Eilen oli vuoden 142. päivä. Ruusu ja Sarvi pääsivät viimein laitumelle, kun se oli saatu jaettua kahtia ja sääsuoja oli suunniteltu, rakennettu, ja pässinkestäväksi todettu.
Sarven – se on pässi – puoli on se puuton puoli. Saa puskea tänä vuonna pelkkiä aidantolppia ja isäntää, sillä sen toisen laitumenpuolikkaan lehtipuista ainakin muutaman toivon vielä toipuvan.
Pässi ja uuhi olivat pussauskopissa tammikuun ensimmäisenä. Kun suomenlampaan kantoaika on keskimäärin 143 päivää, meni ajoitus tiukaksi. Kahden lampaan pienlampurilta karitsointi sujuisi lampolassakin, mutta nuorempien ja alalla kokeneempien mukaan se on uuhelle helpompaa laitumella.
Valvontakin on vaivatonta. Makuuhuoneen ikkunasta saattoi vielä illalla viimeiseksi katsoa, että siellä ne jököttävät, kylki kyljessä, verkkoaita välissä.
Arvasin tämän. Sen vuoksi se telttamallinen katoskin on rakennettu niin, että toinen lieve on Ruusun ja toinen on Sarven laitumen puolella, ja aita menee keskiharjan alta. Pääsee isäkin mukaan synnytykseen.
Lampaita oli kotiin tullessa edelleen 2.
Ei vieläkään mitään. Mietteliäänä se kuleksii ympäriinsä. Sarvi on tohkeissaan ja yrittää kiivetä aidan yli. Oletteko nähneet lampaan laukkaavan?
Kello 15.20
Lähdin Turun seutukunnan seutuvaltuuskunnan kokoukseen.
Kello 16.45
Mummu soitti, ja kertoi iloisesta perhetapahtumasta. Kaksi määkivää karitsaa oli Ruusun vierellä. Vietävän huono ajoitus! Onnea äidille.