Onko 75 metriä enemmän kuin 100 metriä? On, Paimiossa.

Paimion maankäyttö- ja rakennuslautakunta käsitteli menneellä viikolla lantalan sijainnista tehtyä valitusta. Rakennustarkastaja oli antanut luvan lantalalle, naapurin mielestä kuitenkin liian lähelle.

Naapuri teki luvasta valituksen rakennuslautakunnalle kesällä 2008. Muotovirheen vuoksi lautakunta ei suostunut käsittelemään valitusta. Istuin tuolloin lautakunnassa Vihreiden edustajana, mutta en saanut kannatusta mielipiteelleni, jonka mukaan oleellista on, että naapuri valittaa eikä se, onko ruksi valituspaperissa oikeassa paikassa.

Kun lautakunta ei ottanut asiaa käsittelyyn, naapuri valitti hallinto-oikeuteen. Palautushan sieltä tuli; lautakunnan todettiin jättäneen työt tekemättä kun selkeää valitusta ei käsitelty.

Asian käsittelyssä on kaksi kummallista seikkaa:

  1. valitusta käsiteltäessä esittelijänä on toiminut rakennustarkastaja, jonka myöntämästä luvasta valitus oli tehty
  2. lupa on annettu lantalalle, joka on 75 metriä naapurista, vaikka lain vähimmäisvaatimus on 100 metriä

Molemmat seikat ovat lautakunnalla hyvin tiedossa. Tosin se etäisyys selvisi vasta, kun matka lantalan ja naapurin välillä pyynnöstäni kartalta mitattiin.

Uusintakäsittelyssä menneellä viikolla lautakunta päätyi – yllättäen – esittelijän kannalle: lantalasta ei aiheudu haittaa, koska kyse on olemassa olevasta karjatilasta, jonka toimintaa tässä vain parannetaan.

En voi käsittää päätöstä. Ei voi Seppo Pärnäkään, joka nyt istuu lautakunnassa Vihreiden edustajana. Yksi ihminen ei kuitenkaan saa asiaa edes äänestykseen. Ei saanut viime vuonna, ei saanut menneellä viikolla.

Asiasta voi vetää kaksi johtopäätöstä:

Ensinnäkin, 75 metriä on yli 100 metriä, ainakin paimiolaisessa maatalouspolitiikassa.

Toisekseen, Vihreitä ei kannata äänestää näin vähän, koska vasta kun meitä on joka lautakunnassa kaksi voi kuntalainen olla varma, että asiat tehdään lain eikä kaverisuhteiden mukaan.

3 vastausta kohteessa Onko 75 metriä enemmän kuin 100 metriä? On, Paimiossa.

  1. Oinilalainen sanoo:

    Kuulostaa kyllä niin normaalilta paimion päätöksenteko menetelmältä!Täällä on luvallinen lantala 20 metrin päässä ja karja pitää örvellystään pihapiirissämme yötä päivää!Ja nyt juuri on haju hirveä kun jätteidenkäsittely tulvii äyräiden yli…

  2. Saska sanoo:

    Oman kotipaikan elinkeinoja – erityisesti maataloutta – katsotaan usein vähän sormien läpi. Tästä syystä useissa kunnissa on todettu, että esimerkiksi ympäristötoimi on parasta hoitaa yhteisesti, ettei tule ongelmia tiukoissakaan päätöksissä.

  3. Sini sanoo:

    Niinpä. Mutta oliko virhe virkamiehen, joka luvan antoi vai tilallisen, joka lantalan rakensi? Nyt näyttää siltä, että vika oli naapurin, joka teki valituksen.