Jumankauta minä vihaan tätä eteläisen Suomen joulukuista pimeyttä. Vettä tihuuttaa, saapas lompsahtaa mutaiseen pihaan ja olo on kuin astronautilla Baikonurin painottomassa huoneessa: katsotpa ylös, alas tai sivuille niin aivan sama, pelkkää pimeyttä.
Ja sitten on ihmisiä, jotka sanovat että tämä on normaalia. Ei ole. Olen minäkin sentään asunut Varsinais-Suomessa vuodesta 1992, eikä se tämmöistä surkeaa jälkijättöistä syksyn rämmälettä ollut.
Monettako kertaa mietin, että nyt kun pohjoisessa vielä on kunnon talvia, ainakin seuraavat 30 vuotta, niin miksi minä täällä kärsin. Siellä puhtaalla hangella olis hyvä istuskella, vaikka sitten EU-työttömänä ja korkeasti koulutettuna herrana.
Joskus vaan ahistaa. Sori. En minä tosissani.
Lammas hotkii leivänpaloja kädeltä, tunkee turpaa kainaloon yksinäisyyttään. Jos kerran hevospedagogiikkaa niin miksei lammasterapiaakin. Auttaa lumettomiin talviin.