Luen Anthony Giddensin kirjaa “The Politics of Climate Change“. Giddens on sosiologi, New Labourin oppi-isä ja entinen London School of Economicsin johtaja (tiedättehän, se paikka mistä tulivat Alexander Stubb, Tuuli Kousa, Jorma Ollila – ja Monica Lewinsky).
Giddensin mukaan ihmiset ovat haluttomia tekemään mitään ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ennen kuin sen haitat ovat näkyvissä arjessa. Silloin on tietysti myöhäistä, muuta kuin sopeutua. Ilmiön hän nimeää Giddensin paradoksiksi, mistä näkee, että lordin arvon saaminen voi nousta päähän jopa parhaimmille meistä.
Giddens on joka tapauksessa oikeassa. Kukaan ystävistäni ei kiellä ilmaston muuttuvan ihmisen toimien vaikutuksesta, ja erittäin huonoon suuntaan, ja erittäin nopeasti. (Suurin osa ihmisistä, joista pidän, ei äänestä Vihreitä. Kotikasvatukseni tulosta.)
Suurin osa ystävistäni ei kuitenkaan muuta omia tottumuksiaan, vaikka tietää sen olevan välttämätöntä, mikäli haluamme välttää kaikkein vakavimmat ongelmat tulevaisuudessa. Esimerkiksi autoilun vaihtaminen busseiluun on sula mahdottomuus, ainakin nykyisellä palvelutasolla. Liian hankalaa, liian epämukavaa, liian köyhää.
Giddensin paradoksin kuvaama järjenvastainen toiminta selittyy (ainakin) kahdella ihmisluonnon piirteellä. Ensinnäkin, arvostamme tätä päivää aina enemmän kuin huomista. Tähän perustuu vaikkapa rahan lainaamisesta perittävä korko tai liika pullansyönti. Kuusi pullaa heti nyt on parempi kuin kolme tänään ja kolme huomenna – siitäkin huolimatta, että tietää pullien nro 4, 5 ja 6 maistuvan paremmalta, jos ne säästäisi huomiseen.
Katastrofin välttäminen tulevaisuudessa merkitsee ystävilleni vähemmän kuin mukavuus ja statussymbolit tänään.
Toisekseen, tapojen ja tottumusten muuttaminen on työlästä ja kuluttaa energiaa. Suuren osan päivän askareista teemme autopilotti päällä, rutiineina. Jos joudumme muuttamaan niitä, aivot joutuvat käyttämään toimintojemme ohjaamiseen alueita, jotka kuluttavat enemmän energiaa.
Energian kulutus on biologiselle systeemille suuri uhraus, joka tehdään vain, jos se edistää suvun jatkamista. Koska hyvin pitkällä tulevaisuudessa olevat hyvin konkreettiset riskit eivät vaikuta siihen tuleeko Tuomasjukalle enemmän perillisiä kuin vaikkapa Vataselle, ei rutiinien murtamisesta kaukaisten uhkien välttämiseksi saa luonnonvalinnan pääpalkintoa.
Tästäkin huolimatta jatkan busseilua. Tuomasjukan paradoksi: ihminen menee bussilla, vaikka se ei lisää hänen lapsimääräänsä.
Giddenssin paradoksiin en ota kantaa, mutta kuvattu toiminta ei ole “järjenvastaista”, vaikka se onkin turhauttavaa.
Ilmasto on eräänlainen yhteismaa, ja siihen liittyy yhteismaan ongelma. Jos yhteismaan ongelma jätetään yksilöiden toiminnan varaan, se ei ratkea, koska tasapainotilassa yhteismaata laidunnetaan liikaa (so. hiilidioksidia tuotetaan liikaa).
