Kahden kauppaketjun orjakortit olkoot kirottuja. Täydellisessä maailmassa ne olisivat kiellettyjä, ja hinnat olisivat kaupassa halvempia kuin bonuksista ja plussista yhteenlaskienkaan syntyy. Systeemihän on kallis, ja me sen maksamme.
Kortteille kehitetään uusia toimintoja. Niillä voi jo tarkkailla ruokavaliotaan, kun keskusliikkeen kone laskee kauppalaskun ravintosisällön. Kohta niillä voi myös tarkkailla hiilijalanjälkeään. Hieno homma.
Tietysti saman tiedon voisi laittaa suoraan kauppakuittiin. Sitä odotellessa tässä taitaa tulla nyt se ratkaiseva syy siirtyä K-ketjuun siitä surullisesta Rainbow-maailmasta.
#####
Tämä on luettava:
Koljatti
“Jari Tervon romaani Koljatti kertoo ihmisistä, jotka eivät itsekään ymmärrä omia lausuntojaan, mutta lausuvat silti, koska virka vaatii ja avustajat laativat. Merkittävin osa Tervon uutuuden henkilöistä on Suomen nykyisen hallituksen ministereitä. ”
Antti Majander, Helsingin Sanomat
Siis kokeilu oli tehty yhteistyössä K-kauppojen kanssa. Sen pysyvästä käyttöönotosta ei vielä ole sovittu. Toivottavaa toki olisi, että kaikki kauppaketjut ottaisivat mittarin käyttöön ja ihmiset oppisivat arvioimaan ostojaan myös ympäristön kannalta.
Nimimerkki kaikki kortit omaava kuluttaja.