Selvää yhdennäköisyyttä

Isät herkistyvät, kun äidit ovat poissa. Nyt kun Tintti on työmatkalla, kävin pitkästä aikaa tarkastelemassa nukkuvaa jälkikasvua. Rakkaat pallopäät tuhisevat siellä autuaan tietämättöminä kaikesta. Mutta ne eivät ole enää ihan pikkuisia. Kohta ne pyrähtävät pesästä!

Päivän kuvia katsellessa mieleen tulee, että yhdennäköisyys on sentään aika ilmeinen. Kaikilla on kuusi viiksikarvaa.

omena.jpg puu.jpg

Mutta vain jälkikasvu sai virpomisreissulla palkkioita. Missä on oikeudenmukaisuus? On varmasti kohtuullista, että nyt kun pikkukissat nukkuvat minä saan viimeinkin osani munavuoresta?

Muita päivän ajatuksia:

  • Luomurakentaminen on aika hassu ajatus. Luomuruoka on helppo ymmärtää: huomioidaan eläinten lajityypilliset tarpeet ja pyritään mahdollisimman vähäiseen ympäristön rasitukseen. Luomurakentaminen tarkoittaa ilmeisesti sitten lähinnä ympäristörasituksen vähentämistä. Miten se eroaa ekotehokkaasta ei auennut minulle päivän Turun Sanomien jutusta. Turhan sääntelyn purku tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta. Miksi sen pitäisi olla viranomaisten ongelma, jos portaikossa ei ole kaiteita?
  • Kokoomus ja Vihreät haluavat molemmat antaa yksilöiden tehdä mitä haluavat, kunhan tekevät sen vahingoittamatta muita. Samasta periaatteesta päädytään kuitenkin kovin erilaisiin tavoitteisiin. Valaistuin vasta nyt ymmärtämään, että kyse on siitä, ketä “muut” ovat. Kokoomuksen “muut” ovat kovasti suppeampi joukko kuin Vihreiden “muut”. Hyvä osoitus siitä, että filosofia ei ole aivan turhaa, sillä siinähän käytetään hirveästi aikaa käsitteiden määrittelyyn. “Muut” = muut suomalaiset, koulutetut keski- tai hyvätuloiset, vai “muut” = kaikki kaksijalkaiset sanalliset. Siinä ne ääripäät.

#####

Lisäys 29.3. Toisin kuin kuvasta voisi kuvitella, isillä ei ole poskissa piilossa pikkukissojen pääsiäismunia.

9 vastausta kohteessa Selvää yhdennäköisyyttä

  1. Manna sanoo:

    No huhhuh. Onpas viiltävä analyysi. Mihin aineistoon perustat tämän viikon Kokoomus-haukut?

  2. Saska sanoo:

    En sinuun enkä Villeen, Manna. Tarkoitus ei ollut viillellä, ei kohdetta ainakaan.

    Olen pitkähkön ajan ihmetellyt tätä Kokoomuksen ja Vihreiden suhdetta. Kun periaatteet ovat monissa kohdin samoja mutta politiikka hyvin erilaista, on määritelmien erot yksi mahdollinen selittäjä. (Tarkennus: näen yhteyksiä vasemmalle vähintään yhtä paljon, sekä Vihreissä yleensä että itsessäni.)

    Esimerkkejä? Noh, vaikkapa se teidän Wille, joka ehdottaa kehitysavun lopettamista, tai Jyrki, joka haluaa mahdollisimman monta ydinvoimalaa, tai paikallispoliitikko, joka haluaa ehdottomasti automarketin Tammisillalle.

    Osa näistä on fiktiivisiä esimerkkejä, osa todellisia. Osa edustaa puolueen yleistä linjausta (Jyrki ja se paikallispoliitikko), osa taas kuuluu marginaaliin (Wille), mutta saa vapaasti puhua puolueen puuttumatta asiaan.

    Oleellista on, että näitä äänenpainoja ei näin voimakkaina, näin keskeisiltä henkilöiltä tai näin johdonmukaisesti kuultaisi Vihreiltä. Ja suurin syy siihen on juuri siinä, että vaikka Vihreätkään eivät pidä yksilön (tai markkinoiden) turhasta rajoittamisesta, Vihreät katsovat, että antamalla markkinoille tai yksilöille liian suuret vapaudet aiheutetaan vahinkoa jollekin taholle, joka ei ole välttämättä äänekkäästi puolustamassa oikeuksiaan.

    Se taho voivat olla vaikkapa meidän lapsemme, jotka maksavat laskun luonnovarojen tärväämisestä hajautettuun yhdyskuntarakenteeseen tai ilmastonmuutoksesta, tai luonnon monimuotoisuus, joka romahtaa, jos kaiken voi oikeuttaa BKT:lla, tai pakolainen, joka voi saada turpiinsa peräkylän nuorisolta vaikkapa juuri siksi, että nuorisopoliitikko leikkii tulella ja antaa raflaavia lausuntoja, jotka tulkitaan ulkomaalaisvihamielisiksi.

