Viimeinen kunnallinen blogi tänä vuonna. Yleisön pyynnöstä: kumpi maksaa enemmän, Paipin tekohengitys vuotuisilla tuilla vai konkurssi. Kas näin:
KONKURSSI
- kunnan takaukset ovat
- pääomalaina 450 000 euroa ja
- lainatakaus 500 000 euroa,
- yhteensä 950 000 euroa,
- lisäksi Paimio on sijoittanut yhtiön osakkeisiin 300 000 euroa
- konkurssitilanteessa Paimio menettää osakepääoman sekä pääomalainan (vertautuu osakepääomaan). Nämä molemmat ovat velkarahaa – mitäs muuta, kun nytkin pyöritään velkarahalla.
- Tärkeintä on ymmärtää, että osakepääomaa ja pääomalainaa ei missään tilanteessa saada takaisin, koska Paippi ei missään tilanteessa kykene maksamaan pääomalainaa takaisin kunnalle, eikä osakkeille löydy ostajaa millään hinnalla. Siksi niitä ei pidä surra. Ne ovat jo menetettyjä.
- Konkurssitilanteessa kunta ottaa lainatakauksen maksamiseksi pankkivekselin, joka maksaa 3 % korkotasolla 15 000Â euroa vuodessa.
TEKOHENGITYS
Hiihtotunnelin pitäminen pystyssä maksaa tänä vuonna 60 000 euroa. Koska yhtiö maksaa kiinteistöveroa 18 000 euroa, on tuki käytännössä 42 000 euroa (kun tuen evääminen johtaisi konkurssiin ja verotulojen loppumiseen).
Kunnahallitus on luvannut tukea tällä summalla kolme vuotta. Paippi voi jonakin vuonna tarvita vähemmän, mutta keskimäärin se tarvitsee enemmän. Miksikö? Sähkön hinta nousee 5 v. kuluessa huomattavasti ja hiihtäjien määrä vähenee.
Ainoa kestävä perustelu Paipin tukipäätökselle olisi ollut se, että olisi esitetty pätevä suunnitelma siitä miten Paippi kykenee tuen avulla voitolliseen toimintaan. Kunnan kannattaisi tukea hiihtoputkea, jos olisi todennäköistä, että Paippi kykenee jatkossa maksamaan pois kunnan takaaman lainan. Tällaista suunnitelmaa ei valtuustolle kuitenkaan esitelty.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Konkurssi maksaisi Paimiolle 15 000 euroa vuodessa. Yrityksen pitäminen toiminnassa maksaa tänä vuonna 42 000 euroa, ja jatkossa enemmän. Suunnitelmaa yhtiön talouden parantamisesta ja kunnan takaaman lainan lyhentämisestä ei ole olemassa.
Nämä olivat ne luvut, joiden vuoksi Vihreät vastustivat Paipin tukemista. Konkurssi säästäisi kunnan rahoja ainakin 27 000 euroa vuodessa.  Tuolla summalla olisi katettu ensi vuoden koulutoimen leikkaukset.
Jälkikirjoitus: Tarkastulautakunnan puheenjohtaja Heikki Kuparinen esitti tuen perusteeksi myös yhtiön 3 työntekijän verotulot. Tämä on kestämätön peruste. Samalla periaatteellahan jokainen paimiolainen yritys voi tulla pyytämään kaupungilta tukea 27000/3 = 9000 euroa per työntekijä. Seuraavan kolmen vuoden ajan.
Kommenttien puute kertonee kaiken. Tosin vakikommentoijat lienevät samaa mieltä asiasta kanssani, vaikka saattoivatkin äänestää putken puolesta. On se kummaa tuo kuntapolitiikka. Raha on joko kauhian kallista tai sitten se suorastaan polttelee taskuissa.
Päivitysilmoitus: Saska Tuomasjukka » Arkisto » Journalismista
Kiintoisa laskelma. Tarkemman analyysin tekemiseen tarvittaisiin tarkempaa tietoa veloista ja pääomista. Tuskin konkurssitilanteessakaan putki arvoton on. Samoin laskelmien mukainen kiinteistövero varmasti kertyy jatkossakin. Pienemmällä lainakuormalla mahdollisuus on suurempi saada putki taloudellisestikin luistamaan. Toivottavasti tuo 60t€ antaa virtaa pitkäksi aikaa. Hyvinä talvina kerätään pääomaa ja huonoina talvina poltetaan. Toivottavasti Paipin taseesta. Jos niin huonosti kävisi, ettei tuo 60t€ riitä, niin kysellään suunnitelmia aiempaakin innokkaammin.
No joo, tämä oli tällainen karvahattuversio jossa oli vain sitä tietoa mitä kaupunginhallituksen ulkopuolisillekin on kerrottu. Eikä putki tietenkään arvoton ole; mutta parempi laskea raaimman mukaan, ettei tule liian ruusuinen kuva.
Ruusuilla tanssimista Paimiossa harrastetaan niin kauan, kuin kunnan taseessa pidetään osakkeiden ja pääomalainan arvona jotain muuta kuin nollaa. Tai ainakaan kovin paljon siitä eroavaa lukua.
Lunta tulossa, pääsee kohta hiihtämään. Se on hyvä, selkä on jo ihan kelvoton.