Kunnallislehden otsikko Kaarinan kaupungista sopisi useimpii kuntiin. Vaikka veroja nostetaan täytyy palveluita karsia.
Kaarinassa kaupunki on antanut kuntalaisille mahdollisuuden kertoa oman näkemyksensä talouden tasapainottamisesta. Idea on hyvä. Toivottavasti moni löysi kyselyn nettisivuilta. Tällaisten järjestäminen onnistuisi varmasti Paimioltakin.
Vastanneet kuntalaiset olivat vankasti verojen korotuksen kannalla. Lähes puolet oli valmis jakamaan taakkaa yhteisesti. Kaarinan äyri on nyt 18.0, ja kuntalaisista puolet oli valmis nostamaan sitä 18.75 %:in asti.
Palvelujen leikkauksia puolsi neljännes vastanneista. Sekä palveluita että veroäyriä halusi rukata niin ikään neljännes.
Miten tätä pitäisi lukea?
No ensinnäkin niin, että tulos ei kerro, mitä kaarinalaiset haluavat. Se kertoo sen, mitä vastanneet haluavat.
Tarkoitus ei ole saivarrella. Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tekemä laaja tutkimus nimittäin osoittaa, että veronkorotuksilla ei ole näin vankkaa kannatusta kuntalaisten keskuudessa. Tietysti kaarinalaiset voivat olla poikkeus. Olihan se Suomen Vihrein kunta ennen Piikkiön liittämistä, ja Vihreille veropolitiikka on ollut perinteisesti tärkeä väline vähentää eriarvoisuutta.
KAKSin tutkimuksessakin kuntalaiset ovat toki valmiita leikkaamaan ja korottamaan, mutta kuntalaiset myös kannattavat ulkoistamista. Se on toiseksi suosituin vaihtoehto. Ohi ajaa vain “toisarvoisten palveluiden karsinta”, joka taas on ollut kutsuva vaihtoehto, kun jokainen vastaaja on määritellyt toisarvoisiksi ne palvelut, joita ei itse käytä. Ulkoistamista pitää erittäin huonona vaihtoehtona VAIN 1 % kuntalaisista.
Valtuustosalissa taas ulkoistamista vastustetaan huomattavasti jyrkemmin. Se on minusta hieman ihmeellistä. Kuntalaiselle on aivan sama miten palvelu tuotetaan.
Jos valtuutetut ovat huolissaan kunnan työntekijöiden asemasta, niin miksi ihmeessä? Onhan tässä maassa sentään aika kehittynyt lainsäädäntö työntekijän oikeuksista. Vaikka julkinen sektori onkin iso, on suurin osa suomalaisista töissä yksityisellä puolella. Olen jotenkin käsittänyt, että siltä puolelta ei juuri haikailla takaisin kunnalle.