Kävijälaskuria vilkaistuani tunnen pakottavaa tarvetta sanoa veroista sen verran, että kaikkihan sen tietää, ettei mikään veroprosentti riitä, jos kunnan kustannuksia ei saada kuriin.
Palvelujen leikkaukset eivät ole oikea tie, vaan tarvitaan tiekartta siitä, miten samat tai lähes samat palvelut tuotetaan tehokkaammin tai ostetaan.
Koulujen, päiväkotien ja urheilupaikkojen sulkeminen ei merkittävää säästöä. Usein säästö ei ole edes todellista, kun “kipeä” päätös vähentää vaikkapa erityisopetusta johtaa sosiaalisten ongelmien lisääntymiseen.
Minä uskon Paimion itsenäiseen tulevaisuuteen sitten kun henkilöstöpäällikkö esittää käyrän, jossa kunnan henkilöstön määrä alkaa laskea.
Jotenkin vaan tökkii aina silloin, kun puhutaan tehokkuudesta ja henkilöstön vähentämisestä. Ja varsinkin jos nämä kummatkin yhdistetään yksityistämiseen ja vain ja ainoastaan talouden “tasapainottamiseen”.
Hyväksyn tehokkuuden parantamisen jos osoitetaan missä tehottomuutta ilmenee. Hyväksyn henkilöstön vähentämisen jos osoitetaan missä on tarpeetonta henkilökuntaa, ja olen valmis jopa hyväksymään yksityistämisen, jos voidaan osoittaa, että se takaa yhteiskunnallisen tasa-arvon.
Jos tehokkuuden parantaminen on sitä, että siirrytään suurempiin yksikköihin esim, Fortum koulu, luokkakokoihin jne. tai annetaan henkilöstölle maksimiaika esim. vahusten syöttämiseen tai maksimimäärä (esim. 2) vaippaa /vrk. saatetaan olla vahvastikin erimieltä. (esimerkit eivät ole keksittyjä) Jos henkilöstön vähentäminen tarkoittaa sitä, että työt jää tekemättä, kun ei ole tekijää, tai ostetaan tekijät ulkopuolelta, en oikein usko sen tuovan lisäarvoa tai säästöjä ainakaan sen jälkeen kun kunnan omat rakenteet on purettu, ja jäädään markkinavoimien armoille. Kyllä kai tänäkin päivänä kapitalismin perussääntö on voiton maksimointi, ei hyväntekeväisyys, vai olenko lukenu / ymmärtänyt Marxini väärin.
Jos joku yritys on valmis ottamaan päivähoidon huolehtiakseen jos saa kaupungin kustantaman päiväkodin toimipaikakseen, niin onko se ns. vapaata kilpailua, vai oltiinko väärässä kun vastustettiin PAKKiin perustettua päiväkotia ja ehkä nyt Preitilän päiväkodin lopettamista.
Minä uskon Paimion itsenäiseen tulevaisuuteen sitten kun henkilöstöpäällikkö esittää käyrän, jossa kunnan henkilöstön toimenkuvat ja tehtävät on selkeästi esitelty ja niiden kustannusvaikutus laskettu, sekä verrattu ostopalvelujen vastaavaan hintaan.
Taukka, olen täsmälleen samaa mieltä. Valitettavasti tuota samaa vain on sanottu jo vuosia ellei -kymmeniä, ja mitään ei tapahdu. Siksi on paikallaan kärjistää tilanne toteamalla, että jos tämä kehitys jatkuu…
- vuonna 2050 kaikki ovat töissä kunnalla ja
- yhdistetty kunnallis- ja valtionvero on osapuilleen 100 %
Viimeiset 20-30 vuotta ovat olleet kunnallisten palvelujen kuluttajien juhlaa. Aina parempaa ja aina enemmän on ollut mahdollista haluta, sillä talouskasvu on kuitannut lisäkulut.
