Paimion valtuustossa Vihreitäkin

aalto_paimio.JPGKiitos Jarkko Kalliolle ansiokkaasta Paimion valtuuston arvioinnista. Ilmeisesti Jarkon kristallipallo oli hieman huurussa, koska Vihreät unohtuivat. Eduskuntavaaleissa 2007 Vihreiden osuus Paimion äänistä oli jo 5.7 %.

Paimion valtuustossa Vihreitä on kuluvana kautena edustanut Sini Heino. Erinomaisen yksimielinen valtuustoryhmämme on ollut aktiivisesti mukana ryhmien välisessä yhteistyössä.

Vihreitten panos on näkynyt muun muassa päätöksenteon avoimuudessa. Esityslistat ja pöytäkirjat ovat nyt kuntalaisten luettavissa kaupungin verkkosivuilla. Toisaalta ehdotuksemme kansanäänestyksestä mahdollisen kuntaliitoksen suhteen raukesi muitten tuen puuttuessa.

Vihreät tukevat mielellään hyviä ideoita. Kotihoidon kuntalisä ja Fortumin kiinteistön hyödyntäminen koulujen tilapulaan ovat esimerkkejä Vihreitten toimista paimiolaisten hyväksi.

Jatkamme yhteistyötä mielellämme uudessa valtuustossa entistä suuremmalla ryhmällä.

Paimion, Piikkiön ja Sauvon Vihreät r.y.:n puolesta,

Saska Tuomasjukka,
sihteeri

Julkaistu Kunnallislehdessä 26.9.2008

Kommentointi on suljettu.