Hyvä kuulemistilaisuus, uskokaa tai älkää. Tällä tavoin olisi pitänyt toimia Oinilankin kaavojen kuulemisissa. Puheenjohtaja jakoi puheenvuoroja auliisti, ei hoputellut ja päästi halukkaat myös pitämään kalvosulkeisia.
Hyvä kuulemistilaisuus, uskokaa tai älkää. Tällä tavoin olisi pitänyt toimia Oinilankin kaavojen kuulemisissa. Puheenjohtaja jakoi puheenvuoroja auliisti, ei hoputellut ja päästi halukkaat myös pitämään kalvosulkeisia.
Joo, minäkin olin positiivisesti yllättynyt itse tilaisuudesta sinänsä. Itse olin ilmeisesti asiaan vihkiytymättömälle liian hyökkäävä, olisi pitänyt perustella aluksi enemmän, mitä on tähän mennessä tapahtunut – eli miksi hyökkäävä asenne.
Harmittaa myös, että joku vistalainen ilmeisesti otti nokkiinsa, vaikka nimenomaan tarkoitus oli ajaa myös Vistan koulun etua, en esimerkiksi halunnut esittää 3 ekaluokan vaihtoehtoa juuri tästä syystä, vaikka se vaihtoehto tod.näk. veisi Nummenpään lakkautuksen lukujenkin valossa täysin turhaksi.
Paljon muutakin jäi sanomatta, mitä huomasin jälkeenpäin.
Olisin toivonut sivistysjohtajan ja kaupunginjohtajan olevan myös mukana keskustelussa muutenkin kuin penkissä käteen nojailemassa.
Mikäs vika muuten siinä Oinilan kaavojen kuulemisessa oli?
Tällainen kunnallislehteen vihkiytymätön saa aina liian myöhään tietää noista tapahtumista. Nytkin pojat sitten paarissa kyselivät, että mites siellä meni. Sano siinä sitten jotain, kun ei ollut paikanpäällä.
Eli miten se nyt on. Onko ensivuoden budjettiin sitten varattu rahat sihen, että kouluverkko säilyy entisellään, vai onko talousarvio tehty niin, että vielä keskentekoinen kouluverkko “uudistus” toteutetaan vaikka sitten talousarvion kautta, eli leikataan rahat pois.
Oiinlan kaavoissa täyttyi KHO:nkin mukaan lain kirjain. HEngestä voi olla sitten montaa mieltä. Läpijuostu, sanoisin, mutta parempi etten väitä enempää, kun omat tiedot perustuu kuulopuheisiin.
Talousarvio on laadittu olemassa olevan kouluverkon mukaan. Niin kuin pitääkin.
Asiaa on silti pakko katsoa rahamassin kautta. Jos kouluverkkoselvityksessä lasketaan koulun X sulkemisen säästävän 70 000 euroa, ja tätä ei toteuteta, on koulutoimen käytännössä etsittävä tuo säästö muualta. Eli tuntikehyksestä.
Vastakkain ovat talouden kurjuuden vuoksi valitettavasti kouluverkon karsinta tai karsinta muualta koulutoimen rahoista. Jos supistetaan kouluverkkoa, saamme hieman isommat luokat (keskiarvo kait 23 oppilasta). Jos supistetaan opettajien palkkoihin käytettävää rahaa, se kohdistuu käytännössä Vistan alueen kouluihin, koska pienimmistä 2-opettajaisista ei ilmeisesti voi vähentää toiminnan vaarantumatta. 70 tonnia on osapuilleen puolitoista opettajaa. Kun Vistan alueen koulut ovat kaikki pieniä, ei välttämättä pystyttäisi poistamaan opea tai puoltatoista mistään, ja päädyttäisiin ehkä taas jakotuntien vähentämiseen (70 tonnia on osapuilleen 2 jakotuntia / oppilas). Jakotunneista leikattiin tänä vuonna ja leikataan todennäköisesti ensi vuonna (budjetti valtuustossa ensi torstaina). Näiden päälle vielä tuo 70 tonnia vastaava leikkaus tarkoittaisi, että jakotunneista olisi leikattu 70 % 2 vuoden takaisesta tasosta.
Nummenpään pitäminen pystyssä ei siis tarkoita sitä, että kaikki säilyisi auvona Vistan kouluissa.