    Nämä olivat värittyneitä, anteeksi. Jos olisin pysynyt viiltävässä analyysissa, olisin vain todennut, että ydinvoima tai peltomarketit ovat järkeviä, kun “muut” määritellään riittävän suppeasti. Ei-järkeviksi – miten korrekti ilmaisu! – ne muuttuvat, kun “muut” määritellään laajemmin. Yksilön vapauden rajoittamisessa Kokoomusta ja Vihreitä erottaa siis “muiden” määrittelyn laajus. Sen toteaminen ei ole haukkumista, eihän?

    Toki niitä periaatteellisiakin eroja on. Ekologinen kestävyys esimerkiksi ei ole Kokoomuksen läpileikkaava arvo. Termi “järkivihreys” kertoo jo sen.

  3. Saska sanoo:

    Heip, Manna, parempi kuvaus (ja jossain määrin “tieteellinen”) eroista löytyy täältä:

    Julkista vai yksityistä – kuntalaisten palveluita koskevat valinnat

    Kokoomuksen äänestäjät kannattavat kilpailuyhteiskuntaa, ts. sellaista, jossa kärjistetysti jokainen on oman onnensa seppä. Vihreissäkin tälle idealle löytyy kannatusta, mutta kuitenkin enemmistö suhtautuu epäillen siihen.

    Kyse on nimenomaan tasapainoilusta yksilön vapauden ja yhteisen edun välillä. Vihreille vastaus ei ole joko tai, vaan sekä että. Kokoomus sanoo samaa, mutta käytännön politiikka – ja äänestäjien näkemys – kertovat toista.

  4. Hehhehhee! :D Kaikkea sitä tuleekin luettua. Joka puolueeseen mahtuu monenlaista väkeä. Piristävät kummasti elämää! Kts. alla.

    Täältäkin löytyy huomattavaa yhdennäköisyyttä:

    http://www.vihreat.fi/puoluekokous/aloitteet2010

    “10. Homoavioliitot
    Aloitteen tekijä: Heikki Metsänheimo

    Homoavioliittojen ajaminen ja niille avioliiton kaltaisten etujen ajaminen on poistettava vihreiden periaateohjelmasta, koska se on Jumalan sanan perusteella varmasti väärin. Itseni kaltaiset vanhoillislestadiolaiset eivät varmaan etenkään tästä syystä tule mukaan vihreiden toimintaan. Itse olen mukana ehdolla vastustaa niitä hellittämättä.

    Vihreiden olisi aiheellista hellittää ohjelmaansa tässä suhteessa. Politiikkamme voisi saada näin leveämmät hartiat. Meitä vanhoillislestadiolaisia on aiemmin vaikuttanut politiikassa etenkin keskusta- ja kokoomuspuolueissa. Kumpikaan ei ole huonosti menestyneitä.

    Viime homoparien rekisteröintilain ollessa ajankohtainen, oli Helsingin Sanomissa eri uskontokuntien edustajien lausuntoja aiheesta. Sen mukaan katolilainen asiainhoitaja Jan Aarts ilmaisi: “Minusta on oikein, että laki antaa erilaisille kumppaneina asuville ihmisille mahdollisuuden rekisteröidä asuinkumppanuutensa. En näe syytä rajoittaa tätä oikeutta vain homoseksuaaleille. Tällaista asuinkumppanuutta ei pitäisi missään tapauksessa rinnastaa avioliittoon. On lapsille, aviopuolisoille ja yhteiskunnalle olennaisen tärkeää, että laki suojelee avioliittoa, jossa mies ja nainen sitoutuvat toisiinsa ja yhdessä lastensa kanssa muodostavat luonnollisen perheen.” (HS 11.2.2001). Päivi Räsäsen mukaan virallistettu parisuhde on jo nyt yhtäläinen avioliiton kanssa paitsi ulkoisen adoptio-oikeuden ja vihkimisen suhteen (HS 16.3.2010, C7). Siksi tällainen laki tulisi kumota ja muuttaa. Muslimi Omar Hussein (em. HS mukaan): “En usko, että missään uskonnossa hyväksytään homoseksuaalisuutta tai lesbolaisuutta, ainakaan islamin uskossa niitä ei hyväksytä ollenkaan.” Vaikka homoseksuaalinen parisuhde saisi papin siunauksen, se saisi pyhän raamatun ja oikean uskon mukaan kirouksen, eikä sille mahda mitään maanpäällisillä laeilla eikä lausunnoilla.

    Homoparilakikeskustelussa tuli esiin myös erään kristillisten kansanedustajan lausunto, jossa todettiin Amerikassa eheyttävässä terapiassa homoista tulleen heteroseksuaaleja. Tämä antaa viitteitä siitä, että homoseksuaalisuus on sairaus, jota pitäisi pyrkiä parantamaan.

    Puoluehallituksen lausunto:
    Käsitellään 16.4.

    Päätösesitys puoluekokoukselle:
    Käsitellään 16.4.”

    Tässä toinen kukkanen, eräältä puolueen toivolta:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010032911377583_uu.shtml

  5. Saska sanoo:

    Oliko Ville tämä noin niin kuin jotenkin veret seisauttava osoitus siitä, että Vihreillä on linja hukassa?

