Taustaa energiatehokkuudesta

graphic1.jpg

Mitä energiatehokkuus on?
Energiatehokkuus on energian käytön tehostamista tavalla, joka vähentää ilmastopäästöjä ja parantaa kunnan toimien taloudellisuutta. Energiatehokkuus on nopein tie päästöjen vähentämiseen. Erityisesti talouden nykytilassa se tarjoaa myös välineitä työllisyyden ylläpitoon.

Miksi energiatehokkuutta?
Suomea sitoo EU:n energiapalveludirektiivi (2006/32/EY), jonka mukaan energian kulutusta on vuosien 2008 ja 2016 välillä laskettava 9 %. Suomessa tavoitteen saavuttamisessa ovat keskeisessä asemassa energiatehokkuussopimukset ja ESCO-hankkeet.  Energiatehokkuus on oleellinen osa kestävän kehityksen toteutumista kunnassa. Järkevällä energiankäytöllä vähennetään ilmastonmuutosta aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä.

Onko kyseessä uusikin keksintö?
Toimintamallilla on Suomessa jo pitkä historia. Vuosina 1997-2007 voimassa olleilla energiansäästösopimuksilla saavutettiin 83 gigawatin säästöt. Sopimukseen oli vuonna 2007 liittynyt 59 kuntaa ja 15 kuntayhtymää, jotka kattoivat yli puolet alan rakennuskannasta. Uuteen vuosien 2009-2016 sopimukseen ovat jo liittyneet kaikki isot kaupungit sekä mm. Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos.

Sapiskaa tehottomuudelle
Edelläkävijänä energiatehokkuudessa ovat olleet ne, jotka rahan arvon ymmärtävät: teollisuuden energiatehokkuustoimista voi lukea esimerkiksi Talouselämän artikkelista “Energiaeuro maksaa itsensä vuodessa takaisin“.  Jutussa annetaan sapiskaa luutuneille toimintamalleille ja “osataan me tää ihan itekin” -asenteelle.

Mistä tarkempaa tietoa?
Sopimusta hallinnoi Motiva, jonka sivuilta löytyy asiasta runsaasti lisätietoa. Perustiedot löytyvät tästä ja yksityiskohtaisempi opas täältä. Energiatehokkuuteen liittyvät Työ- ja elinkeinoministeriön tuet myöntää TE-keskus. Toteutuneet energiatehokkuutta parantaneet investoinnit ovat maksaneet itsensä tyypillisesti 1-5 vuodessa.

Mitä se antaa ja mitä se ottaa?
Sopimukseen liittyneet kunnat ryhtyvät järjestelmällisiin toimiin tavoitteena 9 % energiansäästö vuoteen 2016 mennessä. Tärkeä osuus toimissa on energiakatselmuksilla, joissa selvitetään rakennuksen energiankulutuksen jakautuminen sen eri osien ja toimintojen kesken ja määritellään kustannustehokkaimmat säästökohteet. TEM tukee energiakatselmuksia 50 % osuudella.

Muita keinoja energiatehokkuuden parantamisessa ovat hallintokuntien rajat ylittävän yhteistyön organisointi, kulutusseurantaan siirtyminen ja hankintaohjeet.

Kommentointi on suljettu.