Asiallinen keskustelu päättyi tähän!

Pitäisi olla semmoinen laki, että kun Mikko L582001739_6dc74beeab.jpgindberg (kesk.) kirjoittaa lehteen mielipidekirjoituksen, niin lehden kannessa lukee:

Sisältää fiktiota. Voi aiheuttaa verenpainetta, rytmihäiriöitä ja kahvin pärskähtelyä pöytäliinalle. Ei suositella muille kuin kirjoittajan asuinpaikan lähiseutujen väestölle. 

Mikon mukaan nimittäin perjantain kuulemistilaisuudessa tuli selväksi, että Nummenpään sulkeminen ei tuota kiinteistökuluissa säästöjä. Mihin tämä oikein voi perustua? Jos kunta tyhjentää ja jossain vaiheessa myy koulun, jonka vuotuiset käyttökulut ovat 30 tonnia, niin totta helvetissä säästöjä syntyy.

Ehkä Mikko tarkoitti, että säästöjä ei synny, koska korvaavaa koulutilaa joudutaan rakentamaan Vistalle. Mikko hyvä, me rakennamme jo!

Fortum-lukio tuo valmistuttuaan Vistalle 200 oppilaan koulutilat. Nummenpässä, Veikkarissa ja Kyysilässä on kait noin 140 oppilasta. Jos nämä suljetaan, Vistalle jää vieläkin runsaasti enemmän tilaa kuin kuin siellä on nyt. Kahden vuoden päästä valmistuvat Jokelan koulun lisätilat. Tämän päälle tulevat vielä kansanopistolta hankitut tilat, jotka ovat taas jäämässä tyhjilleen.

Tilaa on. Jos se on väärässä paikassa, niin syynä on Fortumin muuttaminen koulukiinteistöksi.

Jokelan ns. kolmosvaiheen pysäyttäminen on toki kiehtova ajatus, mutta mahdoton tai ainakin tyhmä. Se satuttaisi nimittäin eniten juuri koulua käyviä lapsia. Jokelasta on jo tehdyillä remonteilla päätetty tehdä kaksisarjainen, eli siis sellainen, että joka luokka-asteella on kaksi rinnakkaisluokkaa. Jos Jokelan remonttia ei jatketa, käy niin, että eka- ja tokaluokat naatiskelevat pienistä 20 oppilaan rinnakkaisluokista, kunnes ne tilanpuutteen vuoksi kolmannesta eteenpäin yhdistetään semmoisiksi 35 oppilaan hirvityksiksi. Jos taas koko Jokela muutetaan yksisarjaiseksi, on kouluun remontattu ihan suotta uusia luokkia vanhaan jumppasaliin viime talvena.

Kaikki nämä olisi ollut hyvä pitää tämä mielessä silloin, kun äänesti Fortum-lukion rakentamisen puolesta. Kouluverkko on ilmeisesti sen verran monimutkainen asia, että siihen liittyvien ongelmien sisäistäminen ei ihan helposti  onnistu.

Mikko kirjoittaa, että hän haluaisi pitää pikkulapset pienissä luokissa. Tätä me kaikki haluamme, uskoisin. Se ei kuitenkaan toteudu pelkillä toiveilla, vaan vaatii rahaa. Jos kouluverkko säilyy entisellään, koulutoimen on JO ESITETYN 60 000 EURON TUNTIKEHYSLEIKKAUKSEN LISÄKSI ETSITTÄVÄ LISÄÄ VÄHINTÄÄN 100 000 EUROA.

Se raha ei tule hatusta. Se tulee luokkakoosta ja jakotunneista. Epämiellyttävä totuus on se, että muut kuin kouluverkkoon kohdistuvat supistamiset kohdistuvat sitten vain Vistan alueen kouluihin, koska pienimmistä yksiköistä (Nummenpää, Veikkari, Kyysilä) on mahdotonta leikata toiminnan pienuuden vuoksi.

Ensi vuodelle jo käytännössä päätetty 30 tunnin (eli 60 000 euron) tuntikehyksen leikkaus poistaa esimerkiksi ekaluokkalaisilta kolmasosan jakotunneista. Tämän puolesta äänesti mm. Mikko Lindberg kaupunginhallituksessa. Jos kouluverkkoon ei saa koskea, voidaan saman tien poistaa loputkin jakotunnit kaikilta lapsilta. Tai suurentaa luokkakokoja, Vistalla.

