueroja lähtenyt erottelemaan, koska maistamani maut ovat olleet sisällöltäänkin erit.

  11. Saska sanoo:

    Hei Jams, kiitos täydennyksistä. MySmoothieita olen maistellut, ja hämmästellyt, että miksi näitä ostaisi toisen kerran. Smoothie-vallankumous lähti liikkeelle, kun kauppaan tuli innocentin myötä kamaa, joka maistui yhtä hyvältä kuin tuoreesta valmistettu… koska se oli tuoreesta valmistettu… ja tuoreena myyty.

    Sama pätee Ekströmin tuotteisiin. Brämhults on tuoretuote alusta loppuun – nostan hattua – mutta reseptit ei ole yhtä onnistuneita kuin i:lla.

    Nappasin Frooshin ensimmäiseksi, koska se on puhtaasti copycat killer. Tarina “3 miestä jotka miettivät mitä hauskaa voisi tehdä”, huumoripitoinen nettimaailma ja tuotteen etiketti jne. Froosh kopioi markkinaviestinnän, ei tuotetta; siis makua, joka tulee valmistusmenetelmistä, tai eettistä sisältöä. Toimii kohtuuden rajoissa, kun ruotsalaiset ovat hyviä markkinoimaan.

  12. Saska sanoo:

    Heip Olli, tutustuin viimein linkissäsi olleeseen Nutrix-pläjäykseen, pintapuolisesti, myönnän.

    En voi kuin toistaa, että luonnollisuuden ihannointi on uskonnollista, jos sitä ei voi perustella tai sitä ei saa epäillä tieteellisin näytöin.

    Tyydyttymättömän rasvan kohdalla käsitys ihmisten härskiintymisestä pystyyn elää näköjään vahvaa renesanssia netin kierrättäessä vanhoja uskomuksia. En ole itse löytänyt asiasta edes kohtuullisesti huolestuttavaa näyttöä tiedemaailmasta.

    Itse asiassa viimeisen kahden vuoden aikana on ilmestynyt tukku tutkimuksia, joissa hapettuneiden rasvojen syöminen on todettu johtavan maksan TAG-synteesin alenemiseen, ilmeisesti johtuen PPAR-alfa-agonismista. Hmm.