Maailman kenties viimeinen ei-kaupallinen joulukuja avattiin äsken. Söimme piparia ja joimme glögiä. Katselimme kaihoisasti taloja. Juna meni vierestä. Kaksikerroksinen punainen IC näytti komealta. Huokaus.
Joulukuja on kuin pieni pala Astrid Lindgreniä. Huvikumpu ja Melukylä samassa paketissa. Onhan se tosin vain 100 metriä ja 10 taloa. Pieni pala vaihtoehtoista todellisuutta, Vistan keskellä.
Kotona pihalla meinaa juuttua saveen. Vesi ropisee rännissä, marraskuun toiseksi viimeisenä päivänä. Vaikka naapureilla on isossa pihakuusessa yhtä paljon jouluvaloja kuin Postinkujalla yhteensä, ei mustan saven keskellä tunnu sekään valaisevan. Metsäkoulun valot uupuvat sateeseen ja märkään.
Marraskuu Kalevalla on julma.
Voima ryhtyy leipomaan teeleipiä. Pikku leipuri huomaa, ettei tarvitsekaan enää apua. Reseptinhän osaa lukea. Pikku Talvi ryhtyy askartelemaan. Alustaksi laitetaan tuorein Kunnallislehti. Kappas, aukeamalla on tuttuja naamoja. Pian askartelu unohtuu kun naamojahan voi vähän parannella.
Jalosen Kimmosta tuli prinsessa, kutrit ja kruunu. Taukka on kuulemma kuningas. Se voi johtua siitä, että Taukalta saatu Peppone on maailman kivoin kissa. Mauri on piirretty häkkiin kalterien taakse ja Jarkko on väritetty punaiseksi kuulemma siksi, että se on kommunisti. (Tarkennus: Talven mukaan Mauri on lintu joka on häkissä)
Ihan itse se ne teki. Vannon.
Isiä ei ole tarvinnut parannella lainkaan. Vähän lohduttaa.
Kyllä on nykynuoriso julmaa. No, mieluummin kuitenkin kommunisti kuin näin ruma nainen (mikä minusta editoimalla tulisi) tai sitten linnassa. Se voi kyllä olla että Taukka tarjoaa mulle vielä vaihturia. Sitä odotellessa. Vai käykö Taukalle tässä kuten Wahlroosille aikanaan? Oli käsittääkseni taistolainen, mutta nyttemmin syö rapuja linnassaan Kaarle Kustaan kanssa. Pojat paarissa vaihtuu Svenska Klubbeniin ja akvaviittiin. Riski lienee aika pieni.
JÃ…Ã….
Sinipaitaisena nuorisoliittolaisena (minulla oli punainen paita) Nalle oli vahvasti sitä mieltä, että kapitalismin loppu on lähellä.
Taitaa uskoa asiaan vieläkin, kun tuntuu olevan kova tarve kerätä varallisuutta mahdollisimman paljon ennen kapitalismin loppumista. Näin tekivät tietämykseni mukaan myös ne ihmiset Neuvostoliitossa jotka halusivat järjestelmän muutosta.
Mitenkäs se menikään? Kapitalismi on kuilun partaalla, mutta sosialismi on askeleen edellä.
(Rajamäen akvaviitti on kyllä kelpo juoma. Pitäiskö kirjoittaa joulupukille)
Ei ole Peppone maailman kivoin kissa. Minulla on sellainen.
Kunkun kruunu sopii Taukalle hyvin. Hänellä on välillä vähän kunkkumaiset elkeet. Kuva ei ole oikein onnistunut (enkä tarkoita Talven tekemää retusointia)vaan sitä, että se on otettu ilmeisesti juuri sillä hetkellä, kun Taukka on pidätellyt aivastustaan.
Prinsessalla on muuten torahampaat. Johtuisiko siitä, että Talvi ei tällä hetkellä yhtään tykkää olla tyttö. Päiväkodissa kaverit jo tietää, että Talvi on poika. Muuten tulee tappelu.