Fortumin kiinteistön energialuokka: arvoitus

Kävin kaupungintalossa keskustelemassa teknisen osaston kanssa Paimion energiansäästötoimista. Ajattelin, että näin laman puristaessa tässä olisi yksi säästökohde, jolle ei löydy vastustusta.

Juttu sivusi tietysti kiinteistöjen energialuokituksia. Minusta luokitusten idea on siinä, että nähdään yhdellä silmäyksellä onko kyseinen lukaali halpa vai kallis ylläpitää. Tietysti luokituksella on muitakin käyttöjä; esimerkiksi tuhlariksi tiedetyssä rakennuksesta tiedetään saman tien, että missä säästöjä kustannustehokkaimmin syntyy.

Pidän itsestään selvänä, että kun Paimio lähtee remontoimaan kiinteistöä, energialuokitus on ensimmäinen päätettävä asia. Sillä tavoin saadaan selvyys paitsi rakennuskustannuksista myös käyttökustannuksista. Lähipiirissäni olevan kaikkien alojen erikoisasiantuntijan mukaan kunnat eivät suinkaan yleensä kaadu investointien kalleuteen vaan kaikkinaisiin käyttökustannuksiin. Niitä ei hallita.

Minä tietysti uskoin, että tässä suhteessa Paimiossa ollaan viisaampia. Kun kysyin, että mihin energialuokkaan Fortumin kiinteistön remontissa tähdätään, kuulin, että asiasta ei ole edes keskusteltu. Ja suunnitelmat ovat pitkällä!

Pidän tätä varsin erikoisena. Jos tilaaja (=kaupunki) ei anna ohjeita talon käyttökustannuksista, tuutista voi tulla mitä vain. Voi tulla energiatehokas. Voi tulla syöppö. Todennäköisimmin tulee keskimääräinen talo. Piikki on auki; veronmaksaja maksaa.

Kun rakentaa keskimääräisesti energiaa kuluttavan kiinteiston vuonna 2009, on ihan varmaa, että sähkö- ja lämmityslaskuja kiroaa vuonna 2013.

Toivottavasti asiaan ehtii vielä vaikuttaa. Minimitavoite on luokka D. Siitä kiittää kukkaro ja ilmasto.

Kommentointi on suljettu.