Tämä ei ollut sitten kanta Nummenpään kohtalosta, vaan näkemys siitä, että talous ei “salli” asioitten vain jatkuvan ennallaan. Se miten talous on tähän jamaan joutunut onkin enimmäkseen koulutoimesta riippumatonta.
Se on juuri näin, ja kaikissa hallintokunnissa. Asetetaan hallintokuntakohtainen säästötavoite. Hallintokunta määrittää itse sen mistä se tämän säästön repii. Koulupuolella se on tuntikehys, sosiaalipuolella vanhainkodin alakerta, teknisellä se on kuoppaiset tiet ja valojen säästöä…Jos säästö saadaan aikaan rakenteellisilla uudistuksilla palvelun laatuun puuttumatta niin hyvä. TAI OLISI HYVÄ. Ääritapauksessa hallintokunnalle ei jää muuta keinoa kuin ne henkilöstöratkaisut. On kuitenkin hyvä että organisaatiolla on mahdollisuus etsiä omat keinonsa. Unohtamatta valvontaa ja vaatimista päättäjien taholta.
Se on muutenkin niin, että meidän ei pidä enää tehdä isoja päätöksiä ilman että niille asetetaan aina takaraja. Tuntuu kuuluvan hallintokulttuuriin, että jos asialla ei ole selkeää “dead linea”, niin asiat (epämiellyttävät) tuppaa hautautumaa mm. sektorijohtajien pöydille. Taitaa olla liian isot pöydät? Ja iän ikuiset kiire/resurssipula diiba daabat pitää jättää omaan arvoonsa. Kiire tulee ihmisille siitä että jätetään pieniä asioita koko ajan roikkumaan. Ajan myötä näistä pienistä asioista muodostuu täydellinen kaaos, jossa ei enää tiedä mihin uskaltaa koskea ettei koko pino romahda. Sanoisin että teknisellä ollaan oltu pitkään vähän tällaisen tilanteen äärellä.
Ajattelin torstain valtuustossa uudistaa valtuustoaloitteena viime kauden koulutuslautakunnan esityksen varhaiskasvatuksen siirtämisestä sosiaalitoimesta sivistystoimen alaisuuteen. Viimeksi asia hautautui johonkin johtoryhmän kokoukseen (epäilen sosiaalipuolen vastarinnan olleen väkevää). Nyt esitän, että asian selvittämiseksi perustetaan viivytyksettä työryhmä. Tietoa eduista ja haitoista löytyy varmaan jo sadasta kunnasta. Tämä muutos on ollut Suomessa erittäin voimakas suuntaus koko 2000 luvun. Toiseen suuntaan ei ole juuri menty. Turku teki jo aikaisemmin saman ruotsinkielisellä puolella, ja tekee sen lähiviikkoina myös suomenkielisellä puolella. Käsittääkseni myös Kaarina on näin jo tehnyt.
Ja nyt sitten ihan takarajojen kanssa ettei se taas “huku systeemiin”.
Varhaiskasvatuksen siirtäminen sosiaalitoimelta koulu- / sivistystoimen alaisuuteen on kelpo juttu. Olinkin “lähellä” laittaa tukikirjoituksen silloin kun kirjoituksesi tästä aiheesta oli Kunnallislehdessä. (jäi vaan jonnekin / pienet asiat roikkuu jne)
Vapaa-ajattelijain liitto mm. on ajanut tätä asiaa eri kannanotoissaan, koska on katsottu, että koulu- / sivistystoimi takaa paremmin myös uskonnottoman vaihtoehdon kuin sosiaalitoimi joka näkyy monessa asiassa “turvaavan” seurakuntien järjestämään “varhaiskasvatukseen”. Niin, että lykkyä tykö ja kannatus täältä.
Päivähoidon siirtämisessä koulutuslautakunnan alaisuuteen täytyy todella käyttää harkintaa. Ainakaan tällä tietämyksellä mikä mulla nyt on, niin en asiaan hirveästi lämpeä. Tietysti jos tulee esiin jotain sellaista, joka sitä todella puoltaa, niin pitää harkita sitten asiaan uudelleen. Pelkään pahoin että siirto vaikuttaisi lasten uraputken aikaistumiseen entisestään.
Jos se niin kauheasti ahdistaa että seurakunnat käyvät pitämässä pyhäkoulua päiväkodeissa, niin voihan sen kieltää omalta lapselta. Toivottavasti sitä ei sitten tarvitse katua ikuisuutta.
