4.4. Norpalla on toivoa, entä lohella?

Tässä keväässä on toivoa. Saimaalla suuri osa osakaskunnista on rauhoittanut norppien lisääntymisalueet verkkokalastukselta. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on luvannut rauhoittaa asetuksella loputkin alueet, mikäli vapaaehtoisuus ei leviä riittävän laajalle.

Norpan hätä on suuri. Saimaalla on jäljellä enää 270 norppaa, kun parhaimmillaan niitä on ollut noin 5000. Koska laji ei elä muualla, Suomen vastuu sen säilyttämisestä ei voisi olla selkeämpi. Kasvanut tahto suojella maakunnan nimikkoeläintä on esimerkki Suomen luonnonsuojeluliiton pitkän työn vaikutuksesta.

Norpalla on vielä edessään pitkä matka äärimmäisen uhanalaisesta lajista takaisin rotevasti elävien kirjoihin. Jos kuuttikuolemat saadaan kuriin, seuraava haaste on ilmastonmuutos. Siihenkin norpat voivat sopeutua, jos vain kanta ehtii vahvistua riittävästi.

Samaan aikaan kun saimaannorppa saa ansaittua huomiota luonnonsuojelijoiden parissa, ajautuu suuri joukko muita vedeneläviä kohti vaarallista tilannetta. Itämeren saastuminen uhkaa kokonaista ekosysteemiä, niin kaloja, kasveja kuin lintuja.

Itämeren suojelukomissio HELCOM perustettiin jo vuonna 1980, mutta meren tila on sen jälkeen vain pahentunut. Paljon on saatu aikaankin, mutta maatalouden rehevöittäviä päästöjä, jotka ovat Itämeren suurin ongelma, on käsitelty silkkihansikkain.

Moni ikäiseni muistaa vielä hämärästi kuinka kirkkaana vesi soljui varpaiden lomassa lapsuuden leikeissä. Kyse ei ole ajan kultaamista muistoista, vaan salakavalasta ja hitaasti etenevästä ympäristön muutoksesta. Vesiä samentavat leväkasvustot ovat lisääntyneet vähän kerrallaan. Hitaasti etenevään muutokseen on vaikea havahtua ennen kuin on myöhäistä.

Itämeren laajamittaisen tuhon vaikutuksia ei vieläkään riittävästi ymmärretä. Haluammeko veneillä merellä, josta ei saa syömäkelpoista kalaa? Miksi mennä  rannalle kuumana kesäpäivänä, jos meressä uinti on mahdotonta? Miltä tuntuu mökkeily maailman saatuneimman veden äärellä?

Itämeren lohella on pian edessään tilanne, jota Junnu Vainio maalaili norpalle ja Miikkulaiselle: olla sukunsa viimeinen. Itämeri on pian saavuttanut pisteen, jossa rehevöityminen ruokkii itseään tavalla, joka alkaa vaikuttamaan veden värin lisäksi siinä viihtyviin kaloihin.

Jos rehevöitymistä ei saada kuriin, on melko yhdentekevää ponnistella kalastusrajoitusten, lohiteiden, velvoiteistutusten ja kutuvesistöjen kunnostuksen parissa. Vaikka kala selviäisi pyydyksistä ja padoista ja nousisi jokeen kutemaan, se ei enää välttämättä selviydy meressä. Jos kuitenkin maatalouden päästöt saadaan nopeaan laskuun, on lohella vielä pientä toivoa.

Itämeri tarvitsee keulakuvan. Lohi on Suomen luonnonsuojelun seuraava suuri haaste. Varsinaissuomalaisille tämä on kunnia-asia.