Yleisesti esitetty väite ravitsemuksen nettikeskusteluissa on, että jos ravintoaine X ei korreloi sairauden Y kanssa, voi X:ä sitten syödä mielin määrin. Tämä on ihan totta vaikkapa C-vitamiinin kanssa; nyt kun suuremmistakaan annoksista ei ole havaittu olevan haittaa, voimme huoletta syödä vaikkapa neljä appelsiinia päivittäin.
Energiaravintoaineissa ajatus kuitenkin menee pahasti pöpelikköön. Ihminen ei nimittäin voi syödä määrättömästi energiaravinteita. Jos syö enemmän pihviä täytyy syödä vähemmän leipää, tai päinvastoin. Muuten lihoo.
Nollakorrelaation tulkinta vaarattomuudeksi voi olla vaarallista. Otetaanpa esimerkkki:
Kovaa rasvaa suosivat karpit huomauttavat kerkeästi, että koska useissa uusissa tutkimuksissa tyydyttyneet kovat rasvat* eivät korreloi sydän- ja verisuonitautien riskin kanssa, niitä eläinrasvaa syödä huoletta nykyistä enemmän.
Jos eläinrasvan määrää ruokavaliossa lisää, ja tekee sen painonsa säilyttäen, täytyy jotakin tietysti jättää pois. Karpille tämä on helppoa: hiilarithan ovat pahasta, joten niitä voi leikata. Uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että näin todella kannattaa tehdä, sillä sydän- ja verisuonitaudin riski laskee, kun hiilareita vaihtaa kovaan rasvaan.
Mutta onko tämä rasvatiskin paras tarjous? Ei ole. Jos tuon kovan rasvan vaihtaa tyydyttymättömään juoksevaan rasvaan, laskee sydän- ja verisuonitaudin riski vielä enemmän.
Mikäli siis haluaa viettää terveitä eläkepäiviä 63-vuotispäivän jälkeen, on järkevintä unohtaa höpötys nollakorrelaatiosta, ja syödä sitä mikä edistää terveyttä eniten. Nykytiedon mukaan se on tyydyttymätön, juokseva kasvirasva.
*) tyydyttynyt kova rasva = 12-20 hiiliatomia sisältäviä tyydyttyneitä rasvahappoja, jotka ruumiinlämmössä ovat kiinteässä olomuodossa
Kyse on pohjimmiltaan siitä, haluaako valita ruokansa nautinnon perusteella vai terveyden perusteella. Jos pitää perinteisistä vanhan ajan läskisooseista, voi säteilevä elämänonni sekin edistää merkittävästi terveyttä. Jos taas haluaa valita ruokia, jotka todistetusti lisäävät elinikää (mielialoista riippumatta), kannattaa edelleen suosia juoksevia rasvoja, kasviksia ja kokojyväviljaa.
En mitenkään väitä, että terveys olisi tärkeämpi kuin nautinto. Hyvin usein nämä kaksi vain näyttävät tulevan eri lähteistä, ja sen tunnustaminen tuntuu olevan kovin vaikeata.
Ei maailma ole näin mustavalkoinen, eihän? Kuka oikeasti haluaa rajoittaa ruokavalionsa vain yhdenlaiseen rasvaan? Kun rasvaa syödään runsaasti ja monipuolisesti luonnollisista lähteistä sekä eläin- että kasvikunnasta, niin monityydyttymättömän rasvan määrä nousee vähintäänkin yhtä suureksi kuin millaisista määristä tutkimuksista löytyy sen käyttöä puoltavaa näyttöä.
Kukaan ei halua eikä pysty rajoittamaan yhdenlaiseen rasvaan. Juuri siksi pitää tehdä parhaansa, jotta saisi edes jonkin verran sitä parasta – eli monityydyttymätöntä – kaiken sen muun joukossa.
Tästä syystä olen jyrkästi sitä mieltä, että kovan rasvan tietoinen lisääminen johtaa hyvän pehmeän rasvan vähenemiseen.
Jos tavoitteena on terveys, miksi pysähtyä puolitiehen?
Mitä tarkoitat tietoisella lisäämisellä? Minun logiikallani tyydyttyneiden rasvahappojen lisääminen johtaa myös monityydyttymättömien rasvahappojen lisäämiseen, koska rasvoissa on näitä molempia.
Missä on puolitie ja miten pitkälle tie jatkuu? Eli mihin E% asti monityydyttymättömien rasvojen hyödyllisyydestä on näyttöä?
Tarkoitan sitä, että viestissä voi olla rajoitettu määrä kärkiä. Koska pehmeä, tyydyttymätön on terveellisempää kuin kova tyydyttynyt, kannattaa ihmisiä kehottaa syömään pehmeää. Kun rasvoissa tosiaan on molempia – mutta vaihtelevissa suhteissa – tulee tällöin mukana myös tyydyttymättömiä.
Rasvat ovat terveellisiä, tyydyttymättömät niistä kaikkein terveellisimpiä.
Minä ajattelen koko ajan tavallisen tallaajan kannalta, en siis extremeruokavalioita. Tuoreet katsaukset viittaavat siihen, että se tähän asti suositeltu 5-10 % energiasta on kenties ollut turvallisuuden liioittelua. Haittoja ei ole havaittu 15-20 E% tasollakaan. Mutta kun huomioidaan mikä on taso esmes Suomessa, tuo 10 % yläraja on sopiva tähtäin tässä vaiheessa.
Rasvatiskin päivän paras tarjous:
Beulens JW, Bots ML, Atsma F, Bartelink ML, Prokop M, Geleijnse JM, Witteman JC, Grobbee DE, van der Schouw YT:
High dietary menaquinone intake is associated with reduced coronary calcification.
Ja mistä sitä K(2)-vitamiinia (menaquinonea) sitten saakaan? Juustoista, voista, täysmaidosta jne
Ei ihan niin hyvä tarjous:
Reeve VE, Bosnic M, Boehm-Wilcox C.
Dependence of photocarcinogenesis and photoimmunosuppression in the hairless mouse on dietary polyunsaturated fat.
Ei nämä tietysti mitään todista, mutta vahvistavat käsitystäni, että ihmisen(kin) kannattaa pyrkiä käyttämään luonnollisia, pääasiassa eläinperäisiä rasvoja.
Saska, miksi raakkasit pois sen kommenttini, jossa totesin että olet ollut edellä aikaasi ja annoin linkit uusiin tutkimuskatsauksiin, joissa on päädytty samaan mitä sinäkin sanot?
En raakannut, Perenna. Jos sellainen on ollut, niin se on sitten kadonnut muuten vain. Ainakin lulen niin. Vanha keskustelu, en millään muista.
Ravitsemukseen ei nyt oikein aika riitä, tarkoitus on tehdä niitä marjamehuja.
Ok. Tuikkasin repliikkini eilen tuuttiin, muistaisit kyllä jos olisit sitä käsitellyt. Siihen tuli se “viestisi odottaa hyväksyntää”, ja sitten kun katsoin, se oli kadonnut. Nythän nämä eivät enää jää odottamaan. Ehkä siinä oli joku “unexpected condition”.
Mitä useammin tämän blogimerkintösi luen, sitä paremmalta se tuntuu.
Taas on bongattu tutkimus, joka on havainnut samaa mitä sinä väittärissäsi jo vuonna 2007. Annan seuraavassa kommentissa linkin Jari Ristirannan blogimerkintöön – tiedotan siitä näin erillisellä kommentilla, koska linkin sisältävä kommentti päätyy roskikseen.
Ja tässä sitten se linkki:
Voilla matalampi veren rasvapitoisuus kuin kasviöljyllä.