Asiantuntemusta politiikkaan!

Toissapäivänä päivittelin Kataisen sammakkoa demokratian hinnasta. Tänään se jää kirkkaasti numero kakkosen varjoon: Suomeen ihan niin monta ydinvoimalaa kuin vain energiayhtiöt haluaa!

Onneksi ei tarvitse itse keksiä miten tätä möläystä päivittelisi. Teknillisen korkeakoulun professori Peter Lund toteaa tyynesti: idea kuin banaanivaltiosta. Suomi panostaa raskaaseen teollisuuteen, koska meillä sitä on.  Peruutuspeililogiikalla kaikki mahdollinen on tehtävä, että sitä olisi huomennakin. Tuulilasista tosin näkyisi, että meillä ei ole raaka-aineita (puuta lukuunottamatta), ja markkinat ovat kaukana.

Kova on usko säätelemättömiin markkinoihin, kun puoluejohtaja haluaa sellaiset luoda energian tuotantoon vasemmalla kädellä – ja oikealla sitten säätää, että energiaa ei saa viedä ulkomaille. Ehkä Kataisellaonkin unelmissa kotimaa, jonne on ensin houkuteltu iso siivu uudesta uraanivoimasta ja sitten kielletty sen käyttö muualla kuin armaas kotimaas. Tuloksenahan ei voisi olla muuta kuin uraanimyllyjen käyttö täydellä höyryllä kotimaisen teollisuuden pyörittämiseen. Silläkin kun saisi sentään jotenkin maksettua ne voimalainvestoinnit. Ja koska kotimainen teollisuus saisi huippuhalpaa energiaa toisiaan vastaan kilpailevilta ydinmyllyiltä, savupiipputeollisuus pysyisi Suomessa.

Hieno ajatus, mutta näin alkeelliseen ansaan tuskin kuitenkaan lankeaa Kataista kovapalkkaisempi ekonomi.

… kun amatööri pääsee asialle… nyt äkkiä parikytä donaa lahjoituksia, että saadaan Helsingin Bobit töihin, ja Kataisellekin jotain sanottavaa.

2 vastausta kohteessa Asiantuntemusta politiikkaan!

  1. tauno lehtonen sanoo:

    Vaan kuin käy nyt, kun paperitehtaat suljetaan. Ei taida ehtiä “halpa” ydinsähkö enää pelastamaan tätä(kään)teollisuutta

  2. Saska sanoo:

    Terve Tauno!

    Ei ehdi, ei. Suomen paperiteollisuutta ei näytä nykyinenkään halpa sähkö pelastavan. Katainen tietää itsekin, että teollisuuden sähkönkulutus pienenee Suomessa melko rajusti. Ydinvoimaa Katainen lataa generaattoriinsa vain imagosyistä:

    Kokoomukselle “vapaa” on edelleen pyhä sana. Täydellisen vapauden aiheuttaman finanssikriisin opetuksista huolimatta tästä uskonkappaleesta ei voi tinkiä. Kokoomuslaisessa retoriikassa se pätee niin yrityksiin kuin yksityisiin ihmisiin. Vaaleissa on paljon kivempi äänestää “vapauden” kuin “kaikki mulle” -aatteen puolesta. Tämän “vapauden” illuusion vuoksi siis kaikkien halukkaiden yritysten pitää saada rakentaa ydinvoimala, vaikka sille ei olisikaan Suomessa käyttöä, ja vaikka siitä on kansantaloudelle haittaa, kun yritetään kilpailla Kiinan ja Intian massatuotantoa vastaan.