Monenko mielestä ilmastonmuutos on tieteellisesti todistettu? Kaikki viittaavat. Entä kuinka moni uskoo sen vaikuttavan omaan elämäänsä lähitulevaisuudessa? Enää muutama käsi nousee. Kuka näkee vaikutuksia jo nyt? Yksi.
Tein kysymyksen Turun yliopiston uusille biokemian opiskelijoille. He ovat monin puolin viisaampia ja kokeneempia kuin minä aikoinani opiskelun aloittaessani. Kun otan esille ilmastonmuutoksen, muutama haukottelee pitkästyneesti. Asiasta on kuulemma jauhettu tarpeeksi koulussa.
Ilmastonmuutos on tosiasia, riippumatta siitä mitä kotiskeptikkomme Jarl Ahlbäck ja YLEn MOT-ohjelma sanovat. Ilmaston pitkän aikavälin muutokset kyetään selittämään vain, kun otetaan huomioon ilmakehän hiilidioksidin kaksinkertaistuminen viimeisen 200 vuoden aikana. Tämän työn parissa puurtanut kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC sai Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna, ennen meidän Marttia.
Hiilidioksidi, joka tähän asti on pitänyt meidät mukavan lämpimänä, uhkaa paahtaa meidät tai ainakin puolet eliökunnasta hengiltä seuraavan 70 vuoden aikana. Oikeat talvet ovat meiltä jo mennyttä, pian myös pingviineiltä. Napamerien jäät katoavat 10 vuoden kuluessa. Maailman ruoantuotanto on kriisissä oikkuilevan sään takia. Ja tämä on vain alkua.
Ja nämä nuoret arvelevat, että heidän elämässään mikään ei muutu! Taidan vaihta alaa.
Jospa kauppakorkean puolelta löytyisi asian vakavammin ottavia opiskelijoita.
Sinulla on paljon hyviä mielipiteitä. Ehdokasta miettiessä (vaimokin miettii :>) yksi asia askarruttaa. En tiedä, haluatko pitää asian yksityisyyden piirissä, mutta onko kirkkoon kuulumattomuutesi uskonnonvastaisuuden merkki vai onko siihen jokin muu syy?
Minua ei niinkään kiinnosta oma vakaumuksesi, vaan se, miten suhtaudut sellaisiin arvoihin, jotka ovat kristillisestä näkökulmasta tärkeitä?
Huomenta Mikko. Teit erittäin hyvän kysymyksen, johon vastaan mielelläni. Olin suorastaan ajatellut kirjoittaa tästä blogiin, mutta se olisi ollut kalastelua.
Evankelis-luterilaisen kirkon keskeiset arvot ovat käsittääkseni vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys. Näistä kumpuavat puolestaan kirkon kannattamat tasa-arvo, ympäristön suojelu, heikkojen ja syrjäytyneiden auttaminen ja monet muut hyvät periaatteet. Kannatan niitä kaikkia.
Pidän niitä lisäksi tärkeinä ja keskeisinä – paljon tärkeämpinä kuin vaikkapa henkilökohtaista tai taloudellista menestystä. Eläisin huomattavasti mieluummin yhteiskunnassa, jossa kristilliset arvot toteutuisivat paremmin.
Evankelis-luterilainen uskonto on mielestäni suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin yksi peruspilareista. Sen arvot, tavat ja traditiot ovat tärkeitä uskonnottomillekin.
Suurin osa ystävistäni onkin uskonnollisia. En kuitenkaan koe kärsiväni valuviasta, vaan arvelen pikemminkin, että olen perusluonteeltani epäilijä. Olen siis eronnut kirkosta jonkinlaisessa rehellisyydenpuuskassa. Kirkon kaikista keskeisin tekijä on kuitenkin usko.
Olemmekin vaimoni kanssa halunneet, että lapsemme kuuluvat kirkkoon, käyvät seurakunnan kerhoissa ja osallistuvat esimerkiksi uskonnonopetukseen kun kouluun asti pääsevät. Omille valinnoille on aikaa myöhemmin.
Olin yllättynyt – ellen peräti pöyristynyt – kun noin vuosi sitten Vihreiden puoluekokouksessa ruvettiin kampeamaan puolueen ohjelmaan uskonnonvastaisia teemoja. Sinänsä voi olla järkeä tarkastella valtion ja kirkon roolijakoa uudestaan, mutta pesuveden mukana meinasi mennä myös lapsi. Kirkon roolin pienentäminen yhteiskunnassa veisi Suomea entistä enemmän arvotyhjiöön. Olisi peräti kummallista, jos Vihreät haluaisivat, että ihmiset miettisivät vielä aiempaa vähemmän esimerkiksi oikeudenmukaisuutta ja vastuullisuutta. Onneksi hanke kaatui selvin numeroin.