Virheitä tulee tehtyä. Minä menin lukion jälkeen Otaniemeen. Vuoden jälkeen lähdin armeijaan, ja tiesin, että takaisin en palaa.
En ole pahemmin surrut tuota vuotta. Löysin ystäviä ja varmuuden siitä, mitä en halua tehdä. Ihan hyvä saldo.
Armeijan jälkeen opiskelin kaksi vuotta kirjallisuustiedettä ja elintarvikekemiaa – siis yhtä aikaa - ennen kuin päätin, että jälkimmäisessä on varmempi elanto. Noh, ainakin siihen asti kunnes ryhdyin yrittäjäksi.
Niin huonosti ei ole vielä koskaan mennyt, että olisin haikaillut lähteä lukemaan lakitiedettä korkeiden tulojen toivossa. Jos asioiden oikeudenmukaisen ratkaisun ymmärtää maalaisjärjellä on lain lukeminen turhaa. Jos taas oikeudenmukaisuus on lakitieteessä muuta kuin maalaisjärjessä, vieraannuttaa laki elämästä.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 89 vuodelta 2009 kuuluu ensimmäiseen sarjaan.
…
KUNNALLISASIA – ESTEELLISYYS
Kunnanhallitus oli päättänyt myydä golfyhtiölle maa-alueen. Golfyhtiön osakkeista sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja että kunnanjohtaja olivat omistaneet yhden. Kummankaan omistus yhtiössä ei ollut merkittävä. Yhtiön toiminnan kannalta kunnanhallituksen ratkaisulla maa-alueen myymisestä oli huomattava merkitys.
Olivatko kunnanhallituksen puheenjohtaja ja asian esitellyt kunnanjohtaja esteellisiä? Kuntalain 52 §:n 5 momentin mukaan henkilö on itse velvollinen toteamaan esteellisyytensä, eikä asian arvioinnissa ole merkitystä sillä seikalla, ettei kukaan muu ole kunnanhallituksen kokouksessa esittänyt esteellisyyttä koskevaa väitettä.
TULKINTA
Kyse on golfyhtiön toiminnan ja sen kehittämisen kannalta merkittävästä päätöksestä. Olosuhteet huomioiden alueen myymisestä oli odotettavissa kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle erityistä hyötyä siitä huolimatta, että heidän osuutensa yhtiöstä ei ole merkittävä.
RATKAISU
Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja ovat olleet esteellisiä osallistumaan päätöksentekoon kunnanhallituksessa ja päätös on virheellisessä järjestyksessä syntyneenä kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen.Â
Lyhentänyt ja muokannut bloginpitäjä. Alkuperäinen päätös on luettavissa täältä.Â
…
Maalaisjärjellä on selvää, että yhdenkin osakkeen omistava henkilö ei voi olla myöntämässä yhtiölle tukea verorahoista. Viimeistään KHO:n päätöksen jälkeen on myös Paimiossa kiinnitettävä huomiota esittelijän ja luottamushenkilöiden mahdolliseen esteellisyyteen hiihtotunneli Paipin tukipäätöksissä.
Vuoden 2006 osakasluettelon mukaan luottamushenkilöiden ja virkamiesten joukosta löytyy useita innokkaita hiihtoniiloja ja -ninnejä.
HEI HALOO
Minkä kiven alta tuommoinen mies on ryöminyt kun luulee, että tässä kylässä joku olisi esteellinen. Jos jääviyksiä tutkitaan, niin eihän meillä voisi tehdä mitään päätöksiä. Ei ainakaan hyviä, eikä ainakaan semmoisia joista KKOp hyötyisi.
(KKOp = kepu kok ja osuuspankki)
heh heh oma keksintö tuo KKOp.
Kalevalta totta kai!
Voi Teitä Te hyväuskoiset ja harhautetut
Ja alun perin Lapista. Selittää paljon.
Tuohon Lappi-viittaukseen pitää kertoa tilintarkastajana toimivan ystäväni tarina Lapista. Herran toimiessa Etelässä, kuulemma virheettömiä tilejä sai tarkastella lähes 100% tapauksista. Lapissa taasen oli oikein hyviä ja menestyviä yhtiöitä ja sitten aivan päin p:tä hoidettuja. Kirjanpitoa myöten. Jonkin sortin kälmejä? ainakin kelmejä. Mielestäni herkullisin tarina kertoi lammasfarmarista, joka pyrki jalostamaan ihan pikkiriikkistä lammasta, sellaista kissan kokoista. EU kun maksaa tuet pääluvun mukaan, ei tuotettujen kilojen. Ko. yrittäjä kuului näihin menestyviin tahoihin. Summasumaarum, lappalaisuus ei ole tae asioiden kirjan mukaan hoitamisesta, pikemminkin päin vastoin. Maalaisjärkeä sitä vastoin varmasti siellä käytetään etelää enemmän.
Minusta isoin ero on suoruus. Lapissa sanotaan suoraan. Sen takiahan Taunokin ihmetteli, että minkä kiven alta. Vaikka tietysti tietää hyvin.
Kälmejä on kaikkialla, nimi vain vaihtelee.
Pikku vinkki sille lammasfarmarille.
Kun risteytetään kriminlammas ja napakettu eli naali saadaan kriminaaliturkki.