Kyse ei ole edes siitä, että katastrofin välttäminen merkitsisi vähemmän. Ihmiset olisivat valmiita tekemään tarvittavat uhraukset, jos se olisi järkevää. Mutta se ei ole, koska kyseessä on yhteismaan ongelma: vaikka minä tekisin kaikkeni, se ei auta, jos muut eivät tee. Jos muut taas tekevät ja ongelma vältetään, minä voin itseasiassa toimia kuten ennenkin, koska oma vaikutukseni on niin pieni.
Tämä ongelma on peliteoreettinen ja jos peliä ei muuteta niin, että ihmisten “järkevä” toiminta ratkaisee ongelman, niin ongelma ei ratkea.
Iso osa siitä, miksi vieraannuin vihreistä, oli tässä käyttämäsi retoriikka. Joitain yhteiskunnallisia ongelmia joko ei voi palauttaa yksilöiden moraalisiksi valinnoiksi, tai, kuten tässä, sellainen palauttaminen ei auta, koska huolimatta ilmeisestä päästöintensiivisen toiminnan “moraalittomuudesta”, se on yksilön kohdalla rationaalista. Haukkuminen ja kiukuttelu eivät ratkaise ongelmaa.
Vielä muuten huomautus korosta: Koron ottaminen ei perustu pelkästään siihen, että tuleva hyöty olisi huonompaa kuin välitön hyöty, vaan se perustuu myös siihen, että maailmassa on epävarmuutta. Tulevaisuuden transaktioihin liittyy aina pieni epävarmuus niiden toteutumisesta ja tämän riskin ottamisella on hinta.
Voihan sitä asiaa noinkin katsoa, ja noin moneen pilkkoa. Toki on selvää ihmisille yleensä ja minullekin se, mitä kirjoitat yhteismaasta. En pyri kokonaisesityksiin, koska itse en jaksaisi netistä sellaisia lukea. Oppikirjakama ja päivän sana erikseen.
Vihreät eivät ole moraalipuolue. Perusarvoja on 3:
- tasa-arvo (sukupuolten, sukupolvien, sosiaalisten ryhmien ja kenties lajienkin välillä),
- yksilön kunnioitus ja
- ekologinen kestävyys
Nämä ovat siinä mielessä ongelmallisia arvoja, että toteutuessaan ne vaikuttavat aivan kaikkiin. Siksi ihmiset helposti ymmärtävät, että Vihreiden ehdottamat ratkaisut arvojen saavuttamiseksi ovat nalkutusta moraalisesti heikommille. Kuitenkin yksilöllisyys on yksi kolmesta peruspilarista; elä kuten haluat, kunhan teet sen vahingoittamatta muita.
Erotuksena aiempaan poliittiseen liikehdintään Vihreillä eturyhmään kuuluvat kaikki. Ero esimerkiksi perinteiseen sosiaalidemokraattiseen työväenliikkeeseen on huikea. SDP haki etuja edustamalleen ryhmälle, ja tämän toteutumiseen riitti suostumus parilta muulta eturyhmältä.
Ongelman ylittämiseksi Vihreät pyrkivät saamaan konsensuksen sellaisista rakenteista, jotka ohjaavat toimintaa arvojemme suuntaan.
Samaa voisi tietysti sanoa kaikista puolueista, mutta näen tässä kuitenkin sen eron, että Vihreille arvoille ei juuri löydy vastustajia. Pikemminkin vastustetaan arvojen saavuttamiseksi ehdottamiamme toimia, koska niiden nähdään rajoittavan tai moralisoivan elämää.
Kyse lienee viestintäongelmasta. Vihreiden onkin kiinnitettävä huomattavasti enemmän huomiota siihen, miten näitä kantoja kerrotaan muille kuin nykyisille kannattajille. Kyse on ennakkoluulojen voittamisesta. En mielestäni todellakaan moralisoinut ystävieni tekoja, mutta siitä huolimatta puheeni tulkitaan yhtä ahdistavaksi kuin KD:n puolueohjelma. Onneksi Oras on hyvä viestimään.
