Paimion lukion vaalipaneeli oli ja meni. Tärkein kysymys näytti olevan, miksei Vihreillä ole Paimiossa nuoria ehdokkaita. Haluatteko kuulla miksi?
Se ei johdu siitä, että kokoomuksen korvabileissä olisi parasta pullaa.
Se johtuu siitä, että Vihreys vaatii rohkeutta. Olla nuori ja haluta parantaa maailmaa on taakka sinänsä. Lisää siihen sitten vielä ehdokkuus niin johan alkaa naakatkin naureskella.
Mjaa, oikeasti se johtuu siitä, että ne vihreästi ajattelevat nuoret ovat juuri niitä, jotka lähtevät opiskelemaan Turkuun, Helsinkiin tai Lontooseen. Silloin on vähän vaikea olla ehdokkaana Paimiossa.
Maailma vihertyykin huomattavasti nopeammin tämän pienen maalaispitäjämme ulkopuolella. Se vihertyy, koska nuoret ymmärtävät olla huolissaan tulevaisuudesta. Paimiosta kotoisin olevat nuoret, muiden muassa.
Mutta ne jotka nyt vielä ovat täällä voivat myös osallistua. Maailmaa muutetaan kunnissa. Se mitä 10 000 asukkaan Paimio tekee vaikuttaa aivan yhtä paljon kuin 10 000 töölöläistä. Kenties enemmänkin, koska kaupungeissa asutaan jo nyt vähemmän ympäristöä rasittaen kuin maalaispitäjissä. (Uskokaa pois!)
Sen vuoksi on tärkeää muuttaa myös Paimiota, ei vain sitä isoa avaraa maailmaa. Ilman meitä tulevaisuus ei muutu.
Äänestäkää siis ihmeessä sunnuntaina, vaikka Valkosen Villeä (kok., sit.), jos ette muuta keksi. Villekin ottaa sen tulevaisuuden oikeasti ihan toisella tavalla vakavasti kuin ne kokoomuksen vanhat jäärät.