Vanha valtiomies kurnuttaa

Paavo Lipposen kurnutuskirjoitus Turun Sanomissa ei yllätä. Yhtä varmasti kuin kiirastorstaita seuraa pitkäperjantai on Lipposenkin mielestä mahottoman väärin, jos energiankulutus laskee.

Suon Paavolle oikeuden näkemykseensä. Kaipaan aikoja, jolloin pääministeri oli mediassa vahvojen mielipiteiden eikä mielihalujen vuoksi.

Paavo jakaa vihreiden huolen ilmastonmuutoksesta. Kahden vuosikymmen kuluessa on tehtävä jotain. Samaan aikaan Paavon mielestä on välttämätöntä, että sähkön kulutus lisääntyy. Tämä yhtälö ei voi toimia muuten kuin silloin, että sähkön tuotanto alkaa imeä hiilidioksidia ilmkehästä. Vaikka tällaisiakin on visioitu, en oikein haluaisi rakentaa lasteni tulevaisuutta fantasioiden varaan.

Lipposen linjalla teollisuus on turvattava, aina. Sähköä on tuotettava, mutta päästöttömästi, jotta tulevaisuus on tämän päivän kaltainen. Ydinvoimaa ja uusiutuvaa energiaa on kehitettävä yhdessä, jotta hiilidioksidipitoisuus ei karkaa käsistä. Tästä olen samaa mieltä, vaikka kenties Suomi ei olekaan paras paikka Euroopan uusille ydinvoimaloille.

Mutta siitä olen eri mieltä, että näillä toimilla nykyisenkaltainen meno turvattaisiin. Tulevaisuus on vääjäämättä toisenlainen. Olemme matkalla kohti sekä vähähiilistä että vähäenergistä yhteiskuntaa.

Kommentointi on suljettu.