Totean omasta puolestani, että asiallinen keskustelu kouluverkosta on muuttunut tämänaamuisen potaskan jälkeen hyvin vaikeaksi. Tervetuloa kyläpolitiikka, iltalypsyt, oman hännän nosto, lukujen vääristely ja muu jota jo luuli suomalaisesta politiikasta kadonneeksi. Tervetuloa Puimio.

PS. Raha voi tietysti tulla muualta kuin koulutoimesta. Itse ehdotan, että Paimio luopuu hallituksen jo siunaamasta Paipin 60 000 euron vuosituesta. Tuki hivutetaan budjetin ohi, lisäbudjeteissa, sekä tänä vuonna että jatkossa. Syynä tähän on se, että tukea jaetaan “tarpeen mukaan”. Takaan, että tuota tarvetta ilmenee….

Torstaina voidaan siis samassa valtuuston kokouksessa ensin myöntää 60 tonnia Paipille ja sitten leikata sama summa koulutoimesta. Tällä tavoin me näytämme mikä on Paimiossa tärkeää.

Kuva

http://www.flickr.com/photos/lincolnian/ / CC BY-SA 2.0

10 vastausta kohteessa Asiallinen keskustelu päättyi tähän!

  1. tauno lehtonen sanoo:

    Niin, se kansanopisto. Aikoinaan se ostettiin tukiostona, eikä sen käyttöä liene koskaan edes suunniteltu. Auditorio, keittiö ja muutkin tilat lienevät edelleen tuottamattomia, vai miten on.
    Tästäkin joskus on poikien kanssa pupissa puhuttu, mutta sen tarkempiin selvityksiin en ole ryhtynyt.

    Ja sitten niihin “säästöihin”.

    Vaikka toisin väitetään, kuntatalous ei ole kotitaloutta. Eli jos jostain luovutaan, ei se tuo automaattisesti lisävarallisuutta toiseen kohteeseen. Nyt jo pojat paarissa tietää, että koululaisten kuljetuskustannukset tulevat rutkasti nousemaan. Syynä mm. se, että kalustoa on hankittava lisää, koska kuljetuksia tulee enemmän ja niitä ei voi porrastaa nykyisellä tavalla. Tässä nyt yksi tällainenkin näkökulma.

    Tämä Paimioon joskus parikymmentä vuotta sitten rantautunut “koulumafia” tuntuu edelleen olevan voimissaan. “Koulutiloja” hankitaan maksoi mitä maksoi sen kummemmin miettimättä niiden käyttöä tai käyttäjiä. No, eipä aiheetta enempää.

    P.S.
    Eiköhän nyt olisi aika lyödä putken rahoitusputki poikki. Vaikka se nyt maksaisi mitä, niin näillä näkymin se maksaa vuosi vuodelta enemmän.

  2. Saska sanoo:

    Hamstraus on varmaan oikea sana. Tiloja hamstrataan kaupungille. Ihan kuin hamsterilla, Paimiollakin on sitten niin isot tilat, että kaikkia ei edes enää muisteta.

    Ja ne pojjaat voi olla oikeassa tahi väärässä, mutta tiedoksi joka tapauksessa: kuljetuskustannukset selvitetään tarkemmin.

    PS. Kyllä, jälleen kerran olisi mahdollisuus pistää piste Paipin tukemiselle. Konkurssi maksaisi vähemmän kuin vuotuinen tuki.

  3. tauno lehtonen sanoo:

    Poikkesin päivemmällä paarissa lukemassa Kunnallislehden. Ikävä todeta, mutta olen monilta osin Mikon kanssa samoilla linjoilla (mm. jo ennen lukemista esittämäni kuljetuskustannukset) Toki uskon, että meillä on eri lähtökohdat. Toinen kai lähtee ideologisista- periaattellisista-, toinen kyläkohtaisista kannatuslukemista. Kumpi sitten on kumpi, jäköön jokaisen harkittavaksi.

    Siltikin minusta on jotenkin nurinkurista, että nyt laitetaan kiinni talousarvio ja sitten kuukauden päästä käsitellään / hyväksytään kouluverkkoselvitys josta käy ilmi (vai käykö) että kyläkoulut pitää lakkauttaa. Tuntuukin, että koko selvityksen lykkääminen ja selvityksen selvittely on vain verho jonka taakse nyt mennään.

