Peimarin Vihreät: Oinilan pellot säästettävä

TIEDOTE
25.8.2008

Peimarin vihreät:
OINILAN PELLOT SÄÄSTETTÄVÄ

Paimion, Piikkiön ja Sauvon vihreät ry. vastustaa Oinilan pelloille rakentamista. Alueelle valmisteltu kaava ei huomioi riittävästi alueen luonto- ja kulttuuriarvoja, eikä suunnittelussa ole kuunneltu kuntalaisten mielipidettä. Vihreät vaativat kaupunginhallitusta ja -valtuustoa hylkäämään länsiosan kaavan ja palauttamaan itäosan käsittelyyn.

Paimion kaupungin omistamat Oinilan pellot on säästettävä, vaatii Paimion, Piikkiön ja Sauvon vihreät ry. Oinilasta on Paimiolle huomattavasti enemmän hyötyä hoidettuna kulttuurimaisemana kuin tonttiarsenaalina.

- Vihreät vaativat kaupunginhallitusta huomioimaan alueen valtakunnallisen merkityksen ja hylkäämään länsiosan kaavan. Itäosa puolestaan vaatii hiontaa, sanoo vihreitten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Sini Heino ja jatkaa: – Viimeistään Paimion kaupunginvaltuustolla on valta ja vastuu säilyttää alue tuleville polville.

Paimio on kehittyvä kaupunki hyvien yhteyksien äärellä. Olennainen osa vetovoimaa ja imagoa on Paimiojoen viljelymaisema, jota on osattava käyttää markkinoinnissa oikein. Oinila on Paimion paras käyntikortti. Rivitalorakentamiseen kaupungilla on osoittaa riittävästi alueita siihen paremmin soveltuvilta alueilla.

- Olemme erityisen pahoillamme, että Paimio-Seuran vaihtoehtokaava ei edes esitelty hallituksessa tai rakennuslautakunnassa. Kaupungin pitäisi kuunnella kaikkia paimiolaisia, ei vain maanomistajia. Sitä se lähidemokratia oikeasti tarkoittaisi, sanoo vihreitten sihteeri Saska Tuomasjukka, ja kiittelee samalla paimiolaisten aktiivisuutta kaupunkinsa kehittämisessä.

Vihreät suhtautuvat kriittisesti myös Oinilan itäosan metsäalueen kaavaan. Alue soveltuu hyvin yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen ja on sellaisena esimerkki toimista, joilla ilmastonmuutosta ehkäistään kuntatasolla. Kaavassa ei kuitenkaan ole huomioitu selvityksissä todettuja luontoarvoja.

- Kompromissi olisi ollut täysin mahdollinen, toteaa maankäyttö- ja rakennuslautakunnassa istuva Tuomasjukka. – Viimeisimmässä lautakunnan kokouksessakin kaavasta vielä vähennettiin rakennuspaikkoja, mutta väärältä alueelta. Maanomistajan pyyntöön reagoidaan mutta luontoselvitykseen ei.

Paimion Oinilan alue on valtioneuvoston päätöksellä nimetty valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Oinila IV asemakaavat hyväksyttiin Paimion maankäyttö- ja rakennuslautakunnassa 21.8.2008 äänin 6-3 (länsiosa) ja 7-2 (itäosa). Vastaan äänestivät lautakunnan jäsenet Erkki Granö (vain länsiosa), Timo Virta (molemmat) ja Saska Tuomasjukka (molemmat).

Lisätiedot:
Saska Tuomasjukka
sihteeri, Paimion, Piikkiön ja Sauvon vihreät ry.
maankäyttö- ja rakennuslautakunnan jäsen
GSM 045 63 60 601
saska.tuomasjukka@utu.fi

Kommentointi on suljettu.