Maalaisjärki voitti

Eilen kunnallislehti kolahti laatikkoon vasta aamusella. Kun muita lehtiä ei ole tilattu, tätä odottaa sitäkin kiihkeämmin.

KL oli Paimioon 7 vuotta sitten muuttaessamme yksi iloisista yllätyksistä. Näin laadukasta lehteä ei yleensä näin pienellä paikkakunnalla ole. Itse olin pikkupoikana Sodankylässä tottunut lukemaan Sompio-lehdestä lähinnä T-kaupan mainokset ja Lapinsuu-elokuvateatterin ohjelmiston.

Tällä kertaa Hemmingin Perttu tuotti pettymyksen. Torstain valtuustosta kirjoitettu juttu oli asiallinen, toki. Minä olisin kuitenkin odottanut, että Perttu olisi kiinnittänyt huomiota paitsi kokouksen pituuteen (olisikohan Pertulla ollut menoa illaksi) myös päätösten vaikutuksiin.

Kommenttikirjoituksessan Perttu totesi, että maalaisjärki voitti. Tarvitaan viisaita investointeja, jotta talous nousee. Olen asiasta ihan samaa mieltä – sillä erotuksella, että Fortum ei ollut viisas investointi, vaan jatkoa hiihtoputkelle ja kirjastolle, jotka kaikki ovat ylimitoitettuja kunnan koon ja talouden huomioiden.

Lukiohuumassa unohtuivat puolueilta muut kuin elvytyspoliittiset tavoitteet. Kerrataanpa:

  • KESKUSTA (Tarja Vuontela) perusteli lukiopäätöstä valtionosuuksilla, rakentamisen halpuudella, elvyttämisellä ja koulutilojen puutteella. Nämä ovat päteviä perusteita, jotka maksavat Paimiolle 2 miljoonaa. Mutta miten Keskusta oli ihan hiljaa siitä, että he äänestivät yksimielisesti Nummenpään sulkemisen puolesta?
  • SDP (Jari Sahlström) kimmastui perin pohjin, kun valtio Keskusta ja Kokoomus olivat tilinpäätöspuheissaan todenneet kunnan palkkamenojen kasvaneen kohtuuttomasti ja väläyttivät väen vähentämistä. Siinä Jari on oikeassa, että korotuksista puolet johtui TUPOsta. Mutta miten SDP ajattelee puolustavansa kunnan työpaikkoja äänestettyään yksimielisesti 2 miljoonan ylimääräisen menoerän puolesta?
  • KOKOOMUS (Jarkko Kallio) totesi lukion edullisuuden, joka vetoaa myyntimiehen logiikkaan. Vetoaa se minuunkin, minusta vain 2 miljoonaa on vähän paljon. Toisaalta Kokoomus vastustaa ankarasti verojen korotusta. Miten Kokoomus uskoo Paimion hoitavan velvoitteensa ilman veronkorotuksia, kun se äänesti ylimääräisen 2 miljoonan investointilainan puolesta?

Minun maalaisjärkeni sanoo, että jostain se 2 miljoonaa on maksettava.

Kommentointi on suljettu.