Kunnon kaavoitus pitää kirkonkylän siistinä

Ulkomailla harjoitettu huono kaupunkisuunnittelu rupeaa aiheuttamaan harmeja. Googlekin on joutunut siirtämään Street View -kuvauksensa polkupyörän tarakalle.

Syynä on keskiaikaisen kaupunginarkkitehdin piittaamattomuus. Kulkuväylistä tehtiin aikanaan liian kapeita. Ei mietitty asiaa kunnolla, ei visioitu. Nyt kun niillä samoilla pahaisilla kujasilla, rantapoluilla ja piazzoilla parveilee vielä laumoittain turisteja tai kotikaupungistaan tykkääviä asukkaita, ei sekaan mahdu edes tärkeää kuvaustehtävää suorittava “do no evil” -yhtiön auto. Ja jostain syystä asiaa ei uskalleta korjata, vaikka haitta yritystoiminnalle on ilmeinen, kuten uutisesta käy ilmi.

Onneksi meillä Suomessa tämäkin ongelma on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Määrätietoisesti 60-luvulta lähtien suoritettu kirkonkylien ja taajamien uudistustyö takaa, että autolla pääsee ihan kaikkialle. Rationaalinen pohjoinen rotu ei pelkää kipeitäkään päätöksiä.

Siinä samalla on saatu siivottua pois epämääräiset vanhat rakennukset, joita niitäkin on eurooppalaisissa pikkukaupungeissa niin paljon, että kaikkia ei ehdi ahkerakaan turisti katsastaa. Ahistaa se semmoinen oikein päättäväistäkin matkailijaa. Tulisitte Paimioon, täällä selviää vähemmällä. Parantola, Askalan voimalaitoslaakso ja sitten ei mitään.

Tietysti, kyllä tekee hyvää katsoa Paimion liikennevaloristeystäkin. Riittää avaruutta ja asfalttia. Toinen hieno paikka on S-marketin piha. Sen voi kartoittaa ihan sentti sentiltä minkäänlaisten istutusten, muurintynkien tai puiden häiritsemättä. Tervetuloa vaan uudestaan autoilemaan, Google.

Kommentointi on suljettu.