Tekee kipeää – ja voi olla suurille ikäluokille mahdotonta – myöntää, että sama meno ei voi jatkua. Samalla tavalla kuin materiaalisen kulutuksen kasvu on tullut tiensä päähän on myös yhteiskunnan palveluiden maksimitaso saavutettu. Kansantulo ei jatka tätä kasvua, koska A, GLOBAALISTI) jo nyt maapallon ekologinen kantokyky on ylitetty ja B, SUOMESSA) työikäisten määrä alkaa vähentyä juuri nyt.
Jos suunta ei muutu, kuntapalvelut ja kunnan työntekijät tekevät itselleen paperiliitot. Senttiäkään tinkimättä haetaan mahdollisimman suurta palvelupalettia – siis työmahdollisuuksia kuntasektorilla – miettimättä hetkeäkään kestävyyttä. Mitään ei suostuta muuttamaan – ja sitten tulee romahdus. Pehmeämpi ja hitaammin tehty muutos olisi kaikille parempi, mutta se edellyttää tietysti sitä, että kaikki myöntävät nykyisen kehityksen olevan mahdotonta.
Jos muutosta ei hyväksytä, päädytään nimenomaan pelkkään tehokkuusajatteluun, jolla ylitetään paikata uppoavaa laivaa. Valitettavasti se vain sitten johtaa juuri niihin ylisuuriin yksiköihin ja minuuttiaikatauluihin, jotka puolestaan laskevat palvelun laatua ja tekevät lopulta julkisesta palvelusta niin heikkotasoisen, että parempituloiset siirtyvät yksityisten palveluiden pariin.
Lähtökohta on siis se, että nykyisen tasoisiin palveluihin on tulevaisuudessa käytettävissä korkeintaan nykyinen määrä rahaa. Kun raha ei nyt riitä, niin jostain on pakko vähentää. Vähennetäänkö palveluista vai palveluiden tuottamisen kustannuksista. Minä valitsen jälkimmäisen, koska se on kuntalaisten edun mukaista.
Kaipa tuo “kunnallisten palvelujen kuluttajien juhla” loppui jo 90-luvulla, kun silloinen lama iski päälle.
Sen jälkeen ei olla päästy kuntapalveluissa lähellekään edeltänyttä tasoa. Enpä muista kuka se talousviisas oli, joka tuon kymmenluvun puolivälissä totesi, että ei ole kaukana aika jolloin Mannerheimintiellä seisovat rinnakkain Rols Rouce ja kerjäläinen. Tämä aika on nyt jo tullut, tuloerot ovat mielettömät.
Ei, en usko, että nykyisellä kehityksellä yhdistetty kunnallis- ja valtion verotus nousisi 100%.iin, (enkä kirjaimellisesti nin ymmärtänytkään) Kunnallisvero toki voi hipoa 60, mutta kuten kehitys osoittaa valtioveroa ollaan koko ajan laskemassa ja siinä yksi suuri ongelma. Ollaan siirtymässä tasaveroon jossa suuret tulot jäävät suhteessa pienemmälle verotukselle. Kun pääomatuloilla elävät välttyvät jopa kunnallisveron maksamisesta, mutta käyttävät samoja kuntapalveluja kuin muut voidaan kai puhua vapaamatkustajista.
Totta on, että kuntapäättäjät eivät näihin asioihin voi vaikuttaa. Onkin kohtuutonta, että kunnissa joudutaan tekemään ratkaisuja ja rahoittamaan toimia joihin pakottaa valtion ja nyt laajemmin EU.n päätökset.
Yritin aikaisemmin antaa ymmärtää, että luulisi olevan jo dataa siitä, onko yksityistäminen sittenkään se “ainut oikea” tapa vähentää kustannuksia ja tehostaa toimintaa. En ole saanut mistään käsiini minkäänlaisia todisteita, että näin olisi.
Niin kauan kun vain mantrana toistetaan yksityistämisestä, kilpailutuksesta, ulkoistamisesta, henkilöstön suurista palkoista (kai tekijä on palkkansa ansainnut) jne ilman konkreettisia laskelmia niin en vaan jaksa ajatukselle lämmetä.