Taitaa vähän mennä ohi varsinaisen aiheen, mutta kun millään en saata ymmärtää tätä Kimmon, ja joidenkin muiden, logiikkaa. Miksi vanhempien pitäisi kieltää lapsensa osallistumasta johonkin päiväkodin toimintaan, kun laki selkeästi velvoittaa järjestäjän järjestämään uskontokuntiin kuulumattomille muuta toimintaa siksi aikaa, kun uskovaisille järjestetään heidän toimintaansa.
Päivähoitolaissa tämä ei ole niin selkeä, kuin koululaissa ja siksi kannatan lämpimästi Jarkon aloitetta.
On todella kummallista, että juuri koulu- ja sosiaaliviranomaiset kaikkein räikeämmin rikkovat Suomen lainsäädäntöä tällä alueella.
Jos minä olisin harras kristitty, pyrkisin siihen, että uskonnolliset tilaisuudet olisivat tunnustuksellisia. Näihin tulisi joka tapauksessa suurin osa kirkkoon kuuluvista lapsista. Tunnustuksellisesta kasvatuksesta syntyisi tunnustuksellisia kristittyjä. Tapakristittyjen sijaan.
Mutta kun en ole harras kristitty, vain kristinuskon leimaaman länsimaisen kulttuurin maallistunut vesa, pidän nykyistä tunnustuksetonta uskonnonopetusta (lähinnä tarkoitan kouluja) ihan soveliaana. Sitä sopii tietysti miettiä, että uskontoa opetetaan koulussa enemmän kuin historiaa.
Koska kuitenkin kasvava osa ihmisistä on vakaumuksellisia uskonnottomia, on ero uskonnon ja valtion välillä vääjäämätön. Ja siis myös uskonnonopetuksen ja koulun.
No jatketaan vielä vähän aiheesta.
Tämä jako tunnustukselliseen ja eitunnustukselliseen uskonnonopetukseen on jotensakin veteen piirretty viiva. Muutamiin lääninhallituksiin (mm. Länsi-Suomen) on tehty kanteluita ruokarukousten pitämisestä. Joidenkin koulujen mielestä ne eivät ole tunnustuksellita uskonnon harjoittamista, toisten mielestä taas ovat.
Noin kymmenen vuotta sitten törmäsin tässä kaupungissa tapaukseen joka todella sai ajatuksen kulkemaan.
Eräs äiti kertoi miten heidän neljä- viisivuotias tyttärensä alkoi käyttäytyä omituisesti sen jälkeen kun tämä oli siirtynyt toiseen päivähoitopaikkaan. Ennen ja jälkeen ruokailun tyttö halusi ruokarukouksen, samoin nukkumaan mennessä. Se ei vielä ollut pahinta. Kotona tyttö saattoi itkeskellä yksinään, sai äkkiä hellyyden puuskia jne.
Kun asiasta sitten alettiin keskustelemaan vakavasti, kertoi tyttö, että hän itkee sitä, että äiti ja isi joutuvat helvettiin, kun eivät lue ruokarukousta. Hän taas pääsee taivaaseen ja sitten he eivät ikinä enää näe. Päivähoidon täti oli näin kertonut.
Nyt kun puhutaan säästöistä, liekö kukaan koskaan laskenut paljonko tuli tämän tytön kohdalla maksamaan terapiat joita jouduttiin käymään kauan. Ei toki Paimiossa josta perhe muutti pois.
Näissä asioissa ei siis ole kyse vain jostain lakiteknisistä kikkailuista, vaan paljon suuremmista asioista.
Liekö ko. päivähoidon täti tai edes Kimmo Jalonen miettinyt millaisia vaaroja on olemassa kun lapsi joutuu, vaikka “tunustuksettomankin”, uskontokasvatuksen piiriin.
Nämä ovat hyvin herkkiä asioita, ja luulen, että nämä samat ongelmat nousisivat pintaan myös päinvastaisessa tapauksessa.
Järjestettäköön lapsille kouluissa ja päivähoidossa vaikka millaista uskontokasvatusta kunhan se ei poikkea kodin vakaumuksesta, eikä saata ketään eriarvoiseen asemaan. Siitä huolehtiminen on koulun ja päivähoidon järjestäjien asia, ei niiden joille sitä järjestetään.
