Ehdin juuri julistaa, että ravitsemusterveystyössä pitää viranomaisten ja valtion rahoittamien tutkimuslaitosten lähteä rohkeasti keskustelemaan kansalaisten kanssa, kun tämä jo täytyi todeta vanhentuneeksi.
Britanniassa valtio rahoittaa hanketta, jossa netissä markkinoidaan humpuukihoitoja mm. diabetekseen. Pahaa-aavistamattomat syöttiin tarttuvat ihmiset ohjataan yhden klikkauksen jälkeen sivulle, jossa kerrotaan, että olishan se hienoa juu jos munakoisouute parantaisi diabeteksen, mutta kun se ei toimi.
Olisiko tämä sosiaalisen markkinoinnin käänteismuoto?
Minusta olisi paljon parempi se www.realnutrition.org.
–
Ensi viikolla palaan taas paimiolaisiin aiheisiin. Tarkoituksena olisi saada Paimio mukaan Työ- ja elinkeinoministeriön energiatehokkuussopimukseen. Vaikeaahan se on, kun liittyminen edellyttäisi energiansäästötoimia, eli työajan käyttämistä just nyt siihen, että kaupungin rahaa kuluisi energiaan vähemmän ensi vuonna. Vai?