Entäpä jos teen ehdotuksen: Kaupunginjohtaja lienee lakisääteinen (no, pormestarimalli) mutta missään ei lien mainitaa siitä, etteikö sitä voisi ulkoistaa. Ehkäpä kysymme millä hinnalla esim Varamiespalvelu Oy ottaisi huolehtiakseen, että Paimion kaupunki saisi heiltä kaupunginjohtaja palvelut sopuhintaan.
Muuten olen sitä mieltä, että vaikka lähestymme asiaa ehkä eri näkökulmilta olemme lopputulemasta samaa mieltä; nykyinen talouskehitys ei ole kestävä, ja sitä voidaan muuttaa vain politiikan avulla.
Muuten uskon, että Paimion kohdalla on olemassa kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on ns. luonnollinen ratkaisu ja toinen olisi ihme.
Jos kaikki kristillisen ryhmän jäsenet hartaasti pyytäisivät, ja taivaasta lulisi leegio enkeleitä tekemään Paimioon työtä ilmaiseksi ja auttamaan ongelmissamme tämän valtuustokauden loppuun, olisi se luonnollinen ratkaisu ongelmiimme. Jos taas paimiolaiset valtuutetut nämä ongelmat pystyvät ratkaisemaan valtuustokauden aikan, olisi se IHME.
Hyvin samoilla linjoilla Saskan kanssa. Olin eilen flunssaisena ja väsyneenä pitkän työpäivän jälkeen(=ärtyneenä) tappelemassa hallituksessa tuulimyllyjä vastaan. Me emme ilmeisesti lähes neljän miljoonan alijäämän jälkeenkään ole vielä siinä kunnossa että rakenteisiin uskalletaan puuttua riittävän nopealla aikataululla. Toisaalta sanotaan, että ihminen ei ymmärrä kuukausipalkkaansa suurempia lukuja. Miljoonat, prosentit ja prosenttiyksiköt pyörii päässä epämääräisenä mössönä. Ns.laivan kääntyminen kuulemma kestää. Meillä ei vain ole aikaa odottaa. Laskin, että tuloveron korotus (0,50%) sekä noin 25-30 miestyövuoden vähennys olisi hyvä alku ensi vuoteen, jos se tehdään heti alkuvuodesta. Molemmilla toimilla olisi suunnilleen sama, vajaan miljoonan kustannusvaikutus. Siihen sitten päälle kaikki ne aikaisemmin esitetyt keinot jotka alkavat purra hitaammin. Olisi edes vähän toivoa. Mutta ei.
Yhtenä syynä tilanteeseen voidaan pitää myös rahamarkkinoita. Kunnat saavat rahaa halvalla ihan niin paljon kuin haluavat. Tappaa luovuuden. On nimittäin niin, että Paimion ongelmat eivät johdu lamasta, vaan nousukauden toimenpiteistä. Jos koko nousukauden elää kädestä suuhun niin pitäisi vähän miettiä mitä sitten jos notkahtaa. No, olin itse mukana, ei vain kello soinut. Toiminta on paisunut, vararahastoja ei ole. Verojen noston sietämätön keveys sekä velkaantumisen huolettomuus vievät virkamiehiltä (ja aika monilta päättäjiltäkin) halun sopeuttaa tulot ja menot tasapainoon. Emme voi “höylätä” enää juurikaan sieltä täältä. Meidän on aivan välttämätöntä lopettaa kokonaisia toimintoja. Ja sen lisäksi hakea jäljelle jääviinkin huomattavasti suurempaa tehokkuutta. Muistan ikuisesti sen, kun viime keväänä pidin valtuustopuheenvuoron, jossa yritin tuoda vakavaa tilaamme kaartelematta esille. Hymähtelyä ja virnistelyä salissa. Yksi vanhempi naisvaltuutettu käski valtuuston jälkeen hankkia elämänkokemusta. Nyt olemme juuri siinä tilanteessa mitä silloin maalailin. Enpä kehtaa käydä kääntämässä puukkoa. Mieli kyllä tekisi.
