Älä lue blogeja, ne ovat roskaa

Blogosfäärin ikävin piirre on se kun turinointi (bloggaus) nostetaan tieteen rinnalle.

Wisconsinin yliopiston tutkimus ylensyönnin vaikutuksesta kroonisiin tauteihin julkaistiin viime viikon perjantaina. Jo parikymmentä vuotta sitten aloitettu tutkimus on nyt päässyt siihen vaiheeseen, että voitiin todeta ruoan rajoittamisen vähentävän reippaasti mm. sydän- ja verisuonitautia ja syöpää. Yltäkylläisyys ei sovi rhesus-apinoille.

Tulos oli odotettu. Rotilla ja joillain muillakin nisäkkäillä joita en muista enkä viitsi kaivella arkistoista on todettu sama ilmiö. Muistaakseni myös sotien aikaan on ihmisilläkin tehty samansuuntaisia havaintoja. Täysipainoinen mutta niukka ravinto pidentää ikää ilmeisesti aika useilla nisäkkäillä. Ihmisestä tämä tutkimus ei kerro kovin paljon. Se kuitenkin vahvistaa sitä näkemystä, jonka mukaan vararavinnon jatkuva kerääminen rikkoo muutakin kuin polvinivelet.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että uutinen levisi parissa päivässä ympäri maailman. Joskus tällaiset positiiviset ja odotetut uutiset ovat nekin uutisia.

Ei myöskään vienyt kuin päivän tai pari kun kaikkeen ravitsemustieteeseen epäuskoisesti suhtautuvat bloggaajat ryhtyivät kampanjoimaan tulosta vastaan. Jälleen kerran tuntuu ihmisillä, jotka eivä edes lue alkuperäisjulkaisuja, olevan hyvin tarkkaa tietoa siitä, että tutkimuksessa on tehty asiat ihan väärin.

Ongelma on kai siinä, että osa ihmisistä ottaa kaiken informaation ihan tosissaan. Siis että jos nyt jossain on havaittu, että kilo appelsiineja päivässä pitää nuhan loitolla, pitää syksyllä ihan oikeasti ryhtyä syömään niitä kassikaupalla. Tai että jos tutkimus rhesus-apinoilla osoittaa, että kalorirajoitus pidentää ikää, niin vasta nyt siis on tosi tieto siitä, että pitää syödä vähemmän.

Eihän se mikään ihme ole jos tällaiseen uutisähkyyn tulee vastareaktio. Jos kerran jokaiseen toteen uutiseen pitäisi reagoida, on ainut keino uskoa, että suuri osa uutisista on epätosia. Tätä tarkoitusta varten verkosta löytyy runsaasti blogeja, jossa ammattimaiset erimieltäolijat kertovat syvällä rintaäänellä (ja usein täysin omaa etuaan ajaen), että ko. tutkimus on valheellinen tai vähintään kyseenalainen. Koska infoähkystä kärsiville ihmisille kaikki tieto on samanarvoista, voi ikävän tiedeuutisen siis nollata mielenrauhaa häiritsemästä “uskomalla” mieluummin puolivillaista blogikirjoitusta.

Älkää lukeko blogeja. Lukekaa uutisia, tiedeuutisiakin. Blogit ovat enimmäkseen roskaa. Tämäkin.

3 vastausta kohteessa Älä lue blogeja, ne ovat roskaa

  1. Jari sanoo:

    Minun mielestäni usein nimenomaan blogien kirjoittajat perehtyvät asiaansa tarkemmin kuin kovalla kiireellä pikku-uutisia lehtiin kirjoittavat tai kopioivat toimittajat.

    Mikä linkittämässäsi blogikirjoituksessa oleva seikka tai argumentti tekee siitä puolivillaisen?

  2. Jari sanoo:

    Piti vielä lisätä, että blogeissa on etuna vuorovaikutteisuus. Niissä voi kommentoida, osoittaa puutteita ja vaihtaa mielipiteitä.

    Jos lehtijutussa (tai tavallisella webbisivulla) on virhe, ei se siitä (vättämättä) muutu miksikään. Hyvällä onnella korjaus saatetaan julkaista pienemmällä otsikolla myöhemmin.

  3. Saska sanoo:

    Hei Jari. Olen ihan samaa mieltä vuorovaikutteisuudesta. Mutta tieteellisten julkaisujen kanssa ei voi keskustella blogin välityksellä, vaan se pitää tehdä tieteellisen media kautta.

    Bloginkirjoittajat ovat usein perehtyneitä, sitä en kiellä. Mutta se minua nyppii, kun ihmiset arvottavat blogin ja tiedejulkaisun samalle tasolle. Ne voivat olla yhtä lailla asiaa, mutta useimmiten blogi on kirjoittajansa subjektiivista tilitystä. Lähtökohtaisesti useimmalla bloggaajalla on jo valmiina mielipide kyseiseen asiaan. Uutisia kommentoidaan asenteen mukaan.

    “Puolivillaiseksi” morkkaamallani bloggaajalla on sekä ennakkoasenne että väärä käsitys tiedotusvälineiden roolista. Hän tuntuu pitävän pahana sitä, että toimittajat eivät kommentoi tiedeuutista kriittisesti.

    Höh. Sen tekee tiedeyhteisö. Ei toimittaja – edes tiedetoimittaja – voi tulosta muuksi muuttaa. Sitten kun muut tieteentekijät avaavat sanaisen arkkunsa, toimittaja voi ottaa heidän kantansa huomioon.

    Suurin syy puolivillaisuuteen on kyseisen kirjoittajan kommentti tieteen toimintatavoista. Kirjoittaja väittää, että on tieteellisen tutkimustavan vastaista jättää huomiotta “ikääntymisestä riippumattomat kuolemantapaukset”. Luvuillehan ei oikein mitään voi, mutta aina voi vihjata, että jotain on jätetty huomiotta.

    Aineistoja ei tietenkään saa muokata, mutta sitä nimenomaan ei tässä tehtykään. Ei kuolleisuuslukuja mihinkään poistettu. Kokonaiskuolleisuus on raportoitu. Koko tiedeuutisen ydin on siinä, että ikääntymiseen liittyvä kuolleisuus (kroonisten tautien muodossa) oli suurempi ylenvyövillä apinoilla. Kokonaiskuolleisuudessa ei ollut (tilastollisesti merkitseviä) eroja. Mutta kun bloggaajan ennakkoasenne ei salli tutkimuksen tuloksen olevan totta, hän väittää, että on tutkittu väärää asiaa.

    Se, että bloggaaja (joka on itse julkaissut yhden tieteellisen artikkelin kyseiseltä alueelta) johtaa lukijaansa harhaan kiinnittämällä huomiota kokonaiskuolleisuuden erojen tilastolliseen merkitsemättömyyteen, on lopullinen puolivillaisuuden osoitus. Tämä tutkimus osoitti, että jos apina syö vähemmän, se saa vähemmän korkeaan ikään liittyviä kroonisia tauteja.

    Pistää vihaksi. Piste.