Otetaan kymmenen tavallista lasta:
yksi on aina kiusaaja
ja yhden täytyy siis olla kiusattu.
Kolmas auttaa pahanteossa ja
neljäs ja viides kannustavat taustalla.
Lapset kuusi, seitsemän ja kahdeksan
eivät ole enkeleitä vaikka kääntävät selkänsä.
Vain kaksi lasta kymmenestä puolustaa kiusattua.
Pakkohan tälle on jotain voida tehdä.
Soitin viime viikolla Kivaan Kouluun. Kysyin, onko meidän koulu mukana, ja vastasivat, että juu, Paimiosta kolme koulua on mukana Kiva Koulu -koulutuksessa. Kiva.
Mutta Paimiossahan on viisi koulua. Jossakin nukutaan. Mutta varmaan se meidän lähikoulu on jo ilmoittautunut, onhan Pirkkis opena. Ja ne muut koulut, mitäs minä niistä…
Olisi pitänyt herättää. Nyt ilmoittautuminen Kivaan Kouluun on nimittäin päättynyt, ja kaikki eivät mahtuneet mukaan (tarkemmin, ks. HS artikkeli eilen). Osa kouluista jäi pihalle, kun suosio yllätti Opetusministeriön.
Ai mikä Kiva Koulu? Noh, se on tehokas keino vähentää koulukiusaamista. Kivassa Koulussa opetetaan empatiaa: lasta autetaan ymmärtämään miltä kiusatusta tuntuu. Ei olis kivaa sustakaan, eihän? Tätä varten sekä opettajat että saavat koulutusta siitä miten toimia kiusaustilanteissa. Ihmeellisintä on, että viesti menee perille: Kivassa Koulussa kiusaaminen putoaa lähes puoleen.
Miksi? Mitä uutta tässä on? Sitä samaahan on tolkutettu vuosikaudet, ja heikoin tuloksin. Kun vanhempien ja opettajien nuhteet on kuunneltu, kiusaaminen jatkuu entistä pahempana. Eikä siinä auta nollatoleranssi tai parempi valvonta. Joka nurkan taa ei millään voi nähdä. Ei edes valvontakameroilla, joita Paimissakin oltiin budjetoimassa ensi vuodelle koulukeskukseen.
Kivassa koulussa saarnat suunnataan sivullisille: niille jotka hurraavat ja niille jotka eivät muka välitä. Kun kiusaajalta katoaa huutosakki, homma onkin huomattavasti tylsempää.
Kiva Koulu ei etsi syyllisiä, vaan hakee ratkaisuja koko luokan voimin. Syksyn muotisana yhteisöllisyys on oikeasti ratkaisu.