Taiteessa on voimaa

Ilmastonmuutoksen alkupiste on Sheffieldissä.

Se on siinä Fat Cat -pubin vieressä, Don-joen Kelhamin saarella, jonne 1800-luvun alussa rupesi nousemaan savupiippuja, ja piippujen alle mahtavia hiiltä syöviä höyrykoneita.

Vaikka kivihiili olikin alkanut hiipiä kotien lämmittäjäksi poloisten engelsmannien poltettua ensin kaikki metsänsä, alkoi hiilen valtakausi todella vasta teollisen vallankumouksen myötä. Se toi muassaan vaurautta, koulutusta ja ylipäänsä kehitystä. Hiilivetyjen onnenaikaa jatkui Sheffieldissä aina 60-70-luvuille asti.

Sheffield Steel luki minun lapsuudessani kaikissa veitsissä. Kuulosti hienolta. Vähän kuin Stainless, joka oli varmaan sitten Amerikassa, kun se oli kiiltävämpi.

Enää ei terästä Sheffieldissä tehdä. Outokumpu Oy osti British Steeliltä rappeutuneen teräskaupungin tehtaat ja sulki ne yksi toisensa jälkeen.

Sheffield on suunnilleen yhtä kutsuva nimi englantilaisille kuin vaikkapa Pori suomalaisille. Kun savupiipputeollisuus katosi pohjois-Englannin kaupungeista, jäljelle jäi satojatuhansia toivottomia työttömiä.

Housut pois -elokuva sijoittui Sheffieldiin. Kun kaikki on mennyt, voi ryhtyä strippariksi.

Salon teatteri päätti tehdä työttömistä strippareista näytelmän. Päätös tehtiin siihen aikaan, kun Salon teknologiaveturi puuskutti vielä kiivaasti. Valmis esitys pyörii nyt uudessa uljaassa Salon kaupungissa.

Samaan aikaan Nokian kännykkäbisnes alihankkijaketjuineen yskii ja köhii niin pahasti, että työttömyys on 12% ja nuorten työttömyys on kasvanut puolitoistakertaiseksi. Saloa ollaan nimeämässä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Onneksi Paimiossa ei ole teatteria.

+++++++++++++++++

P.S. Lähdemme syyslomalla Lake Districtille ja Sheffieldiin, jossa asuimme pari kuukautta viime vuoden keväällä.

PPS. Tai onhan meillä kunnan elinkeinopolitiikka.

4 vastausta kohteessa Taiteessa on voimaa

  1. Nasu sanoo:

    Salo, Suomen Sheffield! Enää ei tarvikaan lähteä merta edemmäs kalaan, vai mitä. Muuten, eräät meistä asuivat siellä kyllä pidempään.

  2. Saska sanoo:

    Ja sen kuulee.

  3. Nasu sanoo:

    Viitannet paksuun pohjoiseen aksenttiini, my duck.

  4. tauno lehtonen sanoo:

    Siinä on yksi, ja suuri, ongelma kun talous pyörii yhden tuotantohaaran varassa. 1970 luvulla vai oliko 80 Salo meni maihin, kun “rättifirmat” lopettivat toimintansa. Meni Hyvon, meni Salonne, meni moni muu.
    Sitten tuli Nokia ja taas satsattiin, nyt elektroniikkaan. Tänään näemme, että aina tulee jossain vaiheessa pää vetävän käteen. Näin se kulkee tämä kapitalismi.
    Mikä on kotokuntamme koko kuva ja sen teollisuuden kasvot tänä päivänä, onko meillä liikaa annettu yhteisiä varoja alihankintatöitä tekeviin firmoihin, kauanko ne kestää?