    Muista toki, että kirjoitin nimenomaan Kokoomuksen kärkinimistä ja yleisestä linjasta. Siteeraamasi vanhoillislestadiolainen Vihreä ei ole samaa sarjaa. Oli reilu teko pistää Kokoomusnuoren ehdotus tähän myös. Mutta jälleen pistää silmään, että kyse on Hgin kokoomusnuorten pj:stä. Siksihän se Iltalehteen päätyykin.

    Ville – ja Manna – , ettekö te kerta kaikkiaan näe, että nämä kannanotot eivät ole Kokoomuksessa yksittäisten hörhöjen kantoja, vaan voimistuva linja? Jos olette siitä aidosti eri mieltä, niin nouskaa nyt helve… anteeksi, nouskaa barrikadeille sitä vastustamaan.

    Mutta jos Ville lueskelit puoluekokousaloitteita vain huvin vuoksi, niin pahoittelen kärkevyyttäni.

  6. tauno lehtonen sanoo:

    Tottapa hyvinkin, että Vihreät johtohahmot osaavat “pitää mölyt mahassaan” jos ei oteta huomioon Heidi Hautalan lähes maanista russofobiaa. Toki täällä ns. ruohonjuuritasolla joutuu kyllä hämmennyksiin siitä miten paljon Vihreiksi tunnustautuvien puheista ja kirjottelusta löytyy maahanmuuton vastustajia jota perustellaan joko taloudellisin- (“sosiaalipummit”) tai uskonnollisin- (“islamiterroristit”) ja jopa ihonvärin- (“mutakuonot”) perusteella.

    Saattaa toki olla, että katselen asioita vikavinkkelistä, mutta näihin törmään kyllä lähes päivittäin.

    Kaikki esimerkit ovat huonoja, mutta valitettavasti tuo porraskaide esimerkkisi taisi olla huonoista huonoin. Kyllä rakennusmääräyksissä on todellakin määräys kaiteesta rppukäytävässä ja viranomaisen huolehdittava, että se sinne laitetaan ja riittävän tukevasti. Tämä viranomaismääräys on peräisin jo Mooseksen ajoilta “Rakenna kaide kattosi ympärille”. (enpä viitsi nyt tarkistaa, mutta olsiko 3. Mooseksenkirja KVG)

    P.S. Tulipa taas mieleen kun tupakkia parvekkeella poltellessa seurasin miten tunnin sisällä Lähettiykkösen auto kävi naapuritalossa (ilmesesti ruokakuljetus), että paljonkos edullisemmin se ruoka valmistuu keskitetyssä suurkeittiössä, että sitä kannattaa kuljettaa käyttäjälle pyhät arjet, kaipa se kuljetuskin maksaa?

  7. Saska sanoo:

    Niin Tauno, mutta tärkeää onkin juuri se, että niille tolloille sanotaan, että menkää sitten äänestämään jotain toista puoluetta, sillä tämä ei muuta kantaansa. Mikä taas voi johtua vain siitä, että Vihreiden kannattajista suuri enemmistö näkee maailman muuttuvan sellaiseksi, ettei rajojen sulkemiselle ole mahdollisuuksia. Toisin sanoen: kun kaikki on suhteellista, niin vähiten ulkomaalaisvihamielisyyttä varmasti löytyy Vihreistä ja RKP:stä.

    Noniin. Sanoin tolloiksi. Pahoittelen. Mutta kai sitä omia saa sanoa? On vähintään tolloa syyttää ihmistä, jos vika on systeemissä.

    Mutta oikeasti, mitä järkeä on näissä rakennusmääräyksissä, joita ei käytännössä edes noudateta? Kuulemma monessakin talossa on sellaiset irrotettavat palo-ovet. Lentävät pihalle heti tarkastuksen jälkeen. Jos meidän pitää siis rakentaa kaide portaisiimme 4. portaasta ylöspäin siksi, että niin on määrätty Raamatussa, niin minä taidan kääntyä kannattamaan kirkon erottamista valtiosta. Tätä taisitkin tavoitella, Tauno?

  8. tauno lehtonen sanoo:

    Taitaisi tämä vastaus kuulua paremmin seuraavaan blogi-kirjoitukseesi, eli siihen ihmiskunnan rajattomaan ahneuteen, mutta kun nuo palo-ovet nyt sattuvat sopimaan niin mukavasti siihen aiheeseen niin totean, että juuri tuo voiton tavoittelu on pääsyy siihen, että monessakin talossa asiat näyttävät olevan kunnossa tarkastukseen saakka, mutta sen jälkeen ei enää piitata sen enempää ihmisten turvallisuudesta, kuin määräyksistäkään. (huh huh. tulipa pitkä lause)

    Kertovat, että täällä Paimiossa eräs -nyt jo edesmennyt- rakennusfirma siirsi tarkastuksen jälkeen aravalainaehtoihin (vai mihin lie) kuuluvat jääkaapit asunnoista aina seuraavaan kohteeseen. Että semmoista kapitalistista kierrätystä.

  9. Saska sanoo:

    Palo-ovet OK, alle 10 cm raot kieltävä porrasasetus järjetön.