Paimion tarkastuslautakunnalle esiteltiin tänään ns. konserniohjauksesta laadittua ohjeistusta. Selkosuomella: ohjeita siitä, miten kaupungin yritysten pitää toimia.
Kuntaliiton tuoreiden neuvojen mukaan kaupungin firmoissa pitäisi toteutua samanlaiset terveet liikeperiaatteet ja riskien hallinta kuin muissakin. Esitellyssä luonnoksessa näitä puolia ei [vielä] tuotu esille ainakaan kovin selkeästi. Syytä olisi.
Paimio-konsernissa ei kovin monta yritystä ole, mutta kuitenkin muutama. Esimerkiksi Paimion Yrityskehitys Oy omistaa monien kaupungissa toimivien yritysten toimitilat. Kaupungin takaamaa lainaa yhtiöllä on useita miljoonia, ja liiketoimintana on siis peltihallien vuokraus. Toiminnan riskit ovat sitä luokkaa, että tästä ei tervettä saa tekemälläkään. Ehdotinkin, että Kuntaliiton ohjeet luettaisiin tarkkaan konserniohjetta laadittaessa. Jos riskit realisoituvat, lainat kaatuvat kaupungin niskaan.
Surullisesta hiihtoputkesta on yleensä turha kirjoittaa sen enempää, mutta ainakin se on hyvä esimerkki ohjeiden tarpeellisuudesta. Jos innokkaimmilta hiihtomiehiltä olisi aikoinaan kehdattu vaatia laskelmia taloudesta ja riskien hallinnasta, olisi virhesijoitus kenties voitu välttää.
Kuntaliiton ohjeistuksessa on hauska yksityiskohta. Vaalirahoitus ei kuulemma sovi kuntien yhtiöille. Jos tämä nyt tuntuukin ihan selvältä, ei se sitä vielä vuosi sitten ollut. Kunnallisvaaleissa 2008 ainakin Paimion Lämpökeskus ja Paippi mainostivat parin puolueen vaalilehdessä.
Vaalirahoista käydyn keskustelun jälkeen sama virhe tuskin toistuu. Tyhmä on sekä se joka antaa että se joka ottaa vastaan. Mitä onkaan se, joka tekee molemmat?
Hei Saska,
Ei sinänsä liity ihan suoraan aiheeseen, mutta onko Vihreät olleet valtakunnan tasolla antajana vai ottajana viime aikoina, viejänä vai vietävissä?
Rintama kuplii:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Radikaalivihre%C3%A4t+tekev%C3%A4t+irtioton+perustamalla+uuden+puolueen/1135250651037
“Vihreiden toiminta on hirveää katsottavaa. Me emme erota nykyisiä vihreitä kokoomuksesta mitenkään”, sanoo radikaalivihreiden tiedottaja Ville Rantanen Demarissa.”
Lähtee Tuomasjukka uuteen porukkaan vai tuletko suosiolla salin oikealle laidalle istumaan?
-VV
p.s Tsemppiä huomiseen valtuustoon! Terästä selkärankaan.
Nuorten kuuluu olla radikaaleja, mutta kyllä sitä perustuslakia sentään pitäisi kunnioittaa. Ko. poppoon tavoitteena on lähinnä vallankumous, joten se siitä. Muutama lainaus hemmojen aateohjelmasta tässä alla (kopioitu hs.fi -keskustelupalstalta, mutta kyllä tätä on levitetty Vihreiden aktiivienkin parissa kesän aikana):
“Maailman yllä leijuu aave, vihreän vallankumouksen aave. Tuon aaveen ruumiillistuma, sen lihaksi tullut edustaja olemme me, Vihreä puolue.”
“Me hyväksymme kaikki toiminnan muodot vallitsevaa järjestelmää vastaan”
“Olemme linkolalaisia ja paloheimolaisia, olemme primitivistejä ja kommunalisteja sekä sosiaaliekologeja.”
“On lyötävä alas tämä koko vanha maailma. Meidän ympäristövallankumouksellisten on se tehtävä.”
“Emme aio haaskata voimiamme umpimieliseen reformistiseen toimintaan parlamentaarisin painotuksin, vaan toimintamme luonne on oleva enimmiltä osin vallankumouksellista.”
“Vaaleihin tulee osallistua korkeintaan näkyvyyden saamiseksi, värväystoiminnan helpottamiseksi ja keskustelun herättämiseksi.”
“Olennainen osa toimintaa on kaadereiden värväys, kouluttaminen ja verkostoituminen.”
“Kaadereiden koulutuksen tulee käsittää sekä teoriaa että käytännön taitoja. Teorian puolella on tärkeää paitsi ekofilosofian myös muun filosofian, poliittisten teorioiden, talouden, sosiologian ja (aate)historian sekä biologian koulutus. Käytännön taitojen koulutus vaihtelee teemoiltaan vielä laajemmalla skaalalla: suoran toiminnan koulutus (kaikkine muotoineen, erit. ekotaasi,27 Anarkistipampfletti “Ei jälkeäkään”), esiintymiskoulutus, kirjallisen ilmaisun koulutus, survivalistinen koulutus ja niin edelleen.”
Tarkempi ohjelma kaikille pikku radikaaleille löytyy täältä: http://hiisi.fi/tmp/vihrean_puolueen_ohjelma.pdf
Niin ja oikea-vasen akselista on tylsää mutta pakko toistaa: ei oikealla, ei vasemmalla, vaan edellä. Ode filosofoi muutamia vuosia sitten (http://www.vihrealanka.fi/node/51), että olemme porvarillinen vasemmisto. Eli arvoina ovat
- yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja
- arvoliberalismi.
Eikös sinua Ville voisi hyvin kuvata noilla?
Vihreät ovat siis yleensä hdistelmä vasenta ja oikeaa, ja siksi niin vaikeasti ymmärrettävissä perinteisten puolueiden piirissä. Huomenna valtuustossakin olen siinä samaa mieltä kokoomuksen kanssa, että kunnan kuluja pitää leikata, mutta siinä taas vasemmiston linjoilla, että veroja on varaa korottaa vähintään esitetyn verran.
Näin me teemme kuin Kuubalaisessa serenaadissa: “Kai hiukkasen horjuen”