Mitä vanhempi lapsi, sitä enemmän kykyä suodattaa ristiriitoja kodin ja muun maailman arvojen välillä. Siksi en pidä suurena ongelmana koulujen uskonnonopetusta, joka usein lipsuu tunnustuksellisuuden puolelle. Ei se enää vitosluokkalaisen maailmaa kaada.
Mutta pienillä lapsilla ei ole tällaista kykyä erotella uskomuksia ja totta. Siksi on mahdollista, että tunnustuksetonkin uskonnonopetus tulee lapsella tulkittua maailman todellisena tilana. Kovin pienille ei siksi uskontotunteja pidä järjestääkään. Virallisia tai virattomia, kuten esimerkissäsi.
Jos päivähoito olisi koulutoimen alaisuudessa, siinä olisi hyvä miettiä sitäkin, että onko 1-luokkalaiset vielä riittävän kypsiä kuulemaan kristinuskon peruskäsityksistä, jos koti ei niitä ole tarjonnut. Samalla tavoinhan liian pieni lapsi voi ahdistua kuullessaan, että kaikki kirkossa käyvät ajattelevat pelastuvansa, mutta kun meijän perhe ei sitä tee niin vissiin joudutaan helvettiin.
Koulujen kohdalla yksinkertaisin ratkaisu olisi kai siirtyä elämänkatsomustiedon (tai vast.) opetukseen kaikkien kohdalla. Kirkko voi pitää pyhäkoulua omalla ajalla.
Juhlapyhissä en näe tätä ongelmaa. Juhlat ovat oleellinen osa ihmisen vuodenkulkua. Juhlakalenterimme perustuu tällä hetkellä kristinuskoon, mutta itse juhlien sisältö ei enää peilaa kirkon näkemystä. Joten lauletaan rauhassa suvivirttä ja jouluvirsiä.
Otetaanpa pari LAINAUSTA ihmisoikeusasiantuntija Martin Scheinin tekstistä. Ensin ihmisoikeuksien kannalta ja sitten tuo tunnustuksellinen uskonnon harjoittaminen.
“Nykyisen tilanteen ongelmana 0n, ettei ihmisoikeussopimuksissa ja muualla Suomen lainsäädännössä ilmenevä lapsen itsemääräämisoikeuden vahvistuminen ole vaikuttanut koulujen uskonnonopetuksessa. Kirkkoon kuuluva oppilas on velvollinen osallistumaan luterilaiseen uskonnon opetukseen siitä riippumatta, sisältyykö kyseiseen opetukseen uskonnonharjoittamiseksi luonnehdittavia aineksia ja myös lapsen omasta mielipiteestä riippumatta.”
Ja sitten:
“On epäselvää, muuttaisiko sanan “tunnustus” poistaminen lakitekstistä mitään uskonnon opetuksen käytäntöjen tasolla. Virsien, rukousten ja uskontunnustuksen esittäminen opetustilanteessa on luonnehdittavissa uskonnon harjoittamiseksi. Uskonnonvapaus ei toteudu, jos yksilöllä ei ole mahdollisuutta itse päättää, osallistuuko hän uskonnon harjoittamiseen. Tämä koskee myös alle 18-vuotiaita, joskin päätösvallan uskomista osittain lapsen huoltajalle ei voi itsessään pitää uskonnonvapauden vastaisena. Kuitenkin vaatimus siitä, että uskonnon harjoittamisesta voi pidättäytyä vain eroamalla kokonaan uskontokunnasta on nähdäkseni liian pitkälle menevä.”
Näin siis Martin Scheinin. Tuo viimeinen virke on ollut kiistakysymyksenä vapaa-ajattelijoilla 70-luvulta alkaen jolloin uskontokuntiin kuulumattomille tuli oma oppiaine uskonnon tilalle. Perusteluna oli silloinen (ja vielä nykyisinkin) heikko ET-opettajien koulutus ja monet uskonnonopettajat toimivat myös ET-opettajina. Pelättiin, että jos ET-opetukseen tulee paljon “uskovaisia lapsia”, niin opetus muuttuu myös uskontopainotteiseksi. Valitettavasti tän suuntaan ollaan Ruotsissa menemässä, kun sikäläinen “ET” tuli kaikille avoimeksi.