Tiedättekö muuten mille tasolle meidän pitäisi kaupungin taloushallinnon karkeiden laskelmien mukaan korottaa veroja vuoden 2010 alusta, jos haluaisimme lopettaa velkaantumisen (hetkeksi), ja saavuttaa nollatason tilinpäätöksessämme? Vastaus on n. 24%!
Tulemme tästäkin huolimatta taas kuulemaan ympäripyöreää diiba daabaa tulevassa valtuustossa siitä, miten kaikki pitävät tärkeänä talouden vakauttamista, ja sitä, kuinka huolissaan ollaan. Mitään vain ei tapahdu. Tilanne on ollut koko vuoden tiedossa, eikä mitään merkittävää ole tapahtunut. En missään nimessä väitä, että omakaan ryhmäni olisi saanut tässä mitään merkittävää aikaan. Emme todellakaan. Ihan henkilökohtaisesti alkaa vain tuo kuuluisa kuppi tulla täyteen. Kaikki tieto on olemassa, keinot ovat olemassa, mitään ei tapahdu. Paimion päätöksentekijöiden saavutukset 2010 voidaan pistää kirjahyllyyn siihen kirjan ‘Italialaiset sotasankarit toisessa maailmansodassa’ viereen. Melkoisia saavutuksia molemmat kirjat pullollaan.
Tauno, kun luonnollinen ratkaisu ei varmaan toimi ennen kuin Jumala näkee maan päällä ensimmäisen KD-enemmistöisen kunnan, ja kun taas ihmettä ei ole näköpiirissä, niin mitäs me sitten tehdään?
Penäämäsi tieto yksityinen vs. kunnallinen on vaikeaa löytää. Minulla on pari tutkimusta, mutta tietokoneen vaihdon vuoksi en pääse niihin nyt käsiksi. Tuloksia on ollut molempiin suuntiin. Ulkoistus auttaa silloin kun oma toiminta ei ole tästä maailmasta. Paimion kohdalla sitä ei kai voi tietää muuta kuin kokeilemalla?
Ideologista yksityistämistä en kannata, ja tuskin sitä tekee muut kuin kokoomusnuoret. Tehokkuutta (jota on pakko tavoitella, vaikka sanalla onkin ikävä kaiku) syntyy vain siitä, että tiedetään mitä mikäkin maksaa. Kunnissahan tähän kysymykseen on harvinaisen heikosti vastauksia. Kun kustannuslaskennan tuomisesta kunnan organisaatioon ohjausta auttavaksi tekijäksi on puhuttu jo koko 2000-luku – eikä mitään ole tapahtunut – on ehkä pakko alkaa kääntyä sille kannalle, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Siksi ulkoistus on vahvoilla niiden silmissä, jotka pitävät itseään kaikkien kuntalaisten edunvalvojina.
Toisaalta tehokkuutta syntyy siitä, että tiedetään mitä halutaan. Nykyinen karsintatarve syntyy siitä, että lihavina vuosina haluttiin kaikkea.
Jos semmoinen ihme tapahtuisi, että kunta
- pistäisi palvelut tärkeysjärjestykseen ja
- alkaisi tehostamaan omaa palvelutuotantoa mm. kustannuslaskennan, palkkausjärjestelmän ja johtamisen avulla
… niin sehän olisi suurempi kuin se enkelikuoron ilmestyminen?
Kouluverkkoselvitys taitaa olla ainut meneillään oleva kustannusten leikkaamiseen tähtäävä selvitys. Sosiaali- ja terveystoimen osalta tehdään erinäisiä puliveivaamisia (vanhukset palveluasuntoihin, Preitilän lapset yksityiseen), joissa kulujen pienentämisen sijaan tähdätään maksajan vaihtumiseen. Missä ovat todelliset toimenpiteet?
