On se aika vuodesta, jolloin aika yleensä kuluu joulupukille kirjoitteluun. Koska joulu on peruttu lumenpuutteen vuoksi, jää aikaa miettiä muuta. Vaikka jouluperinteitä.
Paimion loppuvuoden vakiotapahtumiin kuuluvat nykyään Postinkujan joulukadun avajaiset, sikatehtaat.fi -sivuston jouluterveiset ja kaupungin lisätalousarviot. Koska joulukatu on hieno ja sikatehtaat elinkeinon oma asia (näin väitetään), pyörivät ajatukset budjetoinnissa
Paimion sosiaali- ja terveyslautakunta totesi marraskuun kokouksessa, että viivan alle jäi 1,7 miljoonaa euroa miinusta. Syinä ovat yllättävät kulut lastensuojelussa, vammaispalvelussa, päivähoidossa ja erikoissairaanhoidossa. Kuten lautakunnan jäsen Jouni Pärssinen toteaa, tämä ei ole ensi kerta.
Jos talousarvio ylittyy melkein aina ja käytännössä joka sektorilla, ovat suunnitelman pohjana olleet luvut selvästi pielessä. Vuosi vuoden jälkeen kyse ei voi olla yllättävistä ja satunnaisista menoista, vaan koko laskelma on ilmeisesti tehty väärillä perusoletuksilla.
Toistuvalle epäonnistumiselle on kaksi mahdollista syytä: joko palveluiden tarvetta tai hintoja ei osata arvioida oikein tai niitä ei haluta arvioida oikein. Molempia todennäköisesti esiintyy.
Otetaan esimerkki lastensuojelusta, eli käytännössä huostaanotoista. Keskustelin asiasta eilen sosiaalijohtaja Merja Valindaksen kanssa, jonka mukaan talousarvion laadinnassa on lähdetty siitä, että ensi vuonna huostaanotettujen lasten määrä laskee sen verran kuin heitä tulee täysi-ikäisiksi (tukitoimet jatkuvat toki siitäkin, mutta karkeasti näin). Toisin sanoen pohjaoletus on se, että yhtään uutta huostaanottoa ei tule. Tämä on tietysti täysin mahdollista ensi vuonna, mutta se ettei yhtään ainutta huostaanottoa tulisi enää ikinä ei ole.
Ei ihme, että budjetit ylittyvät useammin kuin alittuvat, jos ne rakennetaan näin kaukana todellisuudesta oleville oletuksille.
Väärästä budjetointiperiaatteesta seuraa muutakin kuin lisäkuluja. Siitä seuraa huostaanottoja. Kun talousarviossa esitetään luonnollisen poistuman (aikuistumisen) seurauksena alempia kuluja ensi vuodelle, ei ole tarvetta miettiä huostaanottojen ehkäisyä. Nehän näyttävät loppuneen muutenkin.
Jos meillä olisi realistisemmat pohjaoletukset – eli että huostaanotettujen määrä on jokin prosenttiosuus alaikäisistä – pystyttäisiin paljon paremmin perustelemaan ehkäisevien toimien tarve ja niiden tehokkuus. Nyt eletään pilvilinnassa: ilman mitään uusia toimia oletetaan huostaanottojen joka tapauksessa vähentyvän.
Talousarvion laadinnassa tällainen passiivinen poistumaan perustuva oletus on ilmeisesti käytössä hyvin yleisesti. Olisi hyvin helppoa muuttaa laskentatapaa. Se parantaisi perheiden ja lasten tukea ja vähentäisi huostaanottoja. Sivuvaikutuksena myös kaupungin kulut todennäköisesti pienenisivät.
Huostaanotot ovat yksi esimerkki kaupungin budjetoinnin ongelmista. Kun kaupunki on päättänyt säästää, on vaikea käyttää lyhyellä tähtäimellä kalliimpia laskentaperusteita budjetoinnissa – vaikka ne olisivatkin enemmän oikeassa ja halvempia pitkällä tähtäimellä. Mieluummin otetaan se kova joulupaketti seuraavan vuoden lopussa lisäbudjetin muodossa ja heilutellaan käsiä pakollisten kulujen edessä. Vuosi vuoden perään.
Terveysmenojen hallinnassa ongelmat ovat hieman toisenlaisia, mutta samalla tavoin nekin toistuessaan viittaavat systemaattiseen tosiasioiden unohtamiseen.
PS. Budjettiongelmat ovat minun vinkkelistäni ennen muuta luottamushenkilöiden päänsärky. Virkamiehet pystyvät helposti muuttamaan laskentaperusteita toivotun mukaisiksi.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku – ja varsinkin taloudenpidossa, oli sitten kyseessä yksityinen ihminen, kunta tai yritys. “KH:n kokouspiiri” on eri puolueiden kellokkaiden joukko, joka yrittää vuodesta toiseen lakaista tosiasiat maton alle ja antaa kaupungin taloudesta todellista paremman kuvan. Näin on tänä syksynäkin toimittu 2012 TA:n valmistelussa ja tiedotuksessa (jouniparssinen.wordpress.com/2011/11/11/paimion-taloudesta-on tasapaino-kaukana/). Sote-ltk:n budjetoinnissa on noudatettu KH:n määräämaa yleistä linjaa: menot alibudjetoidaan ja tulot yliarvioidaan ja sitten vaan “toivotaan, toivotaan”. Ongelmallisia ovat lastensuojelu, toimeentulotuet ja erikoissairaanhoito, mutta niidenkin osalta olisi tosiasiat tunnustaen mahdollista löytää lähemmäksi todellista menokehitystä osuva budjettilinja. Osaltani en enää tule hyväksymään nykyistä suuntausta, vaikka se todennäköisesti johtaakin vain eriävään mielipiteeseen soteltk:n pöytäkirjaan. Sote-budjetti on 2/3 kaupungin toimintamenoista, ja siitä taas n.puolet on ns. omaa tuotantoa ja toinen puoli ostopalvelua – kysymys ei ole kiviriipasta, kuten Kunnallislehti asian näkee, vaan paimiolaisten peruspalvelujen kovasta ytimestä. Siksi taloussuunnittelun perusteet on uudistettava.
Olen täysin samaa mieltä. Todellisia menoja paremmin vastaava talousarvio on mahdollista tehdä. Ja sitten kun se tehdään, voidaan paremmin ryhtyä ehkäisemään kulujen nousua (malliesimerkki lastensuojelu, mutta pätee muillakin alueilla).
Mysteeri on siinä, että miksi sitä ei tehdä jo nyt? 2000-luvun talouskasvuko sokaisi päättäjät? Herätys, ne ajat eivät palaa!