Fortum ei ole ainoa vaihtoehto

Mielipidekirjoitus Kunnallislehti 8.6.2009

Rakentamisen aleaika osuu Paimiolle hyvään saumaan. Urakoitsijoiden kilpailu ja valtion avokätinen tuki laskevat Paimion kaupungin osuutta Fortum-lukion kustannuksista. Tästä huolimatta kaupungin maksettavaksi ja lainarahalla katettavaksi jää edelleen yli 4 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että lukion rakentamisen jälkeen kaupungilla on velkaa reilusti yli 3000 euroa per paimiolainen.Se on paljon. Suomen kuntien keskiarvo on 1700 euroa. Kuntalaiselle lukion aiheuttama velkataakka tarkoittaa muiden palveluiden supistamista ja veroäyrin korotusta.

Paimio pärjäisi hyvin vanhallakin lukiolla. Siirto-operaation takana onkin lähinnä vankka usko koululaisten määrän kasvuun.

Jos Paimion väkiluku kasvaa 1 % vuosivauhtia, on koululaisia ja lukiolaisia 10 vuoden päästä 125 enemmän kuin nyt. Kuntalaisten täytyy kuitenkin suhtautua arvioon terveellä varovaisuudella: prosentin vuotuinen kasvu ei ole ennuste, vaan kaupungin strategiassa esitetty tavoite. 2000-luvun kiihkeinäkin vuosina kasvu on ollut vain puolet tästä.

Tilanpuutteen sijaan huomattavasti nopeammin – ja varmemmin – tulee vastaan nykyisten koulukiinteistöjen huono kunto. Vistan koulukeskuksen täyssaneeraus on karua lähitulevaisuutta. Pahimmillaan Paimiolle koituukin kouluista lähemmäs 10 miljoonan kustannukset jo vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Isommat yksiköt ovat tietysti halvempia käyttää. Osa Fortum-lukion hinnasta saadaan katettua sulkemalla pienempiä kouluja. Nummenpään ja Veikkarin kohtalo on jo lähes selvä, mutta myös Kyysilän koulun sulkeminen sekä pienempien, kodinomaisten päivähoitoyksiköiden keskittäminen laitosmaisiksi suuryksiköiksi on visioissa. Vistan Kivikouluun mahtuu vallan mainiosti sata leikki-ikäistä, kun innolla haetaan lyhytaikaisia säästöjä.

Lisätilan tarpeesta alkanut kouluruletti voi siis johtaa aivan samaan määrään luokkia, mutta uusissa tiloissa. Hölmöläiset jatkoivat sängynpeitettä samalla mainiolla keinolla.

Kesäkuun valtuustoseminaarissa Fortum-lukiota esittelevä virkamiehistö totesi, että Fortum on “yksi keino ratkaista koulujen tilaongelmat”. Tiedustellessamme toiveikkaina muiden vaihtoehtojen hintaa saimme kuulla, että sellaisten laskemiseen ei ole ollut aikaa. Puheet kansanopiston puolityhjistä tiloista ovat kaikuneet kuuroille korville, tai sitten niitä ei ole vakaviksi tarkoitettukaan.

Kun laskelmia eri vaihtoehdoista ei pyynnöistä huolimatta ole tehty, on asian päättäminen kesäkuun valtuustossa helppoa.

Äänestämällä uuden lukion puolesta valtuusto osoittaa uskovansa siihen, että kunnanhallitus ja virkamiehet ovat jälleen kerran tehneet hyvää työtä säästäessään valtuustolta valitsemisen vaivan ja tuodessaan parhaan vaihtoehdon vain hyväksyttäväksi.

Äänestämällä uutta lukiota vastaan valtuusto osoittaa, että se haluaa parempaa valmistelua, tarkempaa talousajattelua ja avoimempaa päätöksentekoa.

Tarkempia laskelmia odotellessa,

Seppo Pärnä
Saska Tuomasjukka

Vihreät

2 vastausta kohteessa Fortum ei ole ainoa vaihtoehto

  1. Anna sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Ihan harmittaa kun ei tule Kunnallislehteä kotiin, jää tästäkin kaikesta ulkopuolelle.

    Mielestäni juurikin tuo nykyisten opetustilojen kunto on huomattavasti suurempi ongelma kuin koululaisten määrän kasvu (mikä kasvu?). Tulee varmasti helpompi päätös kuin mitä odotin, mikäli kenelläkään ei ole esittää mitään muita vaihtoehtoja ja uusia lukuja ennen seuraavaa valtuustoa.

  2. Saska sanoo:

    Kiitos kiitos, pitäisikö pyytää KL:ltä vähän levikinedistämispalkkioita? Minusta Paimion paikallislehti on huippujuttu juuri siksi, että sen mielipideosasto on ajan tasalla. Lisäksi kyllä olisi saatava jonkinlainen sähköinen foorumi. Kunta sitä ei näytä saavan pystyyn (eikä se ehkä ketään kiinnostaisikaan). Ehkä puolueiden & erilaisten harrastepuulaakien kannattaisi virittää http://www.peimari.org, jossa olisi “epävirallinen” Paimio, ja paikka jossa keskustella.

    Mutta itse kouluasiasta: keskustelua viriää kivasti ja just siitä oleellisesta, eli koulutiloista. Fortum on ratkaisuehdotus koulujen ongelmiin eikä toisinpäin. Fortumin osto on joka tapauksessa jo kuitattu saaduilla vuokrilla, myyntituloilla ja tonttiarsenaalilla.

    En vastusta Fortum-lukiota, jos se järkeväksi osoitetaan. Jos sen saa nyt rakennettua halvalla, pitää silti olla vielä osoittaa rahat Vistan koulun ja yläasteen remontteihin. Jos näihin molempiin ei riitä raha, niin joku aina kärsii, ja pitää katsoa, että millä tavalla se vähä raha poikii eniten koulutiloja tai kouluviihtyvyyttä tai imagoetuja tai mitä nyt tärkeäksi katsommekaan.

    Luin kommenttisi uudemman kerran, ja jäin miettimään että kumpaakohan suuntaa tarkoititkaan. Koulutilojen ratkaisuksi Fortum olisi oikeasti mainio sillä edellytyksellä, että sen jälkeen on varaa myös niihin muihin remontteihin. Se olisi pahin mahdollinen tulos, että valtion rahalla tehtäisiin lukio yksille ja omilla rahoilla ei sen jälkeen tehtäisi mitään toisille. Rahat menisivät ihan väärään paikkaan, eivätkä missään nimessä lisäisi Paimion mainetta. Ainakaan positiivsta sellaista.