PS. Lehden mukaan khallitus ehdottaa veroprosentin nostoa 0,75 %:lla aiemman 1 %:n sijaan. Mielenkiintoista olisi tietää, että liitettiinkö kompromissiin päätöstä siitä, että mistä puuttuvat eurot löytyvät? Jarkon kommentista päätellen ei…
Jos oli lehdessä niin kaipa sitä saa jo vähän analysoidakin.
0,75% tuloveroprosentin nosto toisi reilun miljoonan, riippuen kuntalaisten veronmaksukyvystä. Tämä raha menee kuitenkin siihen että päästään vuoden 2009 verokertymään (kuntaliitto arvioi verokertymän laskevan Paimiossa noin 5%, ja yksi prosenttiyksikkö lisää veroa tuo suunnilleen 5% lisää verokertymää vuoden 2009 tasolla). Eli lisäkuluille ei jää rahaa, vuoden 2009 kulutasokin on liian kova vuonna 2010. Kiinteistöverot esitetysti toisivat noin 500.000€ lisää. Niiden muiden toimenpiteiden vaikutusta on vaikea arvioida, koska emme tiedä missä vaiheessa vuotta mitäkin voisi tapahtua. Jos jätetään investointeihin (lähinnä Jokela, tontit ja muutamat kunnallistekniset jutut) menevät lainamiljoonat sivuun (voisin arvioida 3M€), niin tarvitsemme vielä 1,5 – 2 miljoonaa euroa lainaa jotta arki pyörii. Näin hyvin karkeasti ja nopeasti arvioituna. Mainitsemani 25-30 henkilötyövuotta toisivat lainatarpeesta puolet, toinen puoli voisi sitten löytyä toiminnan tehostamisesta sekä kiinteistöjen myynnistä, joita viimeistään syksyllä saattaa sitten jonkin verran löytyäkin.
Jos haluaa jotain positiivista tästä löytää, niin verotasauksemme köyhemmille kunnille laskee myös ensi vuonna, koska verokertymämme/asukas laskee työttömyyden ja väkiluvun kasvun myötä. Aika epätoivoinen toivonsäde? Mutta jos tämä onkin sitä kuuluisaa “unelmahöttöä”? Minulla on kaapissa nimittäin sellainen hirmuinen salaisuus, että äitini puolelta sukua on perinteisesti kannatettu demareita (äidistäni en voi uskoa mitään näin julmaa). Tämä kun minulle aikanaan selvisi niin lause “tieto lisää tuskaa” toteutui mitä karvaimmalla tavalla. Maailma on julma, vai mitä?
##########
Saska kommentoi: Oon mäkin kerran äänestänyt kokoomusta, ja sitten Vasureita.
Alkukesän valtuustoseminaarissa kysäisin että mihin esim “hyvän” vuoden (muistaakseni)2007 tulot ovat menneet. Eipä oikein tullut selväksi. Ilmeisesti ei ainakaan hyvä korkoiselle säästötilille tai muuhun sijoitukseen, josta nyt nostettaisiin vähän “hätävaraa”. Kulutushurma on kivaa kotioloissa ja näköjään myös kunnallisella tasolla. siinä olen Jarkon kanssa samaa mieltä; ongelmat juontavat sinne hyville vuosille, jolloin kukaan ei ole ymmärtänyt hillitä menoja.
Ja kotioloissakin tulojen laskiessa on menoista pakko tinkiä, kukaan ei halua velkaantua loputtomasti. Luulisi samojen ihmisten ymmärtävän tämän myös kuntataloudessa. Jos kulurakenne ei kestä nykyistä henkilöstömäärää niin sitä on vähennettävä. Mutta vasta viimeisenä keinona. Katseet tulisi silloin suunnata tuohon linnaan kirkon alapuolella. Sieltä vähennettäessä suoranaisia kärsijöitä eivät ole lapset, nuoret, sairaat eikä vanhukset. Ja tulotkin taitavat olla isoimmasta päästä.
Naapurissa jo puhutaan erorahasta, halvemmaksi tulisi tosiaan maksaa puolen vuoden palkka kuin koko vuoden. Ja seuraavan. Ja seuraavan.
