Suomalainen on semmoinen, että jos se juhlii, se juhlii kunnolla. Ja toinen suomalainen on semmoinen, että se sen juhlan kieltää.
Pienen suomalaisen isoja juhlia vietetään päiväkodeissa nykyään jo isosti. Virallisen ohjelman mukaan päivänsankari saa aamulla kruunun ja viitan, hänelle lauletaan “Juhlapäivä verraton” ja lopuksi sankari saa päiväkodin tätien (ja setien) tekemän pikkuisen käsinuken. Sitten hän vielä saa päättää, että mitäleikitaan.
Sen jälkeen siirrytään epäviralliseen osaan. Omien lapsieni kertoman mukaan se tarkoittaa pihlajakarkkeja, tikkukaramellivöitä, jumbomaxipusseja (toivottavasti ei lakritsia, sillä siitä eivät pienimmät pidä) tai ainakin nyt keksiä. Epävirallisen osan hoitaa päivänsankari itse. Toivottavasti. Eihän se muuten mikään juhla ole.
Espoon päiväkodeissa juhlan epävirallinen osuus on virallisesti kielletty. Syynä on terveyskasvatus. Kun puurollekaan ei Espoossa ripotella sokeria, on linjaa helppo perustella ravitsemuksen kannalta muutenkin.
Toisena tärkeänä syynä ovat kotien erilaiset linjat karkkien kanssa. Kerran viikossa karkkia -periaatteelta putoaa pohja, kun päiväkodissa syntymä- ja nimipäivien vuoksi pientä makiaa syödään säännöllisesti joka viikko.
Kolmanneksi, kyse on tapakasvatuksesta. Miksi juhlaan on kuuluttava makeaa myös päiväkodissa, jossa henkilökunta muutenkin tekee pikku sankarista hetkeksi kuninkaan tai kuningattaren? Suurimpana syynä on ryhmäpaine: kun yksi ja toinen tuo, ei kolmas voi muuta kuin tuoda myös, jos haluaa pysyä hyvänä kaverina.
Lapset ostavat karkilla kaveruutta ymmmärtämättömyyttään, ja vanhemmat puolestaan osoittavat rakkautta – ymmärtämättömyyttään? Kun muuten eivät osaa sitä näyttää? Koska haluavat, että lapsi ei joudu syrjään?
Kaikille on helpompaa, kun karkkeja syödään synttäreillä kotona. Kannatan karkkikieltoa Paimion päiväkoteihin. Olenhan suomalainen.
Kuva: Delfin-Tuote Oy, www.delfin-tuote.fi
Karkin syönti on sallittua joka paikassa ja joka päivä.
Perheillä jolla on karkkipäivä, katsotaan melkein kieroon.
Jalkapallo vanhempainillassa keskusteltiin paljon saako ennen peliä vetää pussillisen karkkia ja sitten sokerihumalassa riehutaa peliin keskittymättä.
Karkkikielto on erittäin hyvä asia.
Samaa mieltä, Wille. Voihan se tuntua pikkumaiselta jonkun mielestä, mutta jos kerran kyseessä on pikku juttu, varmaan ilman sitä yhden päiväkotipäivän pärjää?
Kun lapsella on ykköstyypin diabetes, kaikenmoiset karkkipäivät koulussa ja koulun retkillä harmittavat vietävästi, niin lasta kuin äitiäkin. Koulukavereiden karkki- ja herkkumäärät ovat valtavia: jumbopussi karkkia, pussi sipsejä, pullo sokerilimsaa ja sitä rataa — pieneen herkutteluhetkeen!
Miten hankalaa mahtaakaan olla, kun luokkakaverit mässyttävät kourakaupalla karkkia ja itse saa syödä vain muutaman irtokarkin tai pienen suklaapatukan (ja sekin jo sotkee verensokerit). Lastemme koulussa korostetaan kyllä, että karkkia saa tuoda vain kohtuullisen määrän, mutta meidän perheemme näkemys kohtuullisesta on murto-osa monien muiden kohtuudesta — ja olisi siinäkin tapauksessa, ettei katraassa olisi yhtään diabeetikkoa.
Päiväkotien lisäksi karkkikiellon saisi laajentaa kouluihin, koulujen tapahtumiin ja harrastuksiin. Eikä sitä karkkia olisi pakko synttärilahjanakaan tuoda.
- Isi meillä oli tänään synttärit päiväkodissa ja siellä oli karkkia mutta me ei otettu yhtään.
- Lapsikullat, kyllä te saatte ottaa, ihan niin kuin muutkin. Jos ette halua syödä niitä heti, voitte säästää karkkipäivään.
- Ei, me ei otettu niitä ollenkaan.
Ottivat tietysti, ja potevat nyt huonoa omatuntoa, vaikka ei pitäisi. Maailmasta tulee lapselle liian monimutkainen kun säännöt kotona ovat tiukemmat kuin päiväkodissa. Onhan päiväkodin täti sentään maailman viisain.
PS. Paimion kouluissa poistuminen piha-alueelta välkällä on virallisesti kielletty. Limsa-automaattejakaan ei taida olla, ja oppilaskunnan kioskista suunnitellaan välipalapaikkaa, ei karkkikiskaa. Askel kerrallaan.