Paimioonkin tukea Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:ltä

Suomen Yleisradio 15.6.2009:

Keskustan johto on onnistunut sotkemaan itsensä kaulaa myöten vaalirahasuohon. Pääministeri ja puoluejohtaja Matti Vanhanen on pitkin matkaa ujostellut omaa rooliaan vaalituen kerjäämisessä.

Puoluesihteeri Jarmo Korhosen todistuksen mukaan Vanhanen oli mukana vaalirahaneuvotteluissa sekä Nova Groupin että Teollisuuden ja työnantajien säätiön kanssa. [lue koko uutinen]

Demokratia tulee ehdokkaille kalliiksi. Menneissä eurovaaleissa Ukko Metsolalla paloi rahaa 100 000 euroa, eikä paikkaa edes tullut. Ukon kunniaksi on mainittava, että hän maksoi huvin omasta pussista, lainarahalla. Puolue palkinnee urhean soturin tavalla tai toisella. Toisin kuin Ukko, useimmat läpi päässeet maksattivat kampanjan (täysin laillisesti) saamillaan lahjoituksilla.

Viime kuntavaaleissa suurin kampanja maksoi 50 000 euroa. Paimio on lintukoto; muistaakseni suurin summa oli  puolentoista ja kahden tuhannen euron välissä. Taisi olla oman kylän poika, joka sen täräytti pöytään. Ei päässy valtuustoon, mutta jatkaa luottamusmiehenä.

Paimiossa kunnon näkyvyyden lehdessä ja torikahveilla saa parilla tonnilla. Tämän maksaa omistautunut ehdokas omasta pussista, ellei sitten ole nuori, työtön, perheellinen tai muuten köyhä, tai sen verran rohkea, että uskaltaa hakea tukea muilta.  Jos lahjoituksia sattuu saamaan, niitä ei yleensä tarvitse ilmoittaa. Vasta yli 10 000 mummon markan suuruiset tuen ilmaukset on julkistettava (1700 euroa).

Onko tämä kohtuullista? Ajatellaanpa nyt vaikka Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:tä. Yhdistys käytti eduskuntavaaleissa satojatuhansia euroja lähinnä Keskustan tukemiseen. Herrat Kakkonen ja Sukari operoivat sadan tuhannen euron summilla kyseisen puulaakin taustalla. Jarmo Korhosen mukaan he olivat “pyyteettömästi” tukemassa Keskustan toimintaa. Kuitenkin Kehittyvien Maakuntie Suomi ry:n lahjoitusten takana ovat lähes yksinomaan kiinteistöbisneksen pyörittäjät. Ilmeisesti Keskusta on Suomen grynderien puolivirallinen puolue.

Jos minä olisin grynderi, sijoittaisin viisaammin.  Sijoittaisin kuntavaaleihin.  Antaisin avokätistä  (1699 euroa per ehdokas) tukea kaikille kaavoitukseen vaikuttamassa oleville tahoille niissä kunnissa, joihin kauppakeskuksia havittelisin. Täysin pyyteettömästi tietysti.

– — –

EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman vaatii, että poliisin on tutkittava ovatko Keskustan ja Nova Groupin yhteiset kahvihetket korruptiota. Tämä on kohtuutonta, pullapitkon sopivasta rusinamäärästä siellä vain keskusteltiin.

Kommentointi on suljettu.