Pieniä sorsitaan, Vihreissäkin

Vihreiden määrä maakuntavaltuustossa nousi kunnallisvaalien voiton myötä yhdeksään. Sen ansiosta taas sitten Varsinais-Suomen liiton hallitukseen saatiin ensi kerran kaksi vihreää. Se on tärkeää. On paljon kivempi tehdä ehdotuksia ja aloitteita, kun tietää, että joku niitä kannattaakin.

Vihreät vaalivoittajat olivat Turku, Salo ja Paimio. Nämä olivat myös ainoat kunnat, joissa päästiin kuntavaaleissa samaan tai korkeampaan kannatukseen kuin eduskuntavaaleissa.

Kunnallisvaalit ovat nimittäin Vihreille vaikeat. Kannatus laahaa lähes aina eduskuntavaalien alapuolella. Oma käsitykseni on, että suurimmat syypäät ovat rahan ja osaamisen puute sekä liian lyhyet listat. Suoraan sanottuna kampanjointi on p…estä ja teemat lillukanvarsia.

Paimio nousi viime vaaleissa Varsinais-Suomen kolmanneksi vihreimmäksi kunnaksi. Kummallista kyllä tämä ei tuottanut paikkaa maakuntavaltuustossa. Vihreät edustajat tulevat nyt maakunnan väkirikkaimmista kunnista; ilmeisesti joku uskoo, että näistä löytyy jatkossa vankka kannatus.

Millä perusteella? Kannatusta ja erityisesti kannatuksen kasvua tulee vain työtä tekemällä – ja sekin edellyttää, että työ lankeaa hedelmälliseen maaperään. Vihreitä äänestävät nimenomaan nuoret, naiset, koulutetut ja toimihenkilöt. Naisia on toki kaikkialla (paitsi Savukoskella), mutta koulutetut keskittyvät kaupunkeihin ja lähiökuntiin, kuten Paimioon. Tämä pitäisi tunnustaa myös Varsinais-Suomen Vihreissä.

Olisikin ollut paitsi oikein myös järkevää palkita Paimion Vihreät hyvästä rupeamasta viime syksynä. Siitä olisi ollut sitten helppo jatkaa ja nostaa neljän vuoden päästä kannatus yli 10 %:in ja neljään valtuustopaikkaan.

Kieltämättä harmittaa: kolme ääntä enemmän Paimiossa viime syksynä, niin sitten olisi varmaan irronnut. Sepe olisi ollut ihan ässä maakuntakaava-asioissa. Pieniä sorsitaan, Vihreissäkin.

Tästä ei ole kuin yksi tie: ylöspäin. Pitkä lista ja vähintään kolme paikkaa ensi vaaleissa, eiks jeh?

Kommentointi on suljettu.