Uuhi, pässi ja jouluinen murhenäytelmä

kuva0054.jpgKun en illalla saanut unta, katselin äidiltä perittyä Suomen Luonto -kirjasarjan osaa 1, Suot. Siellä oli monta kuvaa Pomokairasta ja Lokan tekoaltaan alle jääneistä soista. Lumen peittämät Nattaset kaukana takana.

Nukuin huonosti. Aamulla ahisti.

Tein töitä puoli päivää, kotona. Virran loppuessa päätin mennä lenkille ja tehdä puuttuvan tunnin illalla Voiman suunnistuskerhon aikaan. Käännyin entisen Kalevan koulun kohdalta Lemmenpolulle. Metsän ja pellon laitaa kulkeva polku alkaa ruohottua. Silta oli vielä paikallaan.

Oikaisin lopussa pellon yli. Kenkään kertyi kilon verran savimaata, joka luisui niin että oli pistettävä kävelyksi.

Lenkin lopuksi kaivoin kaksi katajaa pihametsästä ja siirsin ne talon eteen. Jos vaikka selviäisivät.  Kallio ainakin on niin lähellä, että ei pitäisi olla liian rehevää maata. Metsässä kuusien alla ne kuolisivat joka tapauksessa valon puutteeseen.

Torstaina pitää viedä pässikaritsat teurastamoon. Siitä se ahistus tulee.

Kommentointi on suljettu.