Ostin suunnistuskengät ensi kertaa 20 vuoteen. Edelliset olivat ihan hyvät vielä torstaina, aina puoleenväliin rataa. Hieman vasen kenkä tosin pyöri jalassa, ja niinpä kiristin nauhoja kutosrastilla.
Sitä ei tietenkään olisi pitänyt tehdä. Pohjasauma ratkesi. Siinä vaiheessa kun jalka tuli kengästä läpi ja kenkä nousi polvilumpion tienoille, totesin helpommaksi juosta sukkasillani. Maalissa toinen kenkä oli samassa tilassa. Snif. Ilmeisesti kenkä kuluu siitäkin, että sitä vain säilyttää vintillä eikä juokse.
Suunnistajan kauppaan mennessäni tiesin sen verran, että haluan nappulatossut. Nuori asiantunteva myyjä sanoi, että viime vuonna ei olisi ollut myynnissä yhtään mallia, mutta nyt on yksi. Pitkäksi venähtäneen harjoitustaukoni aikana piikkarit olivat vallanneet markkinat.
Ajoitin paluuni oivallisesti. Jos olisin aloittanut suunnistuksen uudelleen viime vuonna, olisin joutunut ostamaan hajonneiden kenkien tilalle piikkarit, joilla taas en ole koskaan osannut juosta. Ja sehän taas olisi voinut vaikka turmella loistavasti alkaneen sijoitusputken Peimarin rasteilla: ensin kolmas, sitten toinen ja miten käykään ensi viikolla.
Toisaalta, ne piikkarit nyt ainakin olisivat olleet hyvä tekosyy perustella vääjäämättä edessä olevaa romahdusta.