Ikäviä päätöksiä hyvin ja huonoin perustein

Lueskelin iltapalalla kouluverkkoselvitystä. Iso, iso rikos, myönnän. Yksi harvoista kasvatusperiaatteista, joista aikanaan kiistelimme, oli pöydässä lukeminen. Puuleluista ei ollut periaatteeksi, sillä minut oli kasvatettu legoilla. Niinpä ruokapöytä on syömiselle ja seurustelulle. Huonona päivänä mykkäkoululle.

Selvityksen tulos on odotettua tavaraa. Jo aiemmin esitettyjä lukuja on saatu tarkennettua. Tärkein lisäys on koululain uudistusten mukanaan tuomien vaatimusten huomiointi Paimion koulutoimessa. Säästöjen lisäksi koulujen sulkemisia puoltavat nyt myös pedagogiset ja ammatilliset tekijät. Toki selvityksessä todetaan asian olevan myös emotionaalisesti vaikea.

Olen pienten koulujen puolella. Siksi vastustin uuden lukion rakentamista loppuun saakka. Tammisten ikkunapuitteiden ja kuparisten syöksyputkien hintana on kolmen pikkukoulun sulkeminen.

Jos Paimion seitsemästä alakoulusta avaa kesäloman jälkeen ovensa vain neljä, ei tilanne vielä ole paha. Lopettamisuhan alla olevista vain Nummenpää on aito lähikoulu, jota itkemme samalla tavoin kuten muitakin edesmenneitä, vaikkapa Kalevaa. Surua helpottaa se, että jäljelle jäävät koulut ovat edelleen pieniä. Ikävä tulee tietysti myös Kyysilää, jossa kolmas-neljäsluokkalaisille on saanut pakata kurahousut mukaan välituntileikkejä varten. Ylemmiltä luokilta piilossa on ollut hyvä elää pidennettyä lapsuutta. Sitä sikalan hajua ei tosin varmasti kaipaa kukaan.

Koulutoimi on toistaiseksi ainut Paimion hallintokunnista, jossa tehostaminen otetaan tosissaan. Liikkumavara on kuitenkin pieni, sillä asetukset säätelevät luokkakokoja (ja hyvä niin), joten vähät säästöt on revittävä kiinteistöistä ja joustavasta organisaatiosta. Nykyinen pienkoulumalli ei toimi kummassakaan.

Kouluverkon kohdalla sulkemiset on hyvin perusteltu. Kouluja vertaillaan kulujen ja opetuksen suhteen, ja heikoimmat listitään. Säästyy rahaa ja opetusolot keskimäärin paranevat.

Samaan aikaan päivähoidossa tehdään yhtä isoja päätöksiä paljon heikommin selvityksin. Preitilän päiväkotia ollaan edelleen sulkemassa, koska se on helppoa. Riittää kun irtisanotaan sopimus. Ei mene kunnan virkoja. Sulkemista suunnitellaan tomerasti vailla huolen häivää parin vuoden päässä näkyvästä hoitopaikkojen pulasta. Sosiaalitoimen mielestä tilannetta voidaan hoitaa perhepäivähoitajilla – joita ei nytkään saada palkattua – ja yksityisen hoidon tukea korottamalla. Mistä ihmeestä löytyy se päiväkoti, johon tuetut lapset laitetaan? Tai löytyyhän se, kun kunta vain ensin remontoi sille tilat. Viimeksi Tapiolassa tämä maksoi miljoonan. En millään usko, että Preitilän hinnoista löytyy niin paljon ilmaa.

Sosiaalitoimessa ei haetakaan säästöjä, vaan yritetään yksinkertaisesti maksattaa tilanne vanhempien kukkarolla ja lasten kasvuedellytyksillä.

Jos sosiaalitoimi ottaisi itseään niskasta kiinni, se tekisi päivähoitoselvityksen, jossa kartoitettaisiin hoidon tarve alueittain sekä hoidon tuottamisen kustannukset kunnan eri toimipisteissä. Heikoimmasta päästä sitten ryhdyttäisiin saneeraamaan. Se olisi reilua ja tehokasta. Päivähoidon järjestelyissä on huomioitava lapsen etu sekä hoidon taso, ja siihen ei saa sotkea kunnan virkojen suojeluintoa.

Jos sosiaalitoimi jatkaa tällä linjalla, on meillä yksi hyvä syy lisää siirtää päivähoito ja varhaiskasvatus koulutoimeen.

3 vastausta kohteessa Ikäviä päätöksiä hyvin ja huonoin perustein

  1. jarkko sanoo:

    Jos ymmärsin oikein olet (nyt kun lukiosta on päätetty) kouluverkkoselvityksen lopputuloksen kannalla.
    Taloudellisiin päätelmiin hallintokuntien toimintamalleista on helppo yhtyä. Sivistystoimi tekee peruskoulun puolella rakeenteellisia muutoksia, jotka tuovat merkittäviä vuosittaisia säästöjä. Ja nämä muutokset eivät heikennä opetusta tms. Päinvastoin. Sosiaalilautakunnan esittämät toimet ovat luonteeltaan, niin kuin totesit, kulujen siirtoja käyttäjille. En minä sitäkään poissulkisi, mutta ei se saa olla ainoa vaihtoehto. Se ei ole rakenteiden muuttamista joka auttaisi sopeuttamaan toimintaamme tulojamme vastaaviksi.

    Koulutuslautakunta esitti viime valtuustokaudella yksimielisesti, että päivähoidon ja varhaiskasvatuksen siirtämistä sivistystoimen alaisuuteen pitäisi selvittää. Tästä on Suomessa pääosin hyviä kokemuksia, eikä toiseen suuntaan liikkuvia kuntia ilmeisesti taida juuri olla. Päivähoito oli aikoinaan sosiaalinen palvelu, jolla turvattiin taloudellisesti tiukoilla olevien perheiden äitien mahdollisuus osallistua työelämään. Nyt kun päivähoito on koko kansan huvia sen sosiaalinen ulottuvuus on tavallaan poistunut. Itse näkisin enemmän mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen koulutoimen siipien suojassa. Tein joskus pientä galluppia asiasta, eivätkä ilmeisesti ainakaan lastentarhanopettajat olisi asiasta yhtään pahoillaan. Toki sosiaalipuolen henkilökunta ei voi kannatustaan julkisesti esittää. Herran pelko on viisauden alku.
    Olen vakuuttunut siitä, että kouluverkkoselvitys toteutetaan täydessä laajuudessaan melko nopealla aikataululla. Esitin suunnilleen samat päätelmät (summia myöten) valtuustoseminaarissa, eivätkä kaikki edustajat olleet tyytyväisiä kuulemaansa. Pelkäävät ilmeisesti tosiasioidenkin edessä ääniensä puolesta. Lautakunnan puheenjohtajan ei myöskään kuulemma pitäisi astua esittelijän saappaisiin. Totta sekin on, mutta näin vaikeina aikoina pitää nostaa asiat ujostelematta pöydälle eikä miettiä niin sitä kuka mistäkin närkästyy. Jos muutos jää pelkästään virkamiesten kontolle niin rakenteet eivät muutu. Ja jos päättäjät pelkäävät asemansa puolesta, ja päättävät pelkällä tunteella, niin silloin on lamautunut jo koko organisaatio. Pitäisi pystyä näkemään koko kaupungin etu yli omien sidosryhmien. Jos naapuri ei sitä ymmärrä niin sille ei sitten voi mitään. Tätä voidaan kutsua joskus myös johtajuudeksi. Johtajan päätökset eivät aina miellytä kaikkia työntekijöitä, mutta päätökset on tehtävä silti.

  2. Saska sanoo:

    Niinhän se on, että Nummenpään taistelu hävittiin silloin kun Fortumista päätettiin tehdä lukio. Asia ei valitettavasti selvennyt nummenpääläisille vaikka sitä rautalangasta väänsi. Ihmekös tuo – ei se näyttänyt aukeavan isolle osalle valtuutetuistakaan.

    MIssä vaiheessa muuten se päivähoidon & varhaiskasvatuksen selvitys on menossa?

  3. jarkko sanoo:

    Käsittääkseni ei missään vaiheessa. Tiedän, että asia on ollut johtoryhmässä esillä, mutta mistä sitten johtuukin niin sieltä se ei valmisteluun ole lähtenyt. Sosiaalijohtaja todennäköisesti vastustaa loppuun asti, ja kun hänellä on haskassa yli puolet koko kaupungin budjetista niin vaikea on yli kävellä. Joten täytyy potkia selvitys valtuuston/hallituksen kautta uudelleen liikkeelle.

    Laitila hakee ilmeisesti uimahallilleen yrittäjää? Meidän uimahalli tekee vuodessa noin 200.000€ “persnettoa”. Miksei voisi toimiakin yrittäjävetoisesti. Kaupunki voisi säilyttää käyttöoikeutensa vaikka päiväsaikaan (klo 9-15)tapahtuviin koululais- ja päiväkotiuinteihin. Uimahalliin voisi kehittyä huimasti lisäpalveluja. Siellä on kuitenkin valmiina punttisali, pieni sali, squashkenttä (ainakin ollut)sekä useita altaita. Sellainen Vista Wellness X 3. Maksaisi itse itsensä. Enkä usko että lippujen hinnatkaan tuohon “perusuintiin” juurikaan nousisivat, koska tänä päivänä markkinoilta löytyy sopuhintaista tarjontaa.