Paimion luottamuspaikat on nyt jaettu. Virallisestihan asia varmistuu vasta ensimmäisessä valtuuston kokouksessa, mutta kyllä tässä silti voi nyt huokaista ja rauhoittua jouluun.
Viimeinen vääntö torstai-iltana oli lautakuntien ja hallituksen sukupuolijaosta. Lakihan määrää, että kaikissa toimielimissä pitää olla vähemmistössä olevaa sukupuolta vähintään 40 %. Paimiossa, jossa on vähän turhankin isot 9-jäseniset lautakunnat (ja aivan turhan iso hallitus – 10 henkeä!), tarkoittaa se vähintään 4 henkilöä.
Sukupuolikiintiöt ovat tarpeellisia. Jos muistan oikein, ilman kiintiöitä meillä olisi nyt sosiaalilautakunta jossa olisi 7 naista ja 2 miestä, ja vastaavasti tekninen lautakunta, jossa roolit olisivat toisin päin. Vaikka lautakunnissa on kyse asiantuntijuudesta, tarvitaan myös muuta näkemystä.
Olen satavarma, että tekninen lautakunta jossa on 9 insinööriä ei ota riittävästi huomioon teknisten ratkaisujensa inhimillisiä vaikutuksia. Siksi joukossa on oltava taviksia, jotka toivottavasti uskaltavat tehdä tyhmiä kysymyksiä. Samalla tavoin voi epäillä esimerkiksi pelkästään sairaanhoitajista, sosiaalityöntekijöistä ja lääkäreistä koostuvan sosiaalilautakunnan kykyä hahmottaa toimialueensa asioita sieltä käyttäjän vinkkelistä.
Viimeisen neuvottelun ainoa mielenkiintoinen seikka oli Paimion kokoomuksen naisvaje. Kokoomukselta tulee hallitukseen pelkästään miehiä. Neuvotteluissa muille puolueille tätä perusteltiin sillä, että kukaan kokoomusnaisista ei halunnut edes lautakunnan puheenjohtajaksi saati sitten hallitukseen.
Vasemmistoliiton edustaja kertoi kysyneensä asiaa kahdelta kokoomuslaiselta naisvaltuutetulta, jotka kiistivät tiedon. Halua hallitukseen olisi kuulemma ollut. Jäi sana sanaa vasten. Joko ei tosiaan ollut haluja vallan ytimeen tai sitten ei vain ollut pätevyyttä. Sama ilmiö toistui alustavissa lautakuntapaikoissa, joissa kokoomuksella oli naisia ehdolla vain 8 ja miehiä 13.
Oli se hyvä että muista puolueista löytyi riittävän päteviä naisia hallitukseen. Muussa tapauksessa kokoomuksen olisi pitänyt laittaa sinne joko nainen, joka ei olisi oikeasti hallitukseen halunnut tai nainen, joka ei oman puolueensa mielestä olisi ollut sinne riittävän pätevä. Kamalaa kummin päin vain.