  4. Saska sanoo:

    Eihän siinä mitään ikävää ole, että on samaa mieltä. Mikolta vain asiaperusteet uupuivat; totta helevetissä kiinteistökulut laskee, jos kiinteistöjen määrä laskee.

    Kyllä selvityksen siirtyminen johtuu siitä, että lautakunta on ollut vaativampi kuin sivistysjohtaja on ehkä arvannutkaan. Arvelen, että menee helmikuulle.

    Budjetin suhteen tämä ei tee kesää eikä talvea. Budjetti on tehty nykyiselle kouluverkolle, ja on joka tapauksessa yli miljoonan alijäämäinen. Jos selvitys osoittaa, että kouluverkon supistaminen tuottaa säästöjä ja jos lautakunta päättää supistukset toteuttaa, lyhennetään näillä säästöillä lainataakkaa.

  5. Päivitysilmoitus: Illan ottelu: Tuomasjukka – Linderg « Jarkko Kallion blogi

  6. jarkko sanoo:

    Olet sinä Saska rohkea mies. Myönnän sinulle mitalin torstaina kun nähdään. Voin maksaa 50% niistä varoitustekstikuluista tuleviin Kunnallislehtiin :)

  7. jarkko sanoo:

    Ja mitä noihin kuljetuskulujen tulee niin väitteet niiden tuplaantumisesta ovat mitä pahinta propagandaa. Jos kysyt palveluntuottajalta, haluatko jatkossakin ajaa tätä ajoa, vai pistetäänkö tuotantomalli sellaiseksi, että sinulle ei tällä hetkellä löydy kalustoa tämän reitin hoitoon, niin vastauskin on sitten kuullun mukainen. Reitit voidaan toteuttaa järkevästi ilman merkittäviä muutoksia hinnoissa. Ei kannata Taukka uskoa kaikkea mitä pojat paarissa kertoo. Paitsi tietysti jos allekirjoittanut sattuu istumaan siinä viereisellä penkillä :)

  8. Saska sanoo:

    Eiku tyhmä olen. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

  9. Tomi Taipale sanoo:

    Kovin on mielenkiintoista tuo koulukeskustelu. Asiassa voi olla aika lailla Saskan kanssa samaa mieltä, että ensin on hommattu tilat ja sitten mietitään niille käyttö. Nyt kuitenkin on päätökset tehty kiinteistöhankinnoista ja niiden kanssa eletään. Katseet olisi siellä Paimio-salissakin suunnattava tulevaisuuteen ja optimoitava tarvittavien tilojen määrä. Olisi mukava kaivaa ne arkistot esille, joissa kerrotaan mistä kiinteistöistä pääsemme eroon, kun uusi kunnantalo saadaan valmiiksi. Saadaan kaikki saman katon alle. Kunnantalon valmistumisen jälkeen on kiinteistömassa aika lailla lisääntynyt. Onko yhdestäkään kiinteistöstä luovuttu? Musiikkikoulun taloon puuhataan museota. Pian kaikki kiinteistöt onkin taas täynnä ja päästään perustelemaan kunnantalon laajennusta. Jotta saadaan kaikki saman katon alle. Onnimannista matikka.

    Kysykää nyt sen Paipin osalta ihan tosissaan muutamia kassavirtalaskelmia ja mahdollisuuksia selviytyä veloista, ennen kuin jaatte kunnan vähistä varoista lisää. Paippi on kaiketi kuitenkin osakeyhtiö? Jos se sillä 60t€ selviää niin hienoa, mutta näillä vähäisillä tiedoilla taitaa tiukkaa tehdä.

  10. Saska sanoo:

    Kysytään Tomi, mutta vastausta ei saada. Osakeyhtiö kertoo mitä haluaa, ja kelle haluaa. Paipilla keskustelukumppani on kaupunginhallitus, joka on Paipin toimitusjohtajaa useamman kerran haastellut. Siellä viinerien ääressä on ilmeisesti saatu hyvät takeet siitä, että nyt kun pari vuotta tuetaan niin vielä koittaa se onnen aika, jolloin rahavirta kääntyy toiseen suuntaan.

    Oikeasti tuohon ei usko kukaan. Tämän hetken paras perustelu on, että juuri nyt ei ole varaa ottaa niskoille 800 000 euron takauksia.

    Koskas olisi?