Koulutuslautakunta säästää “vain” 1.7 %

Vaimo valitsi hyvän ajan työmatkalle. Koulutuslautakunnan ylimääräinen hätäkokous hätäsäästöistä osui varajäsenelle, siis minulle.

Niin kuin Turun Sanomista ja Kunnallislehdestä on saatu lukea, tavoiteltua 3 % säästöä ei lapsien palveluista löydy. Vasta kokouksessa pöydälle jaettu esittelijän ehdotus oli, että tuommoiset 160 000 euroa saadaan nyrhittyä tuntikehyksistä, toimintamenoista ynnä muista niin, että rehtorit vielä lupaavat olla eroamatta.

160 000 euron säästö vastaa vain 1.7 % talousarviosta. Ei riitä, arveli moni. Niinpä pöytään ladattiin kovennettu tarjous: lopetetaan lisäksi Nummenpää, säästöä syntyy 30 000 syksyn aikana ja lautakunta pääsee 2.0 % säästöihin. Eihän sekään riitä, mutta onpahan leikattu.

Pitkän, hartaan ja erittäin poliittisen keskustelun jälkeen koulutuslautakunta päätyi äänin 5-4 kannattamaan jäsen Nurmen vastaehdotusta, jossa koulutoimesta säästetään “vain” 160 000 euroa. Kukaan ei väitä, että Nummenpää olisi pelastettu. Nurmen Sadun ehdotus tarkalleen sanottuna oli niin, että palataan asiaan kesällä, kun kouluverkon tulevaisuudesta on parempi kuva.

Päätös on rohkea. Se viestittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle, että lasten peruspalvelusta – koulusta – ei voi tämän enempää karsia. Koulu on peruspalvelu.

Päätös on myös yksinkertaisesti järkevä. Jos kouluverkkoa supistetaan, siihen pitää olla esittää tämäniltaista pätevämmät laskelmat. Nummenpään sulkeminen kun saattaisi tehdä välttämättömäksi saneerata lisätiloja jonnekin päin Vistaa, eikä silloin olisi saavutettu yhtään mitään. Lisäksi tämän hetken säästöinnossa unohtuu se, että euron säästö koulussa tekee kahden euron kulut sosiaalitoimeen.

Jään odottamaan lisälaskelmia.

Kommentointi on suljettu.