Paimion päätöksentekoa on parannettava

Valtuusto kokoontuu ensi torstaina tekemään jälleen merkittäviä päätöksiä. Kouluverkkoselvitys on koulutuslautakunnan ja hallituksen kautta lähetetty valtuustolle hyväksyttäväksi. Lisäksi päätetään mm. maakunnallisista sopimuksista ja tonttien hinnoittelusta.

Tämä kouluverkkoselvitys on jälleen yksi esimerkki huonosti valmistellusta päätöksenteosta. Kun valtuusto antoi toimeksiannon selvityksen tekemiseen, se pyysi viranhaltijoilta tietoa päätöksenteon tueksi. Taustatiedoksi tarvittiin erilaisten vaihtoehtojen selvittelyä ja tulevaisuuden visioita, jossa huomioitaisiin mm. erilaiset kasvuennusteet. Olisi ollut paikallaan jopa miettiä, mitä ratkaisut tarkoittavat osana mahdollisia suurempia ylikunnallisia toimintamalleja.

Nyt valtuustolle tuodaan selvitys, jonka talouteen ja toimintaan vaikuttavat tekijät on niputettu yhteen esitykseen. Valtuustolle kerrotaan, että tässä tämä – ottakaa tai jättäkää, ja olkaa mieluimmin hiljaa. Älkää ainakaan kyseenalaistako mitään.

Valitettavasti tällainen päätöksenteko on ollut Paimiossa yleistä jo pitkään. Liian monta asiaa tulee niin hallitukselle kuin valtuustollekin tilanteessa, jossa ollaan seinää vasten pakkopäätöksen edessä. Välttämättä ei aina ole tehty huonointa ratkaisua, mutta valtuuston rooli päätöksentekijänä on ollut olematon.

Lyhytjänteisellä päätöksenteolla on selkeä yhteys Paimion kaupungin talouden heikkoon tilaan. Liian moni päätös on perustunut luotettavien ja eri vaihtoehtoja punnitsevien selvitysten sijaan toiveisiin.

Paimiolaista päätöksentekokulttuuria on parannettava. Valtuustolle on tuotava vaihtoehtoja, ja todellinen valta pitää säilyttää äänestäjien valitsemilla valtuutetuilla.

Päätöksentekoon liittyy myös strateginen suunnittelu, johon valtuustolla tulee olla mahdollisuus merkittävästi vaikuttaa. Iskulauseiden kehittely “vireästä sinkusta tositarkoituksella” ei mielestämme tähän riitä.

Oikea päätöksentekokulttuuri olisi mahdollista aloittaa juuri nyt palauttamalla kouluverkkoselvitys parempaan valmisteluun. Vai selitetäänkö valtuutetuille, että siihen ei ole aikaa tälläkään kertaa?

Mikko Lindberg, Keskusta
Jouni Lehikoinen, KD
Mauri Hellsten, Vasemmistoliitto
Saska Tuomasjukka, Vihreät
Tauno Lehtonen, ryhmä Lehtonen

Kunnallislehden mielipidepalsta, 2.2.2010

4 vastausta kohteessa Paimion päätöksentekoa on parannettava

  1. jarkko kallio sanoo:

    Yllättävän maltillinen. Maurin ja Jounin tyyliin ei toki vääntelyt sovikaan.

    Mutta ei taaskaan mitään kättä pidempää. 5 ihmistä, ja jokaisella oma syynsä vastustaa esitystä. Ja jokaisella meistä on oikeus olla mitä mieltä tahansa. Aika lyhyeksi nimilista kuitenkin jäi? Ei yhtään demaria tai kokoomuslaista?
    Torstain jälkeen meidän kaikkien tulee taas muistaa, että kun päätös on tehty meillä voi olla vain yksi päämäärä. Oli päätös sitten kumpi tahansa.

  2. Saska sanoo:

    Jarkkosein, syy on yhteinen. Päätösten pitää perustua tosiasioihin.

  3. Tomi sanoo:

    Jarkko on oikeassa, kun päätös on tehty, niin pyritään toteuttamaan se mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Torstain päätös ei yöuniani vie ennen eikä jälkeen kokouksen. Asia kirjoituksessa tuntuu olevan kuitenkin muutakin kuin savua ilman tulta. Kovin usein saa kommenttia, että valtuusto tekee päätökset kovin heikoilla tiedoilla ja suurempien ryhmien edustajatkin äänestävät annettujen ohjeiden mukaan ilman tarkempaa informaatiota. Kaikkea voi tutkia loputtomiin ja näkökulmia viilaamalla laskelmat saadaan halutessaan näyttämään halutulta. Objektiiviset perusfaktat kuitenkin tulisi olla selvillä valtuutetuilla, jotta he voisivat arvomaailmansa perusteella äänensä asialle antaa. Näin se Paimiossa ei aina ole ollut. Avoimuus lisää uskottavuutta kunnallispolitiikkaan, sen lisäämisestä kiitos tälläkin palstalla aktiivisille valtuutetuille.

  4. Saska sanoo:

    “Kiistassa” on tällä hetkellä kyse siitä, että onko tehty hyvä selvitys vai eikö ole. Minä olin alussa toiveikas. Uskoin, että tällaisella avoimella työskentelyllä saadaan tasapuolinen ja kattava katsaus.

    Kun viimeisessä kokouksessa ei selkeisiin kysymyksiin annettu vastauksia viranhaltijan toimesta (opettajien määrä, koulukuljetukset), ongelmaksi jää uskottavuus.

    Meillä on nyt kouluverkkosuunnitelma, jonka lukuja ei ole perusteltu tai jonka luvut ovat luottamushenkilöiden selvittämiä.

    Perustelemattomat luvut voivat olla oikein tai väärin. Noppaako tässä kuuluu valtuutettuna heittää? Kaikki me haluamme säästöjä, mutta ei niitä haluamalla synny. Pitää selvittää, ja sitten valita. Selvitykseen jää aina epävarmuustekijöitä, mutta se on tyystin toinen juttu kuin perustelematta esitetyt luvut.

    Luottamushenkilöiden selvitykseen tuomat luvut puolestaan eivät ole virkavastuulla tehtyjä. Jos ne ovat väärin, niin luvut hyväksynyt lautakunta, hallitus ja mahdollisesti valtuusto saa syyttää vain itseään.