Nyt se on löydetty: uskontogeeni. Kantajat ovat 70 % todennäköisyydellä uskossa. Tai ainakin “henkistyneitä”, mitä nyt lienee. Polttavat kynttilöitä korvissa tai joogalentävät. Hurjimmat kerääntyvät kellareihin ja opettavat lapsilleen, että veden päällä voi kävellä ja koulun ruokalassakin pizzaa riittäisi kaikille jos jakajana olisi pitkätukkainen mies.
En itse usko löydön merkityksellisyyteen (sitä ei ole julkaistu tieteellisessä julkaisusarjassa), mutta minusta on mielenkiintoista, että tällä nyt joku perusteli esimerkiksi Jussi Halla-Ahon tuomiota. Jos usko Jumalaan määräytyy perimässä, se on verrattavissa ihonväriin ja rotuun. Sille irvailu on siis rasismia.
Muun muassa Vihreät Naiset ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä Halla-Ahon tuomioon. Miten asia Vihreisiin naisiin liittyy ei valkene minulle. Tuomio tuli uskonrauhan rikkomisesta. Ehkä Vihreät naiset on uskonnollinen yhteisö?
Samalla periaatteella pitää kieltää lihavuuden kritisointi. Lihavuudesta puolet tai jotain on perinnöllistä. Kun syynä voi olla geeni, on rasismia ohjastaa ihmisiä terveellisemmän ruoan äärelle. Linnaan.
Myös sosialidemokraattien kritisointi on kriminalisoitava. Sosiaalidemokraattigeenihän on se evoluution kummajainen, joka pistää otuksen tekemään epäitsekkäitä tekoja. Vaikkapa uhraamaan henkensä taistelussa muiden puolesta, kuten Dufva aikanaan, tai vaatimaan kaikille ihmisille tasa-arvoista kohtelua. Kerrassaan kummallisia tekoja siis. Mutta geneettisesti ohjattua, joten sitä ei saa arvostella. Linnaan.
Uskontogeeni ei tietenkään ole peruste kieltää uskontojen kritiikkiä. Vaikka geeni tekisi 100 % varmuudella kantajansa syvähenkiseksi, ei se kuitenkaan määrää että tuleeko hellari, satanisti, jehova, muslimi tai mitä näitä nyt onkaan. Tulee uskovainen.
Ei saa siis kritisoida uskomista, koska se on perinnöllistä. Mutta saa kritisoida uskontoja, sillä ne ovat ihmisten tekoa.
RKP:läisyyttä ei kuitenkaan koskaan saa arvostella. Koska RKP on etninen puolue, jonka kannattamista ei ankkalammikkoon syntynyt voi välttää, olisi kaikenlainen RKP:läisen syrjiminen rasismia. Siksi RKP onkin aina hallituksessa.
Kirjoitin itse juuri siitä, että perinnöllisiäkin asioita saa kritisoida. Meinasin käyttää tätä uskontogeeniä esimerkkinä, mutta otin sitten käsiteltäväkseni ihmisten luonnollisen taipumuksen syrjiä ja lokeroida toisia rodullisin perustein. Eli vaikka on luonnollista, että ihminen syrjii ja lokeroi, ei se tee syrjimisestä tai lokeroinnista hyväksyttävää. Oletus, että luonnolliset asiat ovat hyväksyttäviä, on yksi muoto naturalistisesta virhepäätelmästä. Rasismi määräytyy perimästä, mutta sille irvailu ei ole siltikään rasismia.
Perusta sille, että myös geneettisiä asioita saa kritisoida, tulee siitä, että ihmisellä on kyky nousta geeniensä yläpuolelle. Vaikka geenit kuinka määräisivät, että ihmisellä on alttius alkoholismiin, on alkoholismi aina pohjimmiltaan ihmisen oma valinta. Vastaavasti adrenaliinin ylierityksestä kärsivä ihminen on vastuussa siitä, pahoinpiteleekö hän muita, vaikka hänen pahoinpitelytaipumuksensa johtuisikin osittain geeneistä.
Suurin osa inhimillisestä moraalista perustuu nimenomaan siihen, että ihminen nousee älyllisillä ominaisuuksillaan geneettisten ominaisuuksiensa yläpuolelle. Ihminen on vaistojaan mahtavampi.
Sosiaalidemokraattigeenillähän mennään Linnaan vrt. Koivisto, Ahtisaari ja Halonen.
En ymmärrä miten rasismi määräytyisi perimästä. Väitätkö, että on rasismigeeni? Tai syrjintägeeni?
Näihin voi olla taipumusta jonkin SNP:n omaavilla ihmisillä, mutta se ei tee niistä geneettisiä. Ylipäänsä SNP:n ja erilaisten ominaisuuksien välisten statististen yhteyskien metsästys on tieteellistä ajanhukkaa, suurimmaksi osaksi.
En oikein pystynyt seuraamaan ajatuksesi juoksua, mutta toivottavasti et tarkoittanut, että koska ihonväri on perinnöllistä, sitä saa kritisoida.
Sosiaalidemokraattigeeni on oikein hyvä geeni. Moraaligeeni tai epäitsekäs geeni ovat kai oikeampia nimiä. [Korjattu! Se oli puhdas vahinko, että ensin kirjoitin itsekäs geeni! Sosiaalidemokraattigeeni on oikeasti oikein hyvä geeni. Nimi tulee siitä, että se on ensimmäinen geeni, joka ei enää levitä itseään. Tämä muutos tapahtui sosialidemokratian syntyhetkellä.]
Sananvapauden rikkomisgeeni on minusta tässä se huolestuttavin kaikista.
Kantaako sitä Jussi Halla-Aho vai koko käräjäoikeuden tuomaristo?
Saska: Blogissani on perusteet, miksi syrjintä on ihmisen geneettinen ominaispiirre. Sieltä löytyy muutamien tutkimuksien tuloksia ja Richard Dawkinsin popularisoiman “itsekkään geenin” teorian selitys, miksi nämä tulokset ovat sellaisia kuin ne ovat. => http://keronen.blogspot.com/2009/09/moraali-ja-syrjinta-ihmisen-dnassa.html
Luonnollisestikaan en tarkoittanut sitä, että koska ihonväri on perinnöllistä, sitä saa kritisoida. Tarkoitin, että vaikka ihmisellä olisi jokin geneettinen piirre, joka painottaisi häntä toimimaan jollain tietyllä tavalla, se ei ole mikään perustelu hyväksyä tätä toimintaa. Ihmisellä on nimittäin kyky nousta omien geeniensä yläpuolelle ja olla toimimatta kuin tahdoton, vaistojensa ohjaama eläin.
OK. Kirjoituksestasi en kyllä löytänyt näyttöä siitä, että etninen segregoituminen tulisi geeneistä. Kulttuuri on vaikuttavampi, kuten itsekin toteat.