Siis ilmeisen parempi kuin minä. En tarkoittanut moralisoida kutsuessani järjenvastaiseksi toimintaa, jonka jokainen tietää johtavan omien lastensa elinolosuhteiden heikkenemiseen. Lisäksi, ja erikseen tästä: öljylitra käytettynä tänään on öljylitra vähemmän lapsillamme.
Jatkohuomautus:
Vihreiden yksilökeskeisyys on jossain määrin ristiriidassa ekologisen kestävyyden kanssa. Käytännössä nämä kaksi arvoa joutuvat kumpikin joustamaan, mutta ilmastonmuutoksen kohdalla yksilöllisyys luonnollisesti enemmän.
Peliteorian soveltuvuudesta olen itse asiassa hieman eri mieltä kanssasi. Se on kelpo teoria, joka selittää yksinkertaisia valintoja, ja monimutkaisiakin. Se ei kuitenkaan huomioi sitä, että 2000-luvun ihminen tietää joutuvansa tilille lyhytnäköisistä valinnoistaan. Kasvava osa ihmisistä näkee tätä päivää pidemmälle, mikä tietysti helpottaa lyhytnäköisempien tilannetta.
Edelleen peliteorian mukaan tietysti yksilön ei kannata muuttaa tekemistään, koska vapaamatkustajana pääsee aina. Peliteoria on kuitenkin vain yksi yksilön käyttäytymistä mallintava rakennelma. Muitakin on, ja niiden ansiota lienee nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamme pitkälti on.
Siis, käyttämäsi retoriikka sinun käyttämänäsi ei ole juuri minuun vaikuttanut, koska olen sinun tekstejäsi lukenut vasta muutaman viikon. Irtautumispäätökseni vihreistä on kypsynyt jo pari vuotta.
Perusarvojen kohdalla on tapahtunut puolueen ja sen “kovan ytimen” kannattajien kanssa vääristymää ja ylilyöntejä. Esimerkiksi tasa-arvo on ymmärretty suppeasti siten, että se ei koske valkoisia miehiä ja tämä on eksplisiittisesti ilmaistu puolueen edustajien taholta.
Yksilön kunnioitus on samaan tapaan varattu niille yksilöille, jotka “ansaitsevat” kunnioituksen joko olemalla jonkinlaisia uhreja tai esittämällä jotain katumusrituaaleja. Tämä ilmenee esimerkiksi “vihreiden miesten” tms. taholta niin, että heidän on erikseen pyydeltävä anteeksi mieheyttään.
Ekologinen kestävyys on uhrattu sekoittamalla päämäärät ja keinot, esimerkiksi ydinvoiman vastustamisesta on otettu päämäärä. Demokratia ja liberaali kansalaisyhteiskunta, jotka ovat minusta olleet lähtökohtia ja periaate, on nähty sekundäärisinä ja ne on voitu uhrata. Ja vieläpä uhrata yllä mainittujen “tasa-arvon” vääristyneiden ideaalien saavuttamiseksi käytettävien keinojen tieltä.
Oras on hyvä viestimään, en kiistä. Olen häntä ainakin kahteen otteeseen äänestänyt ja keskustellutkin hänen kanssaan rakentavassa hengessä. Hänen puhetapaansa sitoo kuitenkin vahva asema puolueessa. Lisäksi pidän huonona sitä, ettei hän lähtenyt puheenjohtajakilpaan mukaan. Se oli yksi erittäin merkittävä syy, miksi katsoin ettei puolue ole minua varten.
Eikä se muuksi muutu. Vihrepesu jatkuu yhtäällä kun toinen käsi tuhoaa yhteiskunnan luottamusta ja tulevaisuutta. Tämä ei tule loppumaan lähiaikoina, eurovaalit ja puheenjohtajan valinta osoittivat sen.
