Paimion talouden vakauttamissuunnitelmaa hiotaan, syksyn lähestyessä kiihtyvällä tahdilla. Poimintoja:
- Preitilän päiväkodin yksityistäminen (85 000 €)
- Nummenpään, Veikkarin ja Kyysilän sulkeminen (235 000 €)
- kaupungin henkilöstön talkoovapaa/lomautus (200 000) (tämän vuoden talkoovapaista kertyi vain 100 000)
- uimahalli kiinni perjantaisin (30 000)
- koulukuljetusperiaatteiden tiukentaminen (30 000)
Isoja päätöksiä. Ainakin tuo Preitilän yksityistäminen on mielestäni turhan hätiköityä. Jos ensin katsottaisiin, että miten Tapiola täyttyy, niin nähtäisiin, että ovatko paimiolaiset ylipäänsä halukkaita yksityiseen päivähoitoon. En todellakaan vastusta yksityisiä palveluita, mutta kun kaupungin oma toiminta muutetaan yksityiseksi, jäävät monet vanhemmat pakkorakoon.
Luonnoksen pohjalta jatketaan. Valtuutettuihin on helppo vaikuttaa. Puhelimet pärisemään.
Esitetyt leikkaukset eivät riitä kuin alkuun. Paljon paljon radikaalimpaa tarvitaan.
Itseäni vaivaa se, että Paimiossa – ja luultavasti yleisesti julkisella puolella – ei tahdota tai uskalleta esittää oikeasti uusia ideoita. EIHÄN IDEOIDEN ESITTÄMINEN TARKOITA, ETTÄ NIITÄ TULISI KANNATTAA, TAI ETTÄ NIIDEN TAKANA TULISI SEISTÄ LOPPUUN ASTI, TAI ETTÄ NIIDEN TULISI OLLA TARKKAAN HARKITTU JA VALMISTELTU PÄÄTÖSEHDOTUS! Ideat ovat vain ajatuksia ja keskustelunavauksia, joista sitten ajan ja selvittelyn myötä muotoillaan päätöksiä ja tuloksia.
Kun valtuustosalissa kerran letkautin, että minun mielestäni “olisi aivan sama, vaikka konsernipalvelut tuotettaisiin Intiassa,” herätti kommentti hilpeyttä – kuten oli tarkotuskin. Se ei herättänyt oikeaa keskustelua siitä, mikä on olennaista kaupungin toiminnalle – vaikka tarkoitus oli nimenomaan tämä.
Jos uusiin ideoihin ja luovaan keskusteluun olisi yritysmaailmassa aina suhtauduttu yhtä pöhöttyneesti, Nokia tekisi vieläkin huonoja televisioita – tai olisi konkurssissa (jota Paimio lähentelee).
- Ville Valkonen
p.s Tämäkin on keskustelunavaus, idea, jos joku ulkopuolinen erehtyy luulemaan vakavaksi ehdotukseksi. Saskan tiedän teräväksi.
Just näin. Kulujen kasvu saadaan kuriin vain muuttamalla toimintatapoja JA lakkauttamalla se automaatti, joka ohjaa talouskasvun verran rahaa mukavuuspalveluihin.
En itse pidä näitä leikkauksina, vaan järkeistyksinä. Aikoinaan kunta rakensi talonsa omalla väellä. Nyt se ei onnistuisi alkuunkaan, koska kunnan oma osaaminen ei riittäisi – tulisi kallista ja sutta.
Sama pätee nyt ainakin joihinkin tukipalveluihin. Jos tarkoituksena on pitää esimerkiksi koulut siistinä, niin miksi se pitää kunnan siivoojilla, kun asiaan erikoistuneet yritykset tekevät saman halvemmalla ja yhtä hyvin – ja samoin työehdoin.
Miksi sitten mielestäni siivooja voi olla yksityisen palveluksessa, mutta päiväkodin lastenhoitaja välttämättä ei? No siksi, että KUNTALAISELLE on aivan samantekevää kuka siivoaa, jos tulos on sama (ja saavutetaan halvemmalla). Mutta kuntalaiselle ei ole sama onko lapsi yksityisellä vai kunnallisella hoidolla, sillä hän maksaa silloin itse aika paljon enemmän – vaikka palvelu on aivan sama.
Paimiossa huudetaan nyt uusien ratkaisujen perään. Minä kannatan tätä avoimesti, mutta toivon, että se ei tarkoita kuun hamuamista taivaalta. Yksinkertaisia ratkaisuja ovat mukavuuspalveluista karsiminen – tätä edustavat mm. kunnan jatkuvat “panostukset” erilaisiin “vetovoiman” vuoksi keskeisinä pidettyihin turhakkeisiin sekä tukipalveluiden ulkoistaminen.