Syksyn tullen poliitikot kilvoittelevat moraalin puhtaudesta. Varattomaksi ja älyttömäksi todetulta Nova-ryppäältä saatuja rahoja satelee takaisin konkurssipesään niin paljon, että kohta eivät tiedotusvälineet enää noteeraa tällaista pyyteetöntä tekoa lainkaan.
Olisikin suotavaa, että kansakunnan päälehdet lupaisivat julkaista jokaisen rahaa palauttavan poliitikon nimen etusivullaan sukulakun kokoisilla kirjaimilla. Erillisiä maakuntapainoksia voi hyödyntää, jos etusivu uhkaa loppua.
Jos joku poliitikko ei ole saanut pyyteetöntä ja yleishyödyllistä rahalahjaa vaalien alla kyseisiltä yhtiöiltä, ei tämän pitäisi olla este. Myös omista varoistaan Nova-ryppään konkurssikeidasta tukevien poliitikkojen pitää saada nimensä Ilta-Lööpin etusivulle.
Kun konkurssikypsä yritys jakaa avokätisesti lahjoja yleishyödylliseen tarkoitukseen, kyseessä on lahjus, jos yleishyödyllinen taho on vallanpitäjä. Yleishyödyllinen poliitikko ei luonnollisestikaan voinut rahoja vastaanottaessaan tietää yhtiön talouden tilasta. Asian käytyä kuitenkin ilmi olisi viimeistään hyväntahtoisten hölmöjenkin (muidenkin kuin Tiuran) pitänyt nähdä lahjan antajan taka-ajatukset.
Lahja, jonka saa taholta jolla ei oikeastaan ole siihen varaa, ei ole lahja. Se on avoin valtakirja tulla myöhemmin pyytämään palvelusta.
Paimion kaupunki on varaton, ja sellaiseksi tiedetty jo tovin aikaa. Palautan valtuustokauden alussa saamani kaupungin iskulauseella varustetun istuinalustan, jos vielä vain löydän sen Emmauksen kirpputorilta. Mahdollisuudet ovat hyvät.
Kunnallislehti, saisiko tätä sitten etusivulle kiitos.
####################
“Korruptioksihan tällaista toimintaa yleismaailmallisesti nimitetään“, luonnehti puolestaan rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. HS 18.9.2009