Samaa mieltä:
- tasa-arvossa huomiota naisten lisäksi muihin ryhmiin
- ekologinen kestävyys arvioitava aika- ja tapauskohtaisesti. Ilmastonmuutos pakottaa muuttamaan kantaa ydinvoimaan neutraaliksi (mutta ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, että ydinvoima tuo mukanaa mm. ydinonnettomuuden riskin sekä ydinaseiden ja ydinterrorin leviämisen – ellei sitten päästä maailmanpoliittiseen ratkaisuun, esim. ydinpolttoainepankkiin)
Eri mieltä:
- yksilön kunnioitus erittäin vahva. Tietenkin joka porukassa on tiukkapiponsa, mutta perusarvona tästä ei pysty tinkimään.
- demokratia ja kansalaisyhteiskunta – tätä kritiikkiä en ymmärrä laisinkaan. Ainakin jos vertaa muihin puolueisiin, teemme jatkuvasti käytännön työtä näiden puolesta. Parannusehdotuksia?
Tulevaisuudessa:
- yleispuolueistuminen jatkuu, “kova ydin” joutuu nielemään kompromisseja (arvot tärkeämpiä kuin keinot)
- kuilu aktiivisten ja äänestäjien välillä pienenee (tällä hetkellähän aktiivit ovat radikaalimpaa porukkaa kuin äänestäjät)
- Oraksen luulen asettuvan ehdolle 4 v. päästä, paitsi jos vaalit menevät huonosti, niin jo 2 v päästä. Olisi ollut hyvä, jos ehdokkaita olisi ollut kaksi, mutta sisäisen eheyden vuoksi Annin oli tavallaan pakko päästä puheenjohtajaksi nyt.
Mitä tulee demokratiaan, en pidä muidenkaan puolueiden linjaa kovin hyvänä. Pitkään vihreät oli tässä suhteessa vähiten huono, mutta asia ei enää ole näin. Vihreät äänestivät lähes yhtenä rintamana Lex Nokian puolesta.
Lisäksi suhde IPR:ään on samankaltainen kuin sinulla. Tämä ei sinänsä ole perusarvojen asia, mutta edelleen, vihreiden linja on ollut sellainen, että sensuuri, kontrolli jne. ollaan valmiita hyväksymään mm. IPR:n kaltaisen “hyvän” asian puolesta. Se, mitä mieltä olen itse asiasta on tässä tarkastelussa toissijaista; mikään “hyvä asia”, varsinkaan välineellinen, ei periaatteessa saisi olla sellainen, että perustuslain ja oikeusvaltion periaatteiden yli kävellään, kuten Lex Nokian kohdalla tehtiin.
Tulevaisuuden huono puoli on se, että se on tulevaisuudessa. Silloin moni nykylinjalla murjottu muutos on jo “ihanaa ja luonnollista” ja integroitunut osaksi yhteiskuntaa. Minua ei lämmitä se, että puolue voisi periaatteessa olla omalta kannaltani erittäin hyvä puolue joskus neljän – kuuden vuoden päästä, koska siinä vaiheessa on jo tehty sellaiset päätökset, jotka määräävät tulevaisuutta hyvin pitkälle.
Esimerkkinä nyt tulee mieleen vaikkapa energiapolitiikka, internetin tulevaisuus, demokratian tulevaisuus jne.
Yksilön kunnioituksesta olen jokseenkin samaa mieltä muuten, mutta vihreässä retoriikassa ja yleisessä puheenparressa on tuollaisia piirteitä kuin yllä, eli sekoitetetaan yksilön näkökulma lyhytjänteisyyteen. Peliteoreettisen tarkastelun idea on siinä, että osa ongelmista vaatii kollektiivista toimintaa, yksilöiden toiminta ei riitä.
Kollektiivinen toiminta ei ole ristiriidassa yksilön kunnioituksen kanssa. Yksilökeskeinen ratkaisu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yksilöä kunnioittava ratkaisu. Vihreässä retoriikassa, kuten yllä, esitetään yleensä, että ongelmien ratkaiseminen vaatii henkilökohtaisia uhrauksia.
