Palveluyhteiskunta on mahdottomuus. Miten sillä voisi elää, että pestään toistemme paitoja?
Epäusko palvelujen kyvystä toimia talouden moottorina on Suomessa sitkaassa. Myyttiä niiden merkityksettömyydestä ylläpitää hyvin tuo yllä oleva suosittu fraasi. Tällaiset fraasit vain valitettavasti voivat olla yhtä aikaa iskeviä ja osua harhaan.
Viimeksi loveen lankesi pääministeri Vanhanen visioidessaan 10 miljardien investointiohjeelmaansa. “Perinteistämme johtuen [...] pelkästään palvelujen varaan emme voi talouden pohjaa rakentaa”.
Perinteet ovat vahvuus, mutta niiden varaan ei pidä rakentaa liikaa. Mitä muuta metsäteollisuus on tehnyt? Ja mitä siitä jää jäljelle nyt, kun tehtaita lakkautetaan 1 kappaleen viikkovauhdilla? Syynähän ei ole suomalaisen raaka-aineen tai tuotanto-osaamisen hiipuminen, vaan markkinoiden siirtyminen kauemmaksi ja osaamistason nousu noiden uusien markkinoiden lähialueilla.
Kaksi seikkaa puhuu palveluiden lisääntyvän merkityksen puolesta:
- palveluiden osuus bkt:sta lisääntyy jatkuvasti, eikä ole perusteita esittää jotain tiettyä pistettä, mitä ne eivät voisi ylittää
- palveluiden osaamisen kehittyminen vientitavaraksi on aivan yhtä mahdollista kuin IT-teollisuudessa; tulevaisuus on toisenlainen
Perustellusti voi väittää, että yhtä lailla on mahdotonta kuvitella tulevaisuuden Suomea, jossa olisi vähintään nykyinen hyvinvoinnin taso ja nykyinen elinkeinorakenne. Miten sellainen maapallo voi toimia, joka kuluttaa koko ajan enemmän? Miten sillä voisi elää, että valssataan toistemme kuparia? Mahdottomuus näkyy jo nyt, ilmastossa.
Tässäkin asiassa Vihreät ja Keskusta ovat siis täysin eri linjoilla (ks. päivän Kauppalehti).