Kesä pehmentää pään

Tähän aikaan vuodesta alan kaivata kotiseudulle. Lumet on sulaneet, lehti on hiirenkorvalla ja hillakin kohta kukkii Sodankylässä. Sääskiä ei vielä ole.

Todellinen syy kotiseuturakkauteen on sää. Viikonlopun helle on tällaiselle pohjoisen kasvatille lähes tappavaa. Onneksi koti Kalevalla on pohjoisrinteessä ja puiden suojassa. Sisällä on viileää.

Lappiin kaipaan kaikkina muinakin vuodenaikoina, paitsi keväällä, koska se kestää Sodankylässä suunnilleen viikon eikä sitä  ehdi kaivata. Minä pidän Paimiosta, ja erityisesti Kalevasta, mutta kun olen kasvanut muualla päädyn jo alta nelikymppisenä toistelemaan perheelle, että “meillä Sodankylässä…” joojoo isi oli paremmin joo!

Aamut on kauniita. Illat on kauniita. Tuuliset päivät on hurjan kauniita. Ylipäänsä täällä on aivan erinomaista koko ajan, paitsi silloin kun on hellettä tai se lokakuusta tammikuuhun kestävä pimeä sadekausi.

Valtuustoseminaari on illalla Kalevalla. Se on hyvä alku kunnan toimien järkeistämiselle. Kyllä Kaleva seminaarihotellit hakkaa mennen tullen.

Kommentointi on suljettu.