Tämä on kuitenkin eri asia kuin yksilön kunnioittaminen, se sisältää oikeastaan päinvastaisen ajatuksen, eli sen, että yksilö toimii omien lähtökohtiensa mukaisesti. Itse katson, että yksilön taipumus toteuttaa itseään pitää tehdä yhteneväksi yhteisen edun kanssa.
Esimerkkinä voi pitää vaikkapa sitä, että jos hiilidioksidipäästöt ovat ongelma ja niitä on liikaa, niin niitä päästöjä pitää verottaa, eli pitää laittaa yksilöt maksamaan omista valinnoistaan käypä hinta, siis hinta, joka vastaa kustannusta. Tämä voi toteutua monellakin tavalla, päästökauppa on yksi näistä tavoista. Vihreät eivät sitä tietääkseni ole vastustaneet, mutta olen kuullut vihreiltäkin kritiikkiä siitä, että menetelmä ei vaadi riittävästi uhrauksia.
Minusta kertoo jo paljon, että sisäisen eheyden vuoksi jonkun tietyn henkilön pitää päästä puheenjohtajaksi. En voi ymmärtää tätä. Puheenjohtajuuden ei pitäisi olla alue- tai sukupuolikysymys, vaan substanssikysymys, siis siitä, kenen linja on eniten sen mukainen, jota halutaan noudattaa. En hyväksy siksi mitään tällaisia ad hoc- selityksiä, vaan katson että sekä valintatapa että valinnan kohde olivat indikaattoreita puolueen yleisestä linjasta. Eli vastaehdokkaiden puute kertoo demokratian halveksumisesta ja Sinnemäen linja on se, joka puolueessa halutaan jatkossa vallitsevan.
Kiitos ahkerasta kommentoinnista. Tylsä työpäivä, kuten täälläkin?
Demokratiasta ja yksilönvapaudesta:
- en näe konfliktia IPR:n ja näiden kahden välillä. Pikemminkin yksilöllisyys vaatii, että tekijä saa korvauksen, vaikka yhteisen edun nimissä hänen voisi sanoa kuuluvan antaa työnsä ilmaiseksi. Demokratia – WTF? IPR:hän tavoittelee yhteistä hyvää lupaamalla kohtuullisen suojan sille, joka tuo oman tuotoksensa muiden käytettäväksi (järjestelmän ongelmat – pliis, ei nyt)
- Vihreillä on vahva sosiaalinen juonne. Tasapaino tasa-arvon ja yksilöllisyyden välillä pakottaa hyväksymään yksilön rajoittamista. Makuasia missä mennään liian pitkälle. Lex Nokiasta olen kanssasi samaa mieltä, mutta tiettyä ryhmäkuriakin kaipaisin, jotta pelivamerkkejä olisi ajaa kaikkein keskeisimpiä arvoja.
- Optimistina on pakko rakentaa sitä parempaa huomista, jos nykyinen ei tyydytä.
- Kuten aiemmin totesin, retoriikkaa täytyy harjoitella. Kyse ei ole uhrautumispuolueesta. Toisaalta: petämme itseämme, jos väitämme, että energiatehokkuus, uusiutuvat ja Green New Deal tekevät elämästä vain kivempaa.
- Yksilön taipumukset ja päästökauppa – minä ja suurin osa Vihreistä olemme täysin samaa mieltä kanssasi. Joka joukossa on äärilaitoja – ja Vihreissä aktiiveissa muita puolueita enemmän.
Puheenjohtajatilanteesta voi todeta vain, että ne hyvät muut ehdokkaat varmasti ajattelivat paitsi omaa osaamistaan myös yhteistä etua, joka kantilta.
Ymmärsit väärin; IPR on tässä demokratia-asiassa toissijaisessa roolissa. Otetaan mikä hyvänsä hyvänä pidetty asia X. X:n ylläpitämiseksi säädetään lakeja kävelemällä demokratian periaatteiden yli, esimerkiksi niin, että lain sisältö on ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä on minusta anteeksiantamatonta.