En vastusta veoprosentin nostoa, mutta kipupiste on siinäkin olemassa. Olen ennenkin sanonut etten myöskään hyväksy kenenkään palkan maksua rahoistani, jollei kyseistä työpanosta todellakin kunnassa tarvita. En vaikka olisi kenen paarituttu.
Tuskin muuten Saska ja Taukka Jumala meidän kuntapahasemme ongelmiin tarttuu, ehkä enintään seuraavissa vaaleissa ilkikuriset puheenne muistaen puolittavat vihreiden ryhmän ja taitaa poistaa ryhmä Lehtosen valtuustosalista kokonaan;)
Sääli sinänsä koska verbaliikkanne on salin parasta antia, sisällöstä välittämättä.
-janne suominen-
Jarkko:
Eli Visa vinkumaan. Mikäs siinä, vuoden tai kaksi menee niinkin, mutta samaan aikaan pitäisi saada kuluja alaspäin. Eli ei mitään toimenpiteitä tiedossa?
Mutta Janne, jos puolueohjelmassa mainitaan Raamattu niin kai silloin ihmeetkin ovat mahdollisia?
Anteeksi nyt oikeasti jos meni yli sietokykysi, mutta kyllähän tämä nyt oli niin selkeästi huumoria, että ei tästä passaa suuttua.
Lampaanviulu vetoa, että seuraavissa vaaleissa paikanmenetys on lähempänä KD:llä kuin Vihreillä.
Esimerkki asiasta josta taatusti olemme samaa mieltä: http://www.vihrealanka.fi/node/5615?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=newsletter
Minä en helpolla suutu. Kyllä minä tuon ihan huumorilla otin ja huumorilla vastasin. Itseasiassa en edes osaa kirjoitella ilman huumoria.
Tuntuu että yksi iso puolue ottaa koko laman huumorilla… Tapellen mm. keskinäisistä nokkimisjärjestyksistä. Esim. Paippiin hukattujen rahojen perään on turha huudella, eivät tule takaisin. Tulevaisuus on edessä ja siihen pitää nyt ajatukset ja tarmo suunnata.
Jarkko tunnetusti kärjistelee asioita, mikä toisinaan on ihan paikallaan. Sanotaanko nyt niin että lisätään Jarkon jorinoihin hitunen KD:n inhimillisyyttä, pikkaisen vihreää, tuopillinen ryhmä Lehtosen paaripolitiikkaa ja kappa kepulaista konsensusta niin saatetaan jotenkin selvitä eteenpäin. Ainakin ollaan varmaan lähellä omia näkemyksiäni. Mutta mitä tarjottavaa on demareilla? En ole kuullut oikein mitään konkreettista.
Tartunpa tässä vielä Saskan maintsemaan kouluverkkoselvitykseen.
Mielenkiintoista sinänsä, että meille Paimioon tuli uusi koulutoimenjohtaja Pälkäneeltä. Aamulehdestä saa lukea, että Pälkäneellä on syttynyt “sota kouluverkostouudistuksesta” ja kaksitoista perhettä on ilmoittanut luovuttavansa talonsa päästäkseen pois kunnasta kouluolojen huononnuttua.
Että semmoisia ne insinöörit.
Tuli vaan mieleen eräs entinen Paimion kaupunginjohtaja joka pakeni saatuaan täällä alulle erään rakennusprojektin jonka maksu kai lankeaa maksettavaksi seuraavassa valtuuston kokouksessa. Saattaa olla, että hänet jopa muistetaan joissakin puheenvuoroissa sillä tuskin kukaan haluaa muistaa omaa osuuttaan.
On nyt sitten samainen johtaja vaihtanut taas kuntaa, kun ensin laittoi kaavaan kauneimmat järvenrannat ja myi pois.
Miten oli sen lampaanviulun kanssa, Janne?
Sivistysjohtajalla olkoon työrauha. Virkamies tekee sen mitä luottamushenkilöt pyytävät. Hyvä virkamies tekee enemmänkin, ja sitten luottamushenkilöt joko kiittävät tai antavat potkut. Kunnanjohtajat ovat vaikeampia tapauksia.
Paha se olisikin vierittää syy tai kiitos uudelle henkilölle. Tuli vaan mieleen miten joku asia / muutos voi vaikuttaa koko kunnan imagoon.
Ei aiheetta enempää
Jos voittaisin vedon, joutuisitko teurastamaan pihastasi omin käsin? Enkä edes pidä lampaasta (siis lampaanlihasta).
Sitäpaitsi jos vielä omat kunnallisvaalit Paimiossa pidetään, niin kenelle me (kummatkaan) voisimme paikkoja hävitä? Kepu on laskussa, kok pelastui kahden nuoren huimapään ansiosta, sdp kaivaa jo omaa hautaansa, vas saa samat paikkansa ja lehtonen on jo 100% ryhmä. Väkisinkin tulee taas lisää paikkoja
Ellei Soini päätä tulla Brysselistä Paimioon, mikään kylähullu ei täällä riitä pelkkänä persuna.
Joten eiköhän lyödä vetoa siitä kummalla on lisäpaikat lähenpänä!
Lallin Lampaan autoa ei ole vieläkään näkynyt. Totuus siis on, että olen valmis uhraamaan jopa Liikkeen tulevaisuuden päästäkseni eroon edes toisesta pässikaritsasta. Takaan, että hyvältä se maistuu, varsinkin kun ei tiedä sen nimeä ja ole nähnyt sen kauniita silmiä.
Koska Paimio tulee valtakunnan virtauksista useamman vuoden jäljessä en ole kovin varma seuraavien vaalien mullistuksista. Kokoomuksellahan menee lujaa niin kauan kuin olemme kuluttajia kaikki. Keskusta on vahvoilla maalaiskaupungeissa, koska kuntapolitiikassa ei tarvita niinkään poliittista linjaa kuin kovaa tahtoa pitää oman porukan puolta. SDP ja Vasemmistoliitto ovat pulassa kun nuorta verta ei ole. KD pysyy, mutta mikä erottaa sen kokoomuksesta? Aiempi kuvauksesti kuulosti kovasti siltä “compassionate conservatism” -opilta, jolla Bush Jr. nousi valtaan.
Vihreiden mahkut kolmanteen paikkaan riippuvat listan laajuudesta. Jos nimiä on <10 niin kahdessa on tekemistä, jos >15 niin kolme on todennäköistä. Ja vaikuttaa siihen tietysti sekin kuinka hyvin siirrymme ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi. Peiliin on katsominen jos tulos ei miellytä.
Nyt päästiiin jo seuraaviin kunnallisvaaleihin. Paljon mukavampi aihe kuin talouskriisi. Oma arvioni (viimeksi meni täsmälleen oikein) on, jos mitään radikaalia ei tapahdu (jos listat olisivat kaikilla asianmukaiset):
Kok. 9
Kesk. 8-9
SDP 8
Vihreät 3-4
KD 3
VL 3
PS 0
Perusteet.
Kok: lista oli viimeksi paljon suppeampi kuin Keskustalla ja SDP:llä. Tästä otan suuren piikin itselleni. Eduskunta ja EU-vaaleissa Paimion suurin puolue. Täytyy toki tunnustaa että Sari vie ison nipun Kepun ääniä valtakunnallisissa vaaleissa, joten ei ihan suoraan voi verrata paikallisvaaleihin. Voi jäädä kahdeksaan paikkaan jos valtuustokauden ikävät vakauttamistoimet pistetään “porvarien” piikkiin.
Kesk. Tullut joka vaalissa tasaisesti selkä edellä vastaan. Paikkamäärä on tippunut sellaiset 30% kahdeksassa vuodessa. En näe mitään syytä etteikö trendi jatkuisi. Kunnallistasollakin ylivoimainen koneisto saattaa kyllä pystyä paineen alla ihmeisiin.
SDP: Viimeksi oli ennätyspitkä lista eikä auttanut yhtään. Niin kauan kuin Vista ei aktivoidu en usko muutokseen. Omakotialueilla tulee auttamatta turpiin.
KD: Homma riippuu Sarista. Ilman Saria jää väkisin kolmeen. Sari oli kyllä hieno lisä hallituksessa laajan asiantuntemuksen myötä. Tavallaan harmi Paimiolle että vaikuttaa Brysselissä. Lehikoinenkaan ei ole enää niin tuttu äänestäjille kuin esimerkiksi edellisissä vaaleissa. En pidä mitenkään mahdollisena että meppi osallistuisi kunnallisvaaleihin. Täytyy vaikuttaa ainakin yhden paikan verran.
Vihreät: Valtakunnallisesti hyvässä nosteessa. Ollut sivussa valtakunnan politiikan keskiöstä, jolloin pääsee raikkaana yli isojen puolueiden ongelmista tällä hallituskaudella. Listan kapeus tuo haastetta äänipohjan kasvattamiseen. Sekin voi tietysti muuttua. Mutta ei mitään hävittää, kaksi paikkaa tulee jatkossa pyytämättäkin. Kolmas vaatii jo hyvää suoritusta.
VL: Äänestäjäkunnassa luonnollista poistumaa. Voi toki olla että pystyy nostamaan esim. Ärhäkän Arhinmäen avulla profiiliaa. Mutta pitäisin nykyistä kolmea paikkaa jo loistavana suorituksena. Mistä nuoret?
PS: ei paikkaa. Soini Brysselissä lamauttaa kennattajat kotimaassa. Ei löydä kunnollisia ehdokkaita Paimiosta.
Tämä nyt oli tällaista lukujen pyörittelyä, ja jokainen katsoo omasta näkökulmastaan enemmän tai vähemmän objektiivisesti. Mutta kyllä minä tähän arvioon uskon, ja miksei tuo lammaskin maistuisi jos veto kiinnostaa.
Tjaa mutta mistäs minä olisin tuon veikkauksen kanssa eri mieltä? 4 paikkaa kelpaisi mainiosti, erityisesti kun Jannen alkuperäinen heitto oli, että Vihreät tippuisi yhteen. Se olisi jotain se, mutta tietysti meiltä voisi onnistua ihmeetkin. Pitäisin sekä neljää että yhtä semmoisena. Listan laajuus on ehdottomasti oleellisin tekijä, ja siinä sitä työtä onkin. Sopii katsoa peiliin jos vihreitä äänestävät eivät halua tehdä vakaumuksestaan julkista.
Paimion vaalien jokeri on KD. Muuten Paimio on pikku-Suomi, mutta paikkakunnan ainut poliitikko, joka on ex-euroopanmestari, ex-kansanedustaja, ex-puoluesihteeri ja MEP saa äänestäjien hormonit hyrräämään sillä tavalla, että kannatus on ihan posketon, eikä perustu aatteeseen tai politiikkaan. Tämä tuskin surettaa muita kuin keskustaa. Sarihan voi olla kuntavaalien aikaan kansanedustaja, mikä olisikin kaikille mukavampaa, koska MEPin osallistumista näihin ruohonjuuriskaboihin olisi minusta hieman kyseenalaista. On kohtuullista, että valtuutetut osallistuvat vähintään lautakuntatyöskentelyyn, ja semmoiseen venymiseen taas ei riittäisi virtaa edes duracell-Stubbilla.
PS on ainut, josta saattaisin olla eri mieltä. Jos – ja se on se kysymysmerkki – Soini pitää putiikin pystyssä ja Vasemmistoliiton kokoisena noihin vaaleihin asti, ei tarvita muuta kuin 4-5 ehdokasta, ja 1-2 paikkaa napsahtaa. Nämä äänet tulisivat eniten SDP:ltä, vähäisessä määrin keskustalta.
Palataan vedonlyöntiin myöhemmin.