Tipahti terveysvaikutteinen Chupa Chups suusta, kun silmäilin uutta Vihreää Lankaa. Saska Tuomasjukka, 39, on yksi näkyvimmistä nykyisten ravitsemussuositusten vastustajista, sanotaan lehdessä.
Piti ihan soittaa toimittajalle ja kysyä, että näinkö on, ja hyvää päivää kun emme ole aiemmin jutelleet. Toimittaja sanoi päivää, ja kertoi, että niinhän se on kuin nettisivuilla sanotaan. Katsotaanpas, katsotaanpas…
“Enemmän kasviksia ja kasviöljyjä, vähemmän valkoista leipää, virvoitusjuomia ja pikaruokaa.” [lisää]
No kas, jopas sanonkin jotain. Ihan noin sen tarkoitinkin.
Se ei kyllä ole ristiriidassa nykysuositusten kanssa. Voin varmistaa asian tiistaina kun istumme Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia laativassa komiteassa olevan Mikael Fogelholmin kanssa iltaa Vihreiden ruokapoliittisen ryhmän kanssa.
Lehdessä siteerataan muitakin kirjoituksiani, joissa olen kehottanut lopettamaan rasvan määrän kyttäämisen ja keskittymään laatuun. Oikein siteerattu sekin. Tämä näkemys on artikkelin jälkeen saanut vahvistusta uusista meta-analyyseista, joissa jopa kovan (eli tyydyttyneen) rasvan on todettu olevan vaarattomampaa kuin ylettömien hiilihydraattien.
Pitkäaikainen kiistakumppani Ursula Schwab (Suomen toinen edustaja ravitsemussuosituskomiteassa) hämmästelee samaisessa artikkelissa välittömästi oppisitio-Tuomasjukan jälkeen sitä intoa, millä rasvan puolesta jotkut puhuvat. Ravitsemusoppositioon ei Schwabin mukaan kuulu ravitsemuksen ammattilaisia.
Vaihtoehtoja on kaksi:
A) Tuomasjukka ei ole ravitsemuksen ammattilainen
B) Tuomasjukka ei kuulu ravitsemusoppositioon
… ja niistä kumpikaan ei ole oikein. En kuulu oppositioon, koska sellaista ei voi olla avoimessa tieteellisessä keskustelussa. En myöskään ole amatööri.
Lehtijutun lopussa oli pelastava lainaus opintojensa loppuvaiheessa olevalta tulevalta asiantuntijalta, Janne Huovilalta (jonka veli muuten on Vihreiden Kirsi Ojansuun avustaja eduskunnassa):
“Se, että terveysjohtajat viittaavat suositusten yhteydessä jatkuvasti suomalaiseen asiantuntijakonsensukseen, kertoo enemmän terveydenhoitojärjestelmän autoritaarisuudesta kuin todellisuudesta. Ravitsemussuositusten on ansaittava paikkansa avoimen keskustelun kautta.”
#######
PS. Toimittaja vakuutti, että Ursulan lausunto ei viitannut minuun, vaan joihinkin muihin. Sijoittelunsa vuoksi tällainen mielikuva pääsi syntymään. Anteeksipyyntö hyväksytty minun puolestani, mutta sen voisi kyllä laajentaa kaikkiin ravitsemuksesta kirjoitteleviin. Asiantuntijuuteen vetoaminen on lapsellista.Â
Vaimoni on noita vihreitä. Vaimoni on noita, oli myös aikoinaan suosikkiohjelmani televisiossa. Muistatko, Saska? Meille tulee kotiin Vihreä Lanka, jota joskus lueskelen ja pohdin vaimoni kanssa. Tänäänkin tuli luettua pitkä reportaasi poliittisesta ruokaympyrästä.
Ursula Schwab hiukan pelottaa. Kaunis nainen ja vaikutusvalta on penteleen vaarallinen yhdistelmä! Tämä professori Matti Uusituvan uloke Euroopan ruokaturvallisuusjärjestöön (EFSA) on lausunut niin paljon pehmosia, ettei voi kaikki olla hänen päästään kuitenkaan lähtöisin. Häntä ilmiselvästi ohjeistetaan tarinoimaan milloin mitäkin.
Pidä oma linjasi, Saska. Lehdet kirjoittaa mitä sattuu, sinunkin (ja vaimoni) lehti mukaanlukien. Sitä minä vähän ihmettelen, että lähteeksi ei kelvannut Suomen paras terveysblogi, jossa sentään tätä ravitsemusasiaa on käsitelty ylen runsaasti ja monelta eri kantilta. Sain kuitenkin hyvän selityksen siihen miksi blogini aina ohitetaan printtimediassa. Selityksen tarjosi eräs ravitsemusterapeutti, eikä ollut mikään nuoren polven ravitsemusasiantuntija: “Printtimedia kokee Veteraaniurheilijan blogin kilpailijakseen ja eihän kilpailijalle voi antaa mitään palstatilaa. Lukijathan voivat siirtyä sinne ja miten sitten lehden käy?”
Hyvää pääsiäistä! Syöhän reippaasti kananmunia.
Olet kilpailija, se on selvä.
Mjaa, tämän vuoksi jätinkin ne tutkijan hommat. En ole riittävän diplomaattinen sinne. Onneksi Mikael Fogelholm on olemassa.
PS. Naapuri oli laittanut pääsiäistervehdykseksi koko rasiallisen maatiaiskanan munia postilaatikkoon. Niitä syömme!