Lex Nokian ainoa todellinen seuraus tällä hetkellä näyttää olevan se, että sen avulla lähdetään kitkemään piratismia yliopistoissa. Tämä voi olla tai olla olematta hyvä asia. (Itse en mitään P2P juttuja tee tai muutenkaan “wareta” mitään.) Mutta pointti on, että ko. laki oli säätämistavaltaan perustuslain vastainen ja se luotiin tällaiseen tarkoitukseen. Yrityssalaisuudet olivat pelkkä keppihevonen.
Puheenjohtajatilanteesta voi todeta vain, että ne hyvät muut ehdokkaat varmasti ajattelivat paitsi omaa osaamistaan myös yhteistä etua, joka kantilta.
Niin varmastikin tekivät ja sillä tavalla ilmaisivat olevansa tästä edusta kanssani eri mieltä.
Minusta nämä sinun esittämäsi asiat ovat sinänsä hyviä, mutta niissä on minusta hitunen itsepetosta. Sinä voit olla kanssani samaa mieltä mitä tulee esimerkiksi yksilöihin ja päästökauppaan, mutta “suurin osa Vihreistä” ei ole, eikä tule olemaan.
Minustakin pitäisi rakentaa parempaa huomista, mutta keinot, joita pidän tärkeinä eivät kelpaa vihreille, eivätkä tule kelpaamaan. Lisäksi vihreiden käsitys paremmasta huomisesta ei ole monin paikoin joko realistinen tai sitten se ei ole yhteneväinen oman käsitykseni kanssa. Se ei perustu useinkaan tosiasioille, vaan joko toiveajattelulle tai suoranaiselle maagiselle ajattelulle.
Uskon ihan vakaasti, että Vihreät hyväksyvät hiiliverot yms. Ongelmana on tietysti se, että se ei riitä. Siis maailman pelastamiseksi.
Siinä mielessä Vihreillä itsepetosta on paljon vähemmän kuin niillä, jotka luottavat pelkästään markkinoihin ja teknologiaan ongelman hoitamisessa.
Tarkennus puheenjohtajaamme:
Annin linjalle ehdottomasti haluttiin lähteä. Minulle on kyllä epäselvää miten se käytännössä poikkeaa esim. Villen tai Oraksen linjasta. Toki eroja on, mutta Vihreä liitto on saavuttanut sen koon, että puheenjohtajan ei tarvitse – eikä saa – olla messias, jonka tahtoon puolue taipuu. Näen puheenjohtajan enemmän viestijänä ja imagomarkkinoijana, ja siinä mielessä tietysti näiden kolmen välillä on vissi ero. En oikeastaan pidä heistä ketään ihan hirveän täydellisenä.
…
Myöhästynyt sytytys useita päiviä myöhemmin:
Se, että ihminen toimii rationaalisesti ei poista moraalista ongelmaa. Ihminen tietää edelleen toimivansa yhteisen arvomaailman vastaisesti, vaikka järkeilisikin, että hänen ei yksilönä kannata uhrautua. (Uhrautumisen kannattavuudesta myöhemmin, toivottavasti.)
Se, pitääkö ihmistä sitten muistuttaa tästä on poliittista pelisilmää. Kun politiikka koskee tällaisia yhteisiin arvoihin liittyviä valintoja, taitaa olla hyvin vaikea ylipäänsä käydä keskustelua ilman syyllisyyttä. Ne, jotka tuntevat piston sydämessään joko ryhtyvät ratkaisemaan ongelmaa tai kieltävät sen (=syyttävät moralisoinnista). Ne, joille asia ei ole moraalinen ongelma, pitäytynevät asiaperusteisiin.
Poliittisen arvokeskustelun jatkumo:
ARVORISTIRIITA –> VAIETTU MORAALINEN ONGELMA –> MORAALINEN ONGELMA –> KOLLEKTIIVINEN RATKAISU