Kakolan keskuspuhdistamo toimii hyvin. Melkein kuin junan vessa. Vajaan vuoden hurisseen kalliopuhdistamon tulokset ovat odotettua paremmat, eikä suurempia teknisiä ongelmia ole ilmennyt. Kun hanke kaiken lisäksi toteutui budjettia ylittämättä, on sentään yksi vesihuoltohanke josta Turku voi ylpeillä.
Paimionkin jätevedet on ohjattu Suomen kuuluisimman vankilan alle louhittuun puhdistamoon viime kesästä lähtien. 20 kilometrin siirtoviemäriä pitkin virtaa nyt yli miljoona kuutiota paimiolaista likavettä, joka aiemmin kuormitti pahasti Paimiolahtea. Paimion omaan vanhaan puhdistamoon verrattuna typpipäästöt ovat pudonneet alle puoleen.
Kun Turussa nyt on iso puhdistamo jossa riittää kapasiteettia, pitäisi tilanteesta ottaa täysi hyöty irti. Haja-asutusalueen jätevedet kannattaisi ehdottomasti haalia painevesiviemäreillä Turkuun. Vaihtoehtona pidetyt kiinteistökohtaiset pienpuhdistamot ovat yksinkertaisesti surkeita kolmin-nelinkertaisine typpipäästöineen.
Paimiossa on vielä kyliä, joissa jätevesiosuuskuntaa vasta mietitään. Kaupungin teknisen toimen pitäisikin ottaa aiempaa jämäkämpi ote niihin haahuilijoihin, jotka vielä arpovat, että tehdäkö mitään vai jäädäkö odottelemaan seuraamuksia jätevesiasetuksen astuessa voimaan vuonna 2014.
Tarvitaan keppiä ja porkkanaa.
Kepiksi kävisi vaikka se, että kaupunki tekisi osuuskuntaan liittyminen pakolliseksi niillä alueilla, joilla sellainen on toiminnassa. Tämä helpottaisi osuuskuntien aloittamista siinä tilanteessa, jossa esimerkiksi vain puolet asukkaista on liittymässä, ja kustannukset kiinteistöä kohden nousevat niin korkeiksi, että koko hanke tyssää. Tietysti kiinteistökohtaisen puhdistamon jo hankkineille pitäisi antaa vapautus siihen asti, kunnes pikkupuhdistamo on tullut tiensä päähän – mutta tietenkin vain siinä tapauksessa, että se puhdistamo on nimensä mukainen. Useat nimittäin eivät ole, ainakaan silloin, kun niitä hoidetaan heikosti.
Porkkanaa taas pitäisi jakaa järkevöittämällä liittymismaksuja. Jätevesiosuuskuntaan liittyvät taloudet maksavat liittymismaksun myös kaupungille. Kun maksun suuruus määräytyy kiinteistön lämpöeristetyn pinta-alan mukaan, tulee vanhojen tilakeskusten liittäminen verkkoon kohtuuttoman kalliiksi. Yksikin tuttu, jonka pihassa on 1000 neliötä eristettyä hallia, saa maksaa pelkästä liittymisestä yli 6000 euroa. Se on aika kova maksu perheelle, jossa on 2 aikuista ja 1 lapsi.
Kun jollakin alueella on riittävästi tällaisia riistotaksan kohteeksi joutuvia kiinteistöjä, jää osuuskunta syntymättä. Siksi pitäisikin käyttää sekä keppiä että porkkanaa.
Pikkuisen tomerammalla toiminnalla Paimio saisi helposti lähes kaikki haja-asutusalueen jätevedet putkeen kohti Kakolaa. Siitä sopisi sitten retostella laajemmaltakin. Meilläpäs on muuten viemäröinti lähestulkoon koko kunnan alueella, eikä edes maksanut paljon.
Jos vielä Paimiojoen varren peltojen ravinnevaluma saataisiin vähenemään, olisivat peimarilaisten mökkirantojen uimavedet jo muutamassa vuodessa ihan toista luokkaa kuin nyt. Kun isojen ja pienempienkin kaupunkien päästöt ovat nyt nopeassa laskussa kasvaa paine maatalouden hajapäästöjä kohtaan. Eiköhän se ympäristötuki jossain vaiheessa ohjaudu niille viljelijöille, jotka tekevät ympäristötekoja.
Pahan pistit Saska.
Tiedä sitten miten toimii junan vessa nyt, kun Paimiosta ei pääse junaan ja junalle ei pääse Paimioon. Silloin kun sanonta “toimii kuin junan vessa” otettiin käyttöön, sieltä meni suora putki ratapölkyille ja sitten heitettiin paperi perään. Niin, että toimihan se vessa kun ei ollut mitään “sihtiä” välissä. Ei kai vaan näin toimi Kakolakin, eli siitä 1800 luvulla rakennetusta suorasta putkesta Aurajokeen. (oikein turkulaisille)
Ei ollut muuten kivaa, kun kerosiineista tietämättöminä kerättiin poistettuja ratapöllejä polttopuiksi ja välillä oli käsissä sitä ittiään enemmän kuin tervaa.
Moni sanonta on menettänyt yhteyden alkuperäiseen tarkoitukseen. Muu maa mustikka, oma maa mansikka ei tarkoita, että muinaissuomalaiset olisivat arvostaneet mansikkaa. Lauselma tuli siitä, että kaskiviljelyssä ahomansikka valtasi hakatut ja poltetut kaskimaat parin vuoden jälkeen. Niinpä kodin ympärillä oli aina mansikkaa, ja kauempana kodista, metsässä, mustikkaa.
Mielessäni näitä pyörittelin, ja jotenkin se että täällä vetää nupista ja että jätös päätyy turkulaisten huoleksi tuntui hupaisalta. Lapset ainakin olivat tiedosta innoissaan.
Toimii siis kuin junan vessa siinä mielessä, että sehän toimii. Ei voi olla toimimatta, kun jätökset tiputetaan vaan raiteille. Asian tajuaminen joskus pienenä junamatkailijana jotenkin vei hohdon noista veturimiehen hommista.
Laitanpa minäkin tähän yhden agraariaikaan liittyvän sanonnan, tosin kaskiviljelyn jälkeiseltä ajalta. tulkitsen sen sitten vaikka huomenna Sinulle, kun ensin kuuntelen Sinun tulkintasi.
“Hyvä isäntä kehuu hevostaan, huono härkäänsä, mutta mielipuoli muijaansa”
Laitanpa tähä tulkinnan, kun kerran unikaan ei tule.
Hyvä isäntä on ottanut kehityksetä vaarin ja viljelee peltojaan hevosvoimin, eli hevonen on valjastettu peltokaluja vetämään. Työ käy rivakammin ja tulee parempaa jälkeä. Päivässä saadaan muokatuksi suurempi ala ja sato on parempi. Alkaa vaurastuminen.
Huono isäntä pitäytyy härissään, vastustaa kehitystä, taantuu, köyhtyy ja ajan oloon hävittää talonsa.
Mielipuoli on se isäntä joka sinnikkäästi jatkaa kaskeamista, jonka vaimo vetää risukarhea ja jonka jokapäiväinen ruoka on nauris, pettu ja suolakala. Joka saattaa saada joskus hyvänä vuonna myös puhtaasta viljasta leivottua leipää.
Kuvittelee kuitenkin, että tämä viljely ja elämäntapa on ainoa oikea.
Mihin kategoriaan näistä asettaisit Paimion ja sen isännän, eli kaupunginvaltuuston.
Valtuusto on ilmeisesti Hyvä Isäntä (ks. verosopu, joka tarkoittaa kait, että määräenemmistö on valmis vaikka käskyttämään khallituksen käskyttämään kjohtajan käskyttämään hallintokuntien johtajat rakenneuudistuksiin).
Huono isäntä on kaupungin johtoryhmä.
Mielipuolia nyt löytyy sieltä sun täältä.
Päivitysilmoitus: Saska Tuomasjukka » Arkisto » Painevesiviemäri Kalevalle