Paimion Pravda, jota luen enimmäkseen rivien välistä, vieraili taas Putkessa. Edellisestä jutusta oli kulunut niin pitkälti, että toimitusjohtajan laatikot pursuilivat laskelmia ja suunnitelmia. Sopivasti paikalle osuneelle uutissopulille oli hyvä toimitusjohtajan purkaa hieman sydäntään.
Hiihtäjiä oli männä vuotena käynyt kivasti, mutta ei tarpeeksi. Tavoitteista oli jääty n. 10 %. Kryptiseen tyyliinsä hiihtotunneliyhtiö ei kommentoinut tämän vaikutusta taloudelliseen tilanteeseensa. Syynä lienee tilanteen synkkyys tai taloussuunnitelman pohjana käytetyn norttiaskin hukkuminen Rivonmäen rääsiköihin. Noin näppituntumalta arvelisin, että palveluja tarjoavassa firmassa, jossa lähes kaikki kulut ovat kiinteitä (siis eivät riipu asiakkaiden määrästä), 10 % vaje myynnissä tarkoittaa 10 % tappiota.
Toisaalta hiihtäjien mielestä sitä kivempaa on mitä vähempi on väkeä. Latu pysyy parempana. Tästä voisi kehittää bisnestä. Paras latuhan saadaan estämällä hiihtäjien pääsy kokonaan. Voitaisiin siis pitää Putkessa suksettomia päiviä, jolloin lipun hinnalla saisi katsella latua ja haistella, että miltä se ilma tuntuu kun lämpöä on alle nollan.
Tavallaan kyse olisi museosta, jossa voisi tutustua kantasuomalaiseen liikkumismuotoon. Niin kuin museossa yleensäkään ei latuun, lylyyn tai kalhuun saisi tietenkään koskea. Saisi katsoa ja ihmetellä. Tämmöisilläkö sitä tosiaan muinoin mentiin. Jessus sentään, eikö ne mönkijää tunteneet? Ja eikö tuota termostaattia voi säätää lämpimämmälle, täällähän tulee kylmä.
Kansallisessa museoluokittelussa Hiihtomuseo sijoittuisi sekä sisä- että ulkomuseoiden luokkiin, koska ulkoilmaa esitellään sisällä. Tämä takaisi tuplatuet valtion museotoimelta.
Jos Kunnallislehden juttuvalinnasta pitää päätellä, että valtuustoon on pitkästä aikaa tulossa eloisaa keskustelua kaupungin kulttuuritoiminnasta, olen valmis. Kannatan lämpimästi Paipin muuttamista museoksi. Tappiollistahan museotoimintakin on, mutta sen ainakin